Suomen kirjallisuushistorian opetus peruskoulun yhdeksännellä luokalla opettajien näkökulmasta

Abstract

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Suomen kirjallisuushistorian opetusta yläkoulussa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien näkökulmasta. Peruskoulun yhdeksännen luokan kirjallisuudenopetuksessa painotetaan Suomen kirjallisuuden vaiheisiin ja klassikoihin tutustumista – kirjallisen yleissivistyksen pohjan luomista.

Työssäni esittelen ensin kirjallisuushistorioita, niille tyypillisiä piirteitä ja niiden historiaa. Tämän jälkeen käsittelen sitä, millaista on kirjallisuuden opetus – erityisesti kirjallisuushistorian opetus – perusopetuksen yläluokilla.

Tutkimuksen aineiston keräsin syyslukukauden 2011 aikana kyselytutkimuksena yläkoulussa äidinkieltä ja kirjallisuutta opettavilta opettajilta. Avoimia kysymyksiä sisältävään kyselyyn vastasi yhteensä 53 opettajaa. Tutkimuksen aineistoa analysoin pääasiassa laadullisin menetelmin. Tutkimukseni tulokset eivät ole yleistettävissä, mutta niitä voidaan kuitenkin pitää suuntaa antavina ja ajatuksia herättävinä.

Tutkimukseni tuloksista käy ilmi, että äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien koulutuksen antamia valmiuksia kirjallisuushistorian opettamiseen pidetään kohtalaisina. Opettajien mielestä kirjallisuushistoriaa tulee opettaa yläkoulussa – se on ennen kaikkea yleissivistystä ja suomalaisen kulttuuriperinnön siirtämistä. Suurelle osalle opettajista kirjallisuushistorian opettaminen onkin mieluinen äidinkielen ja kirjallisuuden osa-alue. Hyvä kirjallisuushistorian opetus on opettajien mielestä monipuolista ja vaihtelevaa. Se lähtee tekstistä ja linkittyy jo opittuun historiaan, taidehistoriaan ja nykypäiväänkin. Kirjallisuushistorian opetuksessa käytetään monipuolisia työtapoja. Oppimateriaaleista oppikirja on yleisimmin käytössä, mutta muutakin oppimateriaalia käytetään. Kirjallisuushistoria on selkeä ja laaja, reaaliainemainen kokonaisuus, jonka toteuttamisessa opettaja pääsee käyttämään luovuuttaan. Haasteita opetukseen tuovat oppilaiden motivaation puute, lukemisen haasteellisuus oppilaille sekä opetukseen käytettävän ajan vähyys. Oppilaiden kirjallisuushistoriatiedot ennen kirjallisuushistorian opiskelua ovat melko vähäiset ja pintapuoliset. Suhtautuminen kirjallisuushistorian opiskeluun vaihtelee ollen keskimäärin kohtalaista. Suurehko osa opettajista pitää kirjallisuushistoriasta kokeen oppilasarviointia helpottamassa ja oppilaita motivoimassa, mutta myös vaihtoehtoisia tapoja on. Kaiken kaikkiaan kirjallisuushistorian opetus voi melko hyvin, ja sitä tarvitaan tulevaisuudessakin kulttuuritietoutta välittämässä ja osoittamassa, että arvostamme omaa kulttuuriamme.