Derivation in Finnish upper secondary school English L2 textbooks

Abstract

Sananmuodostus on keskeinen taito kielten oppijalle; se auttaa paitsi sanavaraston laajentamisessa, myös edistää oppijan lukutaitoa vieraskielistä tekstiä lukiessa. Tästä syystä on tärkeää tarkastella, kuinka sananmuodostusta opetetaan viimeistään toisen asteen opetuksessa, esimerkiksi lukiossa. Tässä tutkimuksessa tarkastelukeinoksi valikoitui lukiotason oppikirjojen tutkiminen, koska erityisesti kielten opetuksessa oppikirjoilla on todella suuri rooli opetuksen sisältöjä ja muotoa koskevia valintoja tehtäessä. Tavoitteena oli selvittää, kuinka lukiotason oppikirjoissa opetetaan sananmuodostamisen tuottoisinta osa-aluetta, sananjohtamista, ja erityisesti millaisia sitä käsitteleviä harjoituksia kirjoissa on.

Tutkimuksessa analysoitiin kahden englannin oppikirjasarjan kaikkia pakollisille kursseille tarkoitettuja kirjoja, yhteensä 12:aa oppikirjaa. Analyysimenetelmänä käytettiin laadullista sisällönanalyysia. Kaikki oppikirjat luettiin läpi useampaan kertaan, ja kaikki löydetyt relevantit harjoitukset ja informaatio-elementit luokiteltiin induktiivisesti niistä itsestään löytyvien, toistuvien piirteiden perusteella.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että oppikirjoissa sananjohtamisesta oli verrattain vähän kirjallista informaatiota, mutta suhteessa tähän harjoitukset olivat hyvinkin monipuolisia. Yleisimmin harjoituksissa oppilaita pyydettiin johtamaan uusia sanoja affikseja käyttämällä. Oppikirjasarjojen välillä oli suuria eroja paitsi harjoituksien ja kirjallisen informaation määrässä, myös niiden tyypeissä. Lisäksi huomattavassa osassa muutoin relevanteista harjoituksista ilmeni piirteitä, joiden vuoksi käytetyllä analyysimenetelmällä oli vaikea sanoa tarkasti, kuinka suuressa määrin harjoitus käsitteli nimenomaan sananjohtamista. Sananjohtaminen oli esimerkiksi joissain tapauksissa yhdistetty taivutukseen, nimenomaan affiksien käyttöä koskien. Tulevaisuuden oppikirjoihin kannattaisi sisällyttää enemmän harjoituksia sananjohtamista koskien, ja erityisesti lisätä kirjallisen ohjeistuksen ja esimerkkien määrää sekä oppimisen varmistamiseksi että itseoppimisen tukemiseksi. Tulevat tutkimukset voisivat selvittää sananjohtamisen opettamista muunkin tason oppikirjoissa, sekä sananmuodostamisen opettamista laajemminkin, jolloin tuloksille saataisiin enemmän vertailukohtia.