Rehtoreiden näkemykset ja koetut vaikutusmahdollisuudet kouluympäristön toimintakulttuurin liikunnallistamisessa
Authors
Date
2013Karjalainen Antti (2013). Rehtoreiden näkemykset ja koetut vaikutusmahdollisuudet
kouluympäristön toimintakulttuurin liikunnallistamisessa. Jyväskylän yliopisto. Liikuntapedagogiikan
pro gradu- tutkielma.
Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää mitkä keinot rehtorit näkivät tärkeimmiksi oppilaiden
ja koko koulun fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä ja pitkällä tähtäimellä toimintakulttuurin
muokkaamisessa liikunnallisempaan suuntaan. Lisäksi selvitin rehtoreiden
taustan, eli sukupuolen, iän, kouluasteen ja koulun koon yhteyttä fyysisen aktiivisuuden
lisäämiseen ja rehtoreiden asenteita toimintakulttuurin liikunnallistamiseen verrattuna
muun henkilökunnan asenteisiin.
Tutkimukseni koejoukkona toimivat Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön
(LIKES) koordinoiman ja Opetusministeriön tukeman Liikkuva koulu -hankkeen rehtorit.
Rehtoreita oli hankkeessa mukana yhteensä 44. Näistä kyselyyn vastasi 21. Kyselyn
vastausprosentiksi jäi 48%. Kysely toimitettiin rehtoreille sähköisellä lomakkeella osana
Liikkuva koulu- hankkeen koko henkilökunnalle tarkoitettua opettajakyselyä. Rehtoreille
tarkoitetussa osiossa oli kuusi Likert-astekoillista mielipideväittämää, joita analysoitiin
t-testillä ja Man-Whitneyn testillä. Näillä väittämillä pyrittiin selvittämään rehtoreiden
mielestä parhaat keinot koulun liikunnallistamiseen. T-testillä selvitettiin taustamuuttujien,
kuten iän ja sukupuolen, vaikutusta vastauksiin. Lisäksi rehtorit vastasivat
avoimeen kysymykseen fyysisen aktiivisuuden lisäämisestä. Rehtoreiden vastaukset
koko henkilökunnalle tarkoitettuun kysymykseen, joka sisälsi 17 Likert-asteikollista
kysymystä, analysoitiin määrällisesti Kruskal-Wallisin testillä. Näillä kysymyksillä tutkittiin
rehtoreiden asenteita koulun liikunnallistamista kohtaan.
Määrällisillä menetelmillä mitattuina keskeisimmiksi keinoiksi koulun toimintakulttuurin
liikunnallistamisessa ja fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä nousivat välituntiliikunta
ja kerhotoiminta. Myös rehtoreiden avoimet vastaukset tukivat näitä keinoja. Muita
oleellisia keinoja olivat rehtorin käytännön johtaminen, oma esimerkki ja koulun ilmapiiri.
Rehtoreiden asenteet fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan lisäämiseen koulun toimintakulttuuriin
olivat muuta henkilökuntaa, pois lukien liikuntaa opettavat opettajat,
myönteisempiä. Rehtoreiden taustalla, kouluasteella tai koulun koolla ei ollut merkitystä
suhteessa kahteen tärkeimpään fyysisen aktiivisuuden lisäämiskeinoon.
Saatujen tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että kyselyyn vastanneet Liikkuva kouluhankkeen
rehtorit ovat varsin sitoutuneita ja motivoituneita hankkeen eteenpäin viemiseen.
Tulevaisuudessa välituntiliikkumisen mahdollistaminen ja koulun kerhotoiminta
tulevat olemaan keskeisiä tekijöitä mikäli fyysistä aktiivisuutta kouluympäristöön halutaan
lisätä. Rehtoreiden näkemysten perusteella ei ole kyse vain resurssien lisäämisestä,
vaan olennaisia ovat omasta henkilökunnasta ja johtamisesta syntyvät vaihtoehtoiset
ratkaisut.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29105]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Rehtoreiden kokemuksia tärkeimmistä työtehtävistään ja liikuntaoppiaineen asemasta yläkoulussa
Peura, Aatos (2024)The study aimed to examine the management of a Finnish primary school, the principals' experiences of their most important tasks as school leaders, and whether the principals' most essential tasks correspond to their work ... -
Toimintakulttuurin muutos osana Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmaa : prosessiarviointi varhaiskasvatusyksiköissä
Sagir, Sini (2020)Suomessa viime vuosina laajalle levinnyt Ilo kasvaa liikkuen -ohjelma on luotu työkaluksi liikuntamyönteisen toimintakulttuurin rakentamiseen varhaiskasvatusyksiköissä. Toimintakulttuuri on kuitenkin luonteeltaan monitasoinen ... -
Rehtoreiden käsityksiä kielitietoisuudesta koulun toimintakulttuurissa
Herrala, Riikka (2024)Yhteiskunnan monikielisyys lisääntyy kasvavan maahanmuuton myötä. Perusopetuksen koulut ovat eriytyneet siten, että osassa kouluja uudempien väestönosien monet kielet ovat merkittävästi esillä arjessa. Perusopetuksen ... -
Ala-asteen rehtoreiden näkemykset johtamisen sisällöistä ja haasteista
Kodis, Anita (2003) -
Nuorten minäpystyvyys liikunnan ja urheilun mahdollistajana
Rantanen, Niko (2021)Minäpystyvyys on ihmisen toiminnan ydin, sen avulla ihmiset pystyvät toimimaan erilaisilla tavoilla. Minäpystyvyys on tärkeässä roolissa varsinkin nuorten kasvussa ja kehityksessä. Minäpystyvyyden teoria on tutkimuksen ...