Varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien käsityksiä sairaaloiden varhaiskasvatuksen merkityksestä ja työn osa-alueista
Tutkimuksessa tarkasteltiin sairaaloissa työskentelevien varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien käsityksiä oman työnsä merkityksestä. Lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin sairaaloiden varhaiskasvatuksessa toteutettavia työn eri osa-alueita. Sairaalassa toteutettavan varhaiskasvatuksen lähtökohdan mukaisesti jokaisella lapsella on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen terveydentilasta riippumatta (Kekkonen & Rantanen 2009, 13). Sairaaloiden varhaiskasvatus on kuitenkin vielä melko tuntematon tutkimuksenkohde tutkimuksen kentällä. Tämän tutkimuksen yhtenä merkityksenä voidaankin pitää sairaaloiden varhaiskasvatuksen tietoisuuden lisäämistä. Tutkimuksen aineisto koostui viiden varhaiskasvatuksen opettajan ja erityisopettajan haastatteluista. Aineistoa työstettiin käyttäen aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoja. Tulosten mukaan varhaiskasvatuksen opettajat ja erityisopettajat kokivat sairaaloiden varhaiskasvatuksen merkityksen tärkeäksi ja moniulotteiseksi mahdollisuudeksi lapsen kehitykselle ja kasvulle. Sairaaloiden varhaiskasvatuksen merkityksellisyys ilmeni kaikkien haastateltavien puheesta oman työnsä merkityksestä lapselle ja hänen perheelleen sekä sairaaloiden moniammatilliselle tiimille lapsen hoitojaksojen aikana. Sairaalassa työskentelevät varhaiskasvatuksen opettajat ja erityisopettajat noudattivat työssään sairaalaympäristöön soveltaen kaikkia varhaiskasvatuksen normiasiakirjoja, jotka ohjaavat varhaiskasvatusta. Kuitenkin esimerkiksi sairaaloiden poikkeuksellinen ympäristö nähtiin työtä määrittävänä tekijänä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Yhdessä vai erikseen? : varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien kokemuksia ja käsityksiä yhteisopetuksesta
Iso-Kuortti, Hanna; Kinnunen, Mia (2024)Varhaiskasvatuslain (2018) uudistus 1.8.2022 sisälsi ensimmäistä kertaa kirjauksen lapsen tuesta vahvistaen inklusiivista varhaiskasvatusta. Tehty lakimuutos edellyttää opettajilta ja erityisopettajilta uudenlaisten ... -
Kokemuksia varhaiskasvatuksen opettajien sekä erityisopettajien välisestä yhteistyöstä
Veikkolainen, Veera (2021)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia varhaiskasvatuksen opettajien sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajien yhteistyössä toimivia ja puutteellisesti toimivia käytäntöjä. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, kuinka ... -
Varhaiskasvatuksen erityisopettajien käsityksiä hyvin toimivasta ammatillisesta yhteistyöstä : "varhaiskasvatuksen erityisopettaja on joka paikan höylä, se tekee yhteistyötä kaikkien kanssa"
Sippola, Pirjo (2015)TIIVISTELMÄ Sippola Pirjo. VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJIEN KÄSITYKSIÄ HYVIN TOIMIVASTA AMMATILLISESTA YHTEISTYÖSTÄ – ”Varhaiskasvatuksen erityisopettaja on joka paikan höylä, se tekee yhteistyötä kaikkien kans-sa. ... -
Varhaiskasvatuksen kolmitasoisen tuen mahdollisuuksia ja haasteita : kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien näkemyksiä kolmitasoisesta tuesta
Knuters, Nina; Järvilinna, Pirjo (2024)Tässä tutkimuksessa tutkittiin varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien näkemyksiä kolmitasoisen tuen mahdollisuuksista ja haasteista sekä kunnallisessa että yksityisessä varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksen tarkoitus ... -
Lapsen tuen vaikuttavuuden arviointi varhaiskasvatuksen opettajien näkökulmasta
Nikkanen, Anna; Riihinen, Anne (2023)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten varhaiskasvatuksessa toteutetaan tuen vaikuttavuuden arviointia. Tarkemmin perehdyimme siihen, millaisia käsityksiä varhaiskasvatuksen opettajilla oli tuen vaikuttavuuden ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.