Practicing oral skills in Finnish upper secondary school EFL textbooks
Kieltenopetuksen painopiste on siirtynyt kielioppikeskeisestä virheettömyyden tavoittelusta kommunikatiivisen kompetenssin kehittämiseen. Tavoitteena on, että kielenopiskelijasta kasvaa kielenkäyttäjä, joka pystyy tilannekohtaisesti valitsemaan sopivan lähestymistavan ja kulttuurisidonnaisten käytöstapojen puitteissa viestimään kohdekielellä onnistuneesti. Tämän tavoitteen osana myös suullisen kielitaidon tarve ja sen opettamisen tärkeys on noussut keskustelunaiheeksi.
Tässä tutkimuksessa selvitettiin suullisen kielitaidon harjoittelua lukion englannin Open Road- ja ProFiles-oppikirjasarjoissa. Tavoitteena oli selvittää, kuinka suuri on suullisten aktiviteettien osuus kaikista aktiviteeteista, ja mitä suullisen kielitaidon osa-alueita korostetaan. Lisäksi haluttiin selvittää, mikä on drillien, harjoitusten ja tehtävien osuus suullisista aktiviteeteista. Tutkimuksen teoriapohjana toimivat aiemmat tutkimukset kommunikatiivisen kompetenssin ja suullisen kielitaidon rakenteesta ja osa-alueista, ja se suoritettiin sisältöanalyysin keinoin täydentäen kvalitatiivisia tuloksia kvantitatiivisin yhteenvedoin.
Tutkimustulokset osoittivat, että suullisen kielitaidon harjoittelussa painotetaan sujuvaa tuottamista. Muut suullisen kielitaidon osa-alueet, kuten kommunikaatiostrategiat, sanaton viestintä, tilanteenmukaiset viestimistavat ja kulttuurisidonnaiset tekijät jäävät kirjasarjoissa lähes täysin huomiotta. Luonnollisen puheen ennakoimattomuutta ja yllätyksellisyyttä tai epäröintiä, korjauksia ja tarkennuksia ei myöskään juuri harjoitella.
Useissa suullisissa aktiviteeteissa pyritään tuottamaan formaalia, kirjakielistä puhetta täydellisin lausein ja monimutkaisin sivulauserakentein, vaikka todellisuudessa suullinen viestintä rakentuu siten vain erityistapauksissa (esim. juhlapuhe). Luokittelu sisällön perusteella osoitti, että vaikka enemmistö suullisista aktiviteeteista on jaoteltavissa molemmille sarjoille yhteisiin luokkiin, molemmista kirjasarjoista löytyy myös painotuksia, joita toisessa sarjassa ei esiinny lainkaan.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
'Practice makes perfect' : learning to learn in secondary school EFL textbooks
Heikkilä, Maija (2013)Tutkielman tarkoituksena oli selvittää oppimaan oppimisen näkyminen yläkoulun englannin kielen oppikirjoissa. Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten ja missä yhteyksissä oppimaan oppiminen tuli esille ja mitä kielitaidon ... -
Derivation in Finnish upper secondary school English L2 textbooks
Myyry, Antti (2016)Sananmuodostus on keskeinen taito kielten oppijalle; se auttaa paitsi sanavaraston laajentamisessa, myös edistää oppijan lukutaitoa vieraskielistä tekstiä lukiessa. Tästä syystä on tärkeää tarkastella, kuinka sananmuodostusta ... -
Grammar instruction in Finnish upper secondary school EFL textbooks
Vornanen, Riina (2016)Kieliopin opettaminen on aina ollut iso osa kielten opetusta ja nykyäänkin kielioppi nähdään osana laajempaa kommunikatiivista kompetenssia. Näkemyksiä siitä, kuinka kielioppia tulisi opettaa on runsaasti, mutta nykyään ... -
Culture and kultur - what is the difference, or is there any? : a comparative analysis of cultural content in English and Swedish textbook series for upper secondary school
Lamponen, Susanna (2012)Vieraiden kielten opettaminen on vuosikymmenten myötä muuttunut yhä kommunikatiivisempaan suuntaan ja oppimisteorioissa on alettu kritisoimaan kielioppikeskeisyyttä, minkä myötä kielten opetuksen keskiöön on jo vuosien ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.