Varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä musiikki-instrumentteihin tutustumisesta varhaiskasvatuksen musiikkikasvatuksessa : laadullinen tutkimus
Päivämäärä
2024Musiikkikasvatuksen yhtenä toimintatapana varhaiskasvatuksessa on instrumentteihin tutustuminen. Musiikin ja instrumenttien merkitys on suuri varhaiskasvatuksessa, mutta instrumenttien roolia ei vielä tunneta hyvin. Tavoitteena
oli selvittää instrumenttien roolia varhaiskasvatuksen musiikkikasvatuksessa.
Tutkimusote oli laadullinen ja tutkimus toteutettiin haastattelemalla sekä
jakamalla verkkokyselyä varhaiskasvatuksen opettajille maaliskuussa 2024.
Kaksi kunnan päiväkodissa työskentelevää varhaiskasvatuksen opettajaa osallistui Teamsin välityksellä haastatteluihin, ja verkkokyselyyn osallistui 7 opettajaa.
Verkkokyselyä jaettiin sosiaalisen median ryhmään ja omille tuttaville. Analyysimenetelmäksi valikoitui aineistolähtöinen sisällönanalyysi ja kaikki vastaukset
analysoitiin yhdessä, sillä kysymykset olivat haastattelussa ja kyselyssä samat.
Tutkimustulosten mukaan varhaiskasvatuksen opettajat näkivät musiikin
tärkeänä ja suhtautuivat siihen positiivisesti. Opettajien innokkuus musiikkikasvatusta ja instrumenttien käyttämistä kohtaan vaihtelivat, ja instrumentteja oli
eri tavoin saatavilla heidän yksiköissään. Opettajat kertoivat käyttävänsä lasten
kanssa pääsääntöisesti kehosoittimia, itsetehtyjä soittimia sekä rytmisoittimia.
Opettajat kertoivat mahdollistavansa lasten vapaata tutustumista ja kokeilemista
eri instrumentteihin ja he hyödyntävät eri työvälineitä, kuten Youtubea. Instrumentteihin tutustumisessa merkittäviksi asioiksi nostettiin esimerkiksi säännöllisyys ja positiiviset kokemukset, mutta myös rajoittavia tekijöitä ilmeni, kuten
kasvattajan oma osaaminen ja resurssit.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kantele musiikkikasvatuksen tukena : opettajien käsityksiä kanteleen osuudesta musiikkikasvatuksessa
Kemppainen, Seppo (2002) -
Ukulelesta kitaraan ja takaisin : ukulele ja kitara koulun musiikinopetuksessa
Kortelainen, Eevi (2019)Ukulelesta on tullut viime aikoina trendisoitin ja se innostaa monia soittoon ja soittimia voi jopa lainata kirjastosta. Kitara puolestaan on yksi populaarimusiikin käytetyimmistä soittimista ja houkuttelee monia aloittamaan ... -
Varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien käsityksiä sairaaloiden varhaiskasvatuksen merkityksestä ja työn osa-alueista
Raatikainen, Emilia (2019)Tutkimuksessa tarkasteltiin sairaaloissa työskentelevien varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien käsityksiä oman työnsä merkityksestä. Lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin sairaaloiden varhaiskasvatuksessa ... -
Varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä pedagogisesta vuorovaikutuksesta haastavissa kasvatustilanteissa.
Rautjoki, Riikka; Salenius, Anu (2020)Tutkimuksemme aiheena oli selvittää varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä laadukkaasta pedagogisesta vuorovaikutuksesta haastavissa kasvatustilanteissa. Halusimme myös selvittää, millaisia käsityksiä varhaiskasvatuksen ... -
”Sä et pysty tekee sitä työtä niin hyvin kuin sä haluaisit tehdä” : varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä heidän työhyvinvoinnistaan
Laitinen, Meeri; Niemi, Pauliina (2023)Tässä kandidaatintutkielmassa tutkittiin varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä heidän työhyvinvointiaan edistävistä ja heikentävistä tekijöistä. Tutkimuksen aihe on ajankohtainen, sillä varhaiskasvatuksen muuttuva tilanne ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.