Rehtoreiden käsityksiä kielitietoisuudesta koulun toimintakulttuurissa

Abstract

Yhteiskunnan monikielisyys lisääntyy kasvavan maahanmuuton myötä. Perusopetuksen koulut ovat eriytyneet siten, että osassa kouluja uudempien väestönosien monet kielet ovat merkittävästi esillä arjessa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet nosti kielitietoisuuden keskeiseksi koulun kehittämisen suuntaviivaksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä siitä, millaisena monikielisen koulun kielitietoisuus näyttäytyy rehtoreiden näkökulmasta. Kvalitatiivisen tutkimuksen aineisto koostui kahdeksan rehtorin teemahaastatteluista. Koulut sijaitsivat kuudessa kaupungissa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Koulujen oppilaista merkittävä osa oli maahanmuuttotaustaisia. Aineistolähtöisessä fenomenografisessa analyysissa syntyneitä kuvauskategorioita peilattiin kielellisesti vastuullisen opetuksen viitekehykseen. Tulosten mukaan kollektiivisesti tarkasteltuna rehtorit käsittivät kielitietoisuuden laajasti koulun toimintaan, kuten opetukseen, oppilaantuntemukseen ja toiminnan organisointiin, vaikuttavana tarkastelutapana. Kuitenkin rehtoreiden käsitykset viittasivat siihen, että suomen kielen käyttö ja oppiminen ja oppilaan ensikieli asettuivat koulun käytännöissä usein ristiriitaan, jota kielellisesti vastuullisen opetuksen viitekehys ohjaa purkamaan. Oppilaan kielitaustaa pyrittiin arvostamaan, mutta ensikielen tukemista ei aina pidetty osana koulun toimintaa. Tulokset viittaavat siihen, että kielitietoinen pedagogiikka on jossain määrin vakiintunut ulottuvuus monikielisten koulujen toimintakulttuureissa. Osa opettajista ja rehtoreista hyötyisi täydennyskoulutuksesta. Oppilaiden kielten hyödyntäminen koulussa arvostettuina oppimisen resursseina edellyttää monikielisen pedagogiikan kehittämistä ja kielikäytänteiden kriittistä tarkastelua.