Tapaustutkimus lukutaidon ohjaamisesta toisella luokalla
Myllyaho, T. 2014. Tapaustutkimus lukutaidon ohjaamisesta toisella luokalla. Jyväsky-
län yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen pro gradu- tutkielma. 69 sivua.
Tutkielmassa tarkasteltiin luokanopettajien toimintaa äidinkielen oppitunneilla,
jotka keskittyivät lukutaidon ohjaamiseen ja harjoitteluun 2. luokalla. Tarkastelun kohteena oli opettajan toiminta kolmen osa-alueen suhteen, joita olivat toiminnan johtaminen, opetusmuodot ja oppisisällöt. Aineistosta pyrittiin erottamaan opettajien toiminnassa näyttäytyvää vaihtelua edellä mainittujen osa-alueiden suhteen sekä luokittelemaan
koodattujen episodien keskimääräiset kestot ja frekvenssit. Lisäksi oltiin kiinnostuneita
The Observer XT -ohjelman tarjoamista mahdollisuuksista havainnoida ja luokitella
suomenkielistä lukemaan oppimista ja opettamista. Tutkielma on osa Alkuportaat- seurantatutkimusta, jossa lapsia seurattiin esiopetusvuoden alusta neljännen luokan loppuun. Tämän tutkimuksen aineistona oli kolmen 2. luokan opetusryhmän videonauhoitetut oppitunnit.
Tulokset osoittivat, että opettajien toiminnassa oli eroja lukutaidon ohjaamisessa oppitunneilla. Havainnoitujen oppituntien episodien keskimääräiset kestot ja frekvenssit vaihtelivat kolmen havainnoidun opettajan välillä kaikilla kolmella osa-alueella.
Havainnoidut oppitunnit näyttäytyivät monitahoisina niin opetuksen ryhmittelyn kuin
toiminnan johtamisen ja oppisisältöjen suhteen. Näistä kolmesta oppisisällöt oli kaikkein moniulotteisin opetuksen osa-alue jakaantuessaan useaan eri alakategoriaan.
Tutkimustulokset olivat yhteneviä aikaisempien tutkimusten kanssa, joiden
mukaan alkuopetuksen lukemaan opettaminen näyttäytyy monitahoisena tilanteena,
jossa opettajan on huomioita oppilaiden aikaisemmat tiedot ja taidot suunnitellessaan
opetusta. Tällöin opetus on riittävän yksilöllistä tavoittaakseen kaikkien oppilaiden oppimistarpeet ja -edellytykset.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29107]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Lukemaan opettaminen ja lukutaito ensimmäisellä luokalla
Ruotsalainen, Jenni (Niilo Mäki Instituutti, 2022)Jenni Ruotsalaisen kasvatustieteen väitöskirja "Literacy instruction and reading performance in first grade classrooms" tarkastettiin Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa 20.5.2022. ... -
Tarkkaavaisuus- ja lukusujuvuusongelmien päällekkäistyminen toisella luokalla ja yhteys myöhempään lukusujuvuuden sekä luetun ymmärtämisen kehittymiseen
Ulvinen, Emmi; Torppa, Minna; Poikkeus, Anna-Maija; Lerkkanen, Marja-Kristiina (Niilo Mäki Instituutti, 2022)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, ennustavatko tarkkaavaisuus- tai lukusujuvuusongelmat tai niiden päällekkäistyminen toisella luokalla lukusujuvuuden tai luetun ymmärtämisen kehitystä kolmannella ja neljännellä ... -
Vastavalmistuneiden luokanopettajien kokemuksia lukemaan opettamisen menetelmistä ja valmiuksista
Isotalo, Ida-Eveliina; Keskisipilä, Ville (2022)Lukemaan oppiminen on yksi tärkeimmistä taidoista oppilaan koulupolulla. Pitkällä aikavälillä sekä Suomessa että monissa muissakin maissa lasten lukutaito on heikentynyt. Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, millaisia ... -
Luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä lukemaan opettamisesta
Brandt, Jonna; Heikkinen, Eeva (2015)Ensimmäisten kouluvuosien tärkeimpiä tavoitteita on peruslukutaidon ja kirjoitustaidon oppiminen. Ilman näiden taitojen hallintaa yhteiskunnassa toimiminen on haasteellista. Tutkimuksemme tarkoituksena on saada tietoa ... -
Esi- ja alkuopettajien näkemyksiä lukemaan opettamisesta pohjoissaamen kielellä
Kotavuopio, Laura (2019)Tässä tutkimuksessa selvitettiin mitä lukemaanopettamismenetelmiä ja oppimateriaaleja Suomessa ja Norjassa toimivat pohjoissaamen kielen opettajat käyttävät alkuopetuksessa. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin opettajien ...