Kemian vetovoimatekijät ja opiskelijoiden mielikuvat opiskelusta ensimmäisen opintovuoden aikana
Authors
Date
2024Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tässä Pro gradu -tutkielmassa tutkittiin Jyväskylän yliopiston kemian laitoksen vetovoimatekijöitä ja vetovoimatekijöiden muutosta puolen vuoden opintojen jälkeen. Tämän lisäksi selvitettiin opiskelijoiden oletuksia opinnoista yliopistolla opintojen alussa verrattuna aiempiin opintoihin ja kuinka kemian opiskelu on vastannut opiskelijoiden oletuksia puolen vuoden opintojen jälkeen. Tulokset kerättiin kahdella erillisellä kyselyllä. Ensimmäinen kysely (alkukeitos) oli forms-kysely ja toinen paperinen kyselylomake puolen vuoden opintojen jälkeen. Kyselyn avulla haettiin vastauksia kemian vetovoimatekijöistä ja opiskelijoiden oletuksista opiskelusta yliopistossa verrattuna opiskelijoiden aiempiin opintoihin. Toinen kysely tehtiin puolen vuoden opiskelujen jälkeen ja siinä selvitettiin, ovatko kemian vetovoimatekijät muuttuneet ja ovatko kemian opinnot vastanneet opiskelijoiden odotuksia. Tämän lisäksi tehtiin monivalintoihin perustuva kysely Likert-asteikolla opiskelijoiden pohjakoulutuksesta, tuen tarpeesta, sitoutumisesta ja mahdollisista turhautumisen tunteista ensimmäisen puolen vuoden opintojen aikana.
Kirjallisessa osassa selvitettiin ammatillisen identiteetin rakentumista, työllisyystilannetta Suomessa kemian alalla ja opiskelijoiden opiskelumotivaatiota ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Näiden lisäksi käsiteltiin relevanssiteoriaa, Jyväskylän yliopiston kemian laitoksen alkuorientaatiota, kemiallisen tiedon eri tasoja, sekä luonnontieteiden kiinnostavuutta Suomessa ja maailmalla.
Tutkimuksen tulokset osoittivat kolme vetovoimatekijää, miksi opiskelijat ovat hakeneet opiskelemaan kemiaa: ammatti–identiteetti, motivaatio, sekä muut syyt. Vetovoimatekijöiden perusteella muodostettiin tyypillisen kemian opiskelijan profiili. Opiskelijoiden mielipide opiskelusta oli joko pysynyt samana tai muuttunut positiivisemmaksi puolen vuoden opiskelun jälkeen lähes kaikilla opiskelijoilla ja opinnot vastasivat alun odotuksia. Tuloksissa yhteisöllisyys ja laboratorio–opinnot olivat suurimmat syyt vetovoimatekijöiden muutoksessa positiiviseen suuntaan. Toisaalta osa opiskelijoista joko hakee muualle tai ei vielä tiedä mitä haluavat elämässä. Näiden opiskelijoiden motivaatio ja opintojen odotuksiin vastaaminen oli joko muuttunut negatiivisemmaksi tai pysynyt samana ensimmäisen viikon kyselyyn nähden. Kyselytutkimuksen perusteella saadut vastaukset osoittavat alkuorientaation olevan onnistunutta kemian laitoksella.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29613]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Opiskelijoiden kokemuksia kemian opiskelusta koronakevään aikana
Valto, Piia; Lahtinen, Tanja (Yliopistopedagogiikan asiantuntija- ja yhteistyöverkosto Peda-forum, 2021)Koronapandemia sulki korkeakoulut keväällä 2020 hyvin nopealla aikataululla. Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella siirryttiin etäopiskelujaksolle ja tehtiin nopea digiloikka etäopiskelun mahdollistamiseksi. Opiskelijoiden ... -
Jyväskylän yliopiston ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kokemukset opiskelustrategioista
Heikura, Ada; Aalto-Setälä, Sofia (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mistä ulottuvuuksista opiskelustrategiat muodostuvat ja miten eroavaisuudet opiskelustrategioiden hallinnan kokemuksissa ilmenivät eri tiedekunnan opiskelijoilla. Tutkittavina ... -
Ulkomaiset opiskelijat Suomessa : kokemuksia opiskelusta ja oppimisesta, elämästä ja erilaisuudesta
Taajamo, Matti (Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, 2005) -
Mistä ja millaisiin asioihin apua yliopistossa oikein saa? : generalistialojen opiskelijoiden kokemuksia yliopisto-opiskelusta ja ohjauksesta
Kaartinen, Riina (2015)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää generalistialojen opiskelijoiden opiskelutarinoi-den perusteella millaisia ohjaustarpeita etenkin generalistialojen opiskelijoilla on ja miten he ovat kokeneet yliopiston ohjauspalvelut ... -
Pienen lukion opiskelijoiden kokemuksia lukio-opiskelusta
Tynkkynen, Jenna (2019)Tämän kasvatustieteen pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tarkastella lukiolaisnuorten kokemuksia lukio-opiskelusta. Tutkimus oli tapaustutkimus pienen lukion situaatiossa. Tutkimuksessa määritettiin millaisia ovat ...