Gaze behavior is an important part of the communication between humans and dogs, and different aspects of gaze behavior affect the human-dog relationship in various ways. The effect of gaze on the autonomic nervous system can be studied with heart rate variability, which conveys individual’s emotional and physiological health. Despite the significance of gaze, gaze behavior’s connection to heart rate variability has not been comprehensively studied in a natural setting from interspecies’ point of view. This study helps to gain deeper understanding of the interaction between humans and dogs, and its effects on health for these species.
The aim of this study was to explore whether human-dog eye contact is connected to low heart rate variability in dogs and in humans, if being gazed at by a human is connected to dog’s low heart rate variability, and whether gazing at a dog is connected to human’s low heart rate variability. The study was performed in the premises of University of Jyväsky
lä, and the final sample consisted of 26 human-dog dyads. The interaction between humans and dogs was explored during resting situations and in a joint space. During the resting situations, the owner was instructed to breathe calmly and to sit still, while the dog was able to move freely in the room. It is thought that these circumstances depict non-controlled interaction between human-dog dyads.
The dyad’s gaze behavior was examined from recorded interaction videos, and the heart rate variability was measured with heart rate monitors during these interactions. The root mean square of the differences between consecutive heart rate intervals, or RMSSD, was calculated from the heart rate data during the resting part of interactions to depict heart rate variability. Eye contact, being gazed at and gazing at another were observed from the gaze behavior. The connections between variables were analyzed with non–parametric Spearman’s rank correlation coefficient.
The results indicate that eye contact between human-dog dyads was not connected to human or dog’s low heart rate variability, and gazing at a dog was not connected to human’s low heart rate variability. Being gazed at was connected to dog’s low heart rate variability, suggesting that being gazed at increases dog’s emotional vigilance, leading to low heart rate variability. Since the dog’s low heart rate variability was connected to increased activity, it is possible that this could have increased the owner’s gaze toward the dog. The connection between being gazed at by the owner and the dog’s low heart rate variability is a novel finding, since the connection between being gazed at and dog’s heart rate variability has not been studied before from interspecies point of view. Further studies should include a more versatile sample to fully understand the meaning of gaze behavior for interspecies relationship and for individuals’ psychical and physiological health.
...
Katsekäyttäytyminen on tärkeä osa ihmisen ja koiran välistä vuorovaikutusta ja katseen eri muodoilla on monenlaisia vaikutuksia ihmisen ja koiran suhteelle. Katseen vaikutusta autonomiseen hermostoon voidaan tutkia sykevälivaihtelun avulla, joka ilmentää yksilön emotionaalista ja fyysistä hyvinvointia. Katseen merkityksellisyydestä huolimatta katsekäyttäytymisen yhteyttä sykevälivaihteluun ei ole tutkittu kattavasti vapaamuotoisen vuorovaikutuksen aikana lajienvälisestä
näkökulmasta, joten tämä tutkimus auttaa ymmärtämään syvemmin ihmisen ja koiran välistä vuorovaikutusta ja sen vaikutuksia lajien hyvinvointiin.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää; onko ihmisen ja koiran välinen katsekontakti
yhteydessä ihmisen ja koiran pienempään sykevälivaihteluun; onko katseen kohteena oleminen yhteydessä koiran pienempään sykevälivaihteluun; ja onko koiraan katsominen yhteydessä ihmisen pienempään sykevälivaihteluun. Tutkimus toteutettiin Jyväskylän yliopiston tiloissa, ja lopullisen otoksen mu
odosti 26 omistaja-koira-paria. Katsekäyttäytymistä ja sykevälivaihtelua tarkasteltiin
lepotilanteiden aikana ihmisen ja koiran ollessa yhteisessä tilassa. Lepotilanteiden aikana omistajaa ohjeistettiin hengittämään rauhallisesti ja istumaan paikallaan, ja koira sai liikkua tilassa vapaasti. Lepotilanteiden ajateltiin kertovan ihmisen ja koiran välisestä vapaamuotoisesta vuorovaikutuksesta. Ihmisen ja koiran katsekäyttäytymistä havainnoitiin tallennettujen vuorovaikutusvideoiden
avulla, ja tilanteiden aikaista sykettä mitattiin sykemittareilla. Lepotilanteiden aikaisesta sykeaineistosta laskettiin peräkkäisten sykevälien erotusten neliöllinen keskiarvo (RMSSD) kuvaamaan sykevälivaihtelua. Katsekäyttäymisestä lepotilanteiden ajalta tarkasteltiin katsekontaktia, katseen kohteena olemista ja toiseen katsomista. Sykevälivaihtelun ja katsekäyttäytymisen välisiä
yhteyksiä tutkittiin epäparametrisen Spearmanin järjestyskorrelaatiokertoimen avulla.
Tulosten mukaan ihmisen ja koiran välinen katsekontakti ei ollut yhteydessä ihmisen tai koiran pienempään sykevälivaihteluun, eikä koiraan katsominen ollut yhteydessä ihmisen pienempään sykevälivaihteluun. Katseen kohteena oleminen oli yhteydessä koiran pienempään sykevälivaihteluun, eli katseen kohteena oleminen vaikuttaisi nostavan koiran emotionaalista vireystilaa ja johtavan siten pienempään sykevälivaihteluun. Koska koiran pienempi sykevälivaihtelu oli yhteydessä lisääntyneeseen aktiivisuuteen, on mahdollista, että tämä on lisännyt omistajan
katsomista koiraan. Koiran pienempään sykevälivaihtelun yhteys omistajan katseen kohteena olemiseen on uusi löydös tutkimuskentällä, sillä katseen kohteena olemisen yhteyttä sykevälivaihteluun ei ole tutkittu vielä lajienvälisessä vuorovaikutuksessa. Jatkotutkimuksia aiheesta tarvittaisiin monipuolisemmalla otannalla, jotta voisimme ymmärtää paremmin ihmisen ja koiran välisen katsekäyttäytymisen merkitystä lajienväliselle suhteelle sekä yksilöiden hyvinvoinnille.
...
