Ylimääräisen aamuharjoituksen vaikutus yöaikaiseen sykevälivaihteluun tyttöjalkapalloilijoilla
Perälä, Heidi 2008. Ylimääräisen aamuharjoituksen vaikutus yöaikaiseen sykevälivaihteluun tyttöjalkapalloilijoilla. Biomekaniikan pro gradu –tutkielma. Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 62 s. Tutkimuksessa tarkasteltiin tyttöjalkapalloilijoiden palautumista harjoituksista sykevälimuuttujien avulla. Osa samassa seurajoukkueessa pelaavista koehenkilöistä harjoitteli kaksi kertaa päivässä (ryhmä AI), ja osa kerran päivässä (ryhmä I). Koehenkilöryhmät olivat sekä antropometrisilta ominaisuuksiltaan että suorituskyvyltään samankaltaiset. Koehenkilöiden sykedataa kerättiin 2,5 vuorokauden ajalta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten ylimääräinen aamuharjoitus vaikuttaa palautumiseen seuraavan yön aikana, ja millä tavalla peräkkäisinä öinä mitatut sykemuuttujat eroavat toisistaan erilaisten harjoituspäivien jälkeen. Lepopäivän jälkeen rentoutumiseksi luokiteltavaa aikaa oli molemmilla ryhmillä lähes saman verran: ryhmällä I 79 %. ja ryhmällä AI 84 %. Seuraavana yönä, kun ryhmällä AI oli takana kahdet harjoitukset, oli ryhmällä I rentoutumiseksi luokiteltavaa aikaa 82 % ja ryhmällä AI 70 %. Vastaavasti stressiksi luokiteltavaa aikaa oli lepopäivän jälkeen molemmilla ryhmillä 4 %, kun taas toisena yönä ryhmällä I oli stressiä 6 % ajasta ja ryhmällä AI 18 %. Kolmantena yönä, kun molemmilla oli takana yhdet harjoitukset, olivat erot jälleen tasoittuneet: ryhmällä I oli rentoutumiseksi luokiteltavaa aikaa 82 % ja ryhmällä AI 77 % ja stressiksi luokiteltavaa aikaa ryhmällä I 3 % ja ryhmällä AI 6 %. Tilastollisesti merkitseviä olivat erot ryhmällä AI ensimmäisen ja toisen yön välillä. Ryhmien välillä ei kuitenkaan tilastollisesti merkitseviä eroja löytynyt. Sydämen keskisyke oli ryhmällä I jokaisena yönä 58 ± 5, kun taas ryhmällä AI oli ensimmäisenä yönä 55 ± 3, toisena yönä 57 ± 4 ja kolmantena yönä 57 ± 3. Tilastollinen merkitsevyys oli ainoastaan ryhmällä AI ensimmäisen ja viimeisen yön välillä. Korkeataajuksisen sykevälivaihtelun keskiarvo eri öinä vaihteli ryhmällä AI välillä 11168-13567 ms2, kun taas ryhmän I keskiarvo oli välillä 4831-4909 ms2.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kestävyyssuorituskyvyn sekä psyykkisesti ja fyysisesti kuormittavan jakson yhteydet sykevälivaihteluun kadeteilla
Malinen, Jannika (2024)Kadettikoulun oppilaat ja sotilashenkilöstö altistuvat koulutuksessaan ja työssään useille kuormittaville tekijöille. Sykevälivaihtelulla voidaan arvioida autonomisen hermoston tilaa ja se voi tarjota tärkeää tietoa yksilön ... -
Sykevälivaihteluun perustuvan hyvinvointivalmennuksen vaikuttavuus fysiologisesti mitattuun hyvinvointiin sekä koetun stressin määrään
Vesala, Miro (2020)Sykevälivaihteluun perustuvan valmennuksen hyödyntämisestä on saatu lupaavia tuloksia niin urheilijoiden suorituskyvyn kuin tavallisten ihmisten hyvinvoinnin parantamisessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia ... -
Marssin jälkeisen aktiivisen ja passiivisen palautumisen vaikutus sykevälivaihtelu muuttujiin ja veren laktaattiin
Romppainen, Tuomas (2011)Romppainen, Tuomas 2010. Marssin jälkeisen aktiivisen ja passiivisen palautumisen vaikutus sykevälimuuttujiin ja veren laktaattiin. Liikuntafysiologian pro gradu – tutkielma. Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, ... -
Katsekäyttäytymisen yhteys sykevälivaihteluun ihmisen ja koiran välisessä vuorovaikutuksessa
Takko, Mira; Vasankari, Ann-Sofia (2024)Gaze behavior is an important part of the communication between humans and dogs, and different aspects of gaze behavior affect the human-dog relationship in various ways. The effect of gaze on the autonomic nervous system ... -
Ottelukuormituksen vaikutus yönaikaiseen keskisykkeeseen, sykevälivaihteluun ja unen kestoon kansallisen tason naisjalkapalloilijoilla
Louna, Katriina (2022)Jalkapallo-ottelu aiheuttaa pelaajille fyysistä ja psyykkistä kuormitusta. Pelaajien kuormittumisen ja palautumisen seurantaan on kehitetty monia erilaisia tapoja, ja viime aikoina etenkin ympärivuorokautiseen sykeseurantaan ...