Ilta-Sanomien etusivun kuvitus lukijoiden silmin : pääkuvien ja kuvayhdistelmien vaikutus lukukokemukseen Ilta-Sanomien verkkosivuilla
Tässä tutkielmassa tarkastellaan Ilta-Sanomien verkkosivujen etusivun ulkoasua etenkin kuvituksen, eli etusivulla näkyvien uutisartikkeleiden pääkuvien näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisena Ilta-Sanomien etusivun kuvitus näyttäytyy lukijoille, miten pääkuvat vaikuttavat heidän lukemispäätöksiinsä ja millaisena he näkevät eritoten kuvayhdistelmien roolin etusivulla. Journalismia, ja myös kuvajournalismia tehdään lähtökohtaisesti lukijoita varten, joten heidän mielipiteillään on väliä. Verkkojournalismin kuvituksesta ei kuitenkaan toistaiseksi ole tehty juurikaan lukijalähtöistä tutkimusta, joten tämä tutkielma tuottaa runsaasti uutta tietoa aiheesta.
Tutkimusongelman ratkaisemiseksi toteutettiin kyselytutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2023 verkkokyselyllä, jonka linkki julkaistiin yhteensä 14 uutisartikkelin yhteydessä Ilta-Sanomien verkkosivuilla. Kyselyyn vastasi 105 Ilta-Sanomien lukijaa. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin sekä määrällistä analyysia että laadullista sisällönanalyysia. Näillä menetelmillä saatujen tulosten perusteella lukijat kiinnittävät verkkosivuilla huomattavasti kuvia enemmän huomiota tekstielementteihin, joiden perusteella he myös todennäköisemmin tekevät lukemispäätöksensä. Kuvayhdistelmien koettiin soveltuvan käytettäväksi pääkuvina etenkin kevyempiaiheisiin artikkeleihin ja niiden nähtiin sopivan osaksi etusivun kuvitusta, jossa käytetään niiden lisäksi myös yksittäisiä kuvia.
Tutkimus osoittaa, että verkossa uutisartikkeleiden pääkuvilla ei ole lukijoiden silmissä suurta paino-arvoa. Ne eivät yksinään riitä synnyttämään lukemispäätöstä, mutta toimiessaan yhteistyössä otsikon kanssa saattavat saada lukijan klikkaamaan artikkelin auki. Lukijoiden mukaan juuri sellaiset pääkuvat, jotka liittyvät selvästi uutisen otsikkoon, ovat todennäköisimpiä saamaan aikaan lukemispäätöksen. Uutisen aihe on näin ollen totuttu päättelemään ensisijaisesti otsikosta, joihin kaupallisessa mediassa panostetaankin merkittävästi klikkien toivossa. Monet tutkittavat mielsivät kuvayhdistelmät sekaviksi, kun taas yksittäisiä kuvia pidettiin selkeinä. Yhdistelmien merkittävimmät ominaisuudet ovat niiden kyky kiinnittää huomiota sekä tehdä uutisesta kiinnostavampi. Näin ollen niiden funktiot ilta-päivälehtien etusivuilla ovat siirtyneet aikojen saatossa kovin muuttumattomina printistä verkkoon. Kuvayhdistelmät ilmentävät iltapäivälehtimäistä tyyliä verkossa ja lukijat myös arvioivat niiden sopi-van parhaiten iltapäivälehtimäisiä aiheita käsittelevien uutisten pääkuviksi.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Miksi tilasin? : tutkimus Etelä-Suomen Sanomien lukijoiden digitilaukseen johtavista syistä
Kaarna, Kaisa (2023)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Päijät-Hämeen maakuntalehti Etelä-Suomen Sanomien lukijoiden maksuhalukkuutta. Tutkimuksessani selvitän, minkä vuoksi tilaajat ovat päättäneet tilata Etelä-Suomen Sanomien lehden digiversion. ... -
Somehuomion jäljillä : käyttäjien reagointi journalistisiin sisältöihin Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien Facebook-sivuilla
Rauhala, Teemu (2016)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yhteisöpalvelu Facebookin käyttäjien reagointia suomenkielisiin journalistisiin sisältöihin. Toisaalta tarkoituksena oli löytää sisällöistä ominaisuuksia, jotka ovat yhteydessä ... -
Miten lukijaa houkutellaan luetuimpien juttujen otsikoissa? : Ilta-Sanomien, MTV:n ja Helsingin Sanomien retoriset keinot tarkastelussa
Visuri, Roope (2020)Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten luetuimpien verkkojuttujen otsikoissa houkutellaan lukijaa avaamaan juttu. Tutkimuskohteiksi valikoituivat Suomen suurimmat uutismediat. Tutkimus rajautui kaupallisin medioihin ... -
Miksi maksaa kun ilmaiseksikin saa : lukijoiden halukkuus maksaa verkkojournalismista
Kangas, Jaana (2019)Tässä pro gradu -tutkimuksessa selvitettiin, mitkä tekijät vaikuttavat lukijoiden halukkuuteen maksaa verkkojournalismista. Tutkimuksessa selvitettiin myös, ketkä maksavat verkkojournalismista ja millä tavalla ja kuinka ... -
Jutun imun rakentaminen Helsingin Sanomien erikoisartikkeliprosessissa
Parikka, Valtteri (2021)Tässä maisterintutkielmassa syvennytään siihen, mitä tarinallisen journalismin käsite jutun imu tarkoittaa ja millaisin keinoin toimituksissa sitä pyritään rakentamaan. Tutkielma pohjautuu Helsingin Sanomien ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.