"Ei tarvii lukee yksin" - lasten antamia merkityksiä lukukoiratoiminnalle
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa, mitä lapset ajattelevat lukukoiratoiminnasta. Tutkimuskysymykseksi muodostui, millaisia merkityksiä lapset antavat lukukoiratoiminnalle. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, onko lukukoiratoiminta tavoitteellista ja tarkoituksenmukaista.
Teoreettisena viitekehyksenä käytettiin kansainvälisiä lukukoiratoimintaa koskevia tutkimuksia. Lisäksi kartoitettiin lukukoiratoiminnan asemaa Suomessa. Tämän laadullisen tapaustutkimuksen aineistona oli kuuden lapsen haastattelut. Kaikilla tutkittavilla lapsilla oli erityisen tuen päätös. Sen ohella haastateltiin heidän opettajaansa ja havainnoitiin lukukoiratuokiota. Haastattelut analysoitiin fenomenografisesti.
Lukukoiratoiminnalle annetut merkitykset olivat pääasiassa myönteisiä. Lukukoiratoiminnalla voi olla lapsille esimerkiksi motivoiva, lukemista helpottava, myönteisiä tunteita herättävä ja sosiaalisia paineita poistava merkitys. Toisaalta he voivat kokea sen merkityksettömäksi. Havainnoidun lukukoiratuokion perusteella voidaan todeta, että tuokio pitäisi rakentaa vastaamaan tarkemmin asetettuja tavoitteita. Tämä saattoi osaltaan vaikuttaa lasten merkityksenantoihin.
Lukukoiratoiminta voi olla lapsille merkityksellistä lukemisen harjoittelua, minkä vuoksi toiminnalla on mahdollisesti pedagoginen arvo. Lukukoira saattaisi sopia erityisen hyvin oppilaille, joilla on ongelmia lukemisessa tai motivaation puutetta. Lukukoiratoiminnalla voi olla lapsille myönteisiä merkityksiä, vaikka toiminta ei olisi aivan tarkoituksenmukaisesti järjestetty. Struktuureihin keskittymällä toimintaan voisi saada lisää tavoitteellisuutta.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Luokanopettajien ja lukukoiraohjaajien kokemuksia lukukoiratoiminnasta
Mäkelä, Katariina (2021)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lukukoiraohjaajien ja luokanopettajien kokemuksia koulussa ja kirjastossa järjestetystä lukukoiratoiminnasta sekä kartoittaa, miten lukukoiratoimintaa on näissä ympäristöissä ... -
”Mitä se haittaa vaikka leikkii poikien kaa vaikka on tyttö? Ei mitään.” : 3−6-vuotiaiden lasten sukupuolelle antamia merkityksiä heidän leikeissään
Salow, Tanja (2015)Tämä laadullinen tutkimus käsittelee 3−6-vuotiaiden lasten sukupuolelle antamia merkityksiä heidän leikeissään. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia merkityksiä 3−6-vuotiaat lapset antavat tyttönä ja poikana ... -
Opiskelijoiden ja opettajien kokemuksia koira-avusteisesta yliopistopedagogiikasta
Leppälä, Noora; Viinikainen, Vilma (2020)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää opiskelijoiden ja opettajien kokemuksia koira-avusteisesta yliopistopedagogiikasta. Selvitimme, mitkä asiat yliopistokontekstissa tapahtuneessa koira-avusteisessa opetuksessa olivat ... -
Eläinavusteisen sosiaalityön vaikutukset lastensuojelun asiakkaiden voimaantumiseen
Lepola, Marika (2020)Tutkin tässä kandidaatintutkielmassa eläinavusteisen työskentelyn vaikutuksia lasten ja nuorten voimaantumiseen sekä eläinavusteisten menetelmien hyödyntämistä lastensuojelun sosiaalityössä. Tutkielman teoreettisena ... -
Hevonen työvälineenä : ratsastusterapeuttien ja vanhempien kokemuksia ratsastusterapiasta
Somppi, Tiia (2014)Somppi, T. 2014. Hevonen työvälineenä. Ratsastusterapeuttien ja vanhempien kokemuksia ratsastusterapiasta. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteiden Pro gradu -tutkielma, 68s. Tämä Pro gradu ...