Varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä musiikki-instrumentteihin tutustumisesta varhaiskasvatuksen musiikkikasvatuksessa : laadullinen tutkimus
Date
2024Musiikkikasvatuksen yhtenä toimintatapana varhaiskasvatuksessa on instrumentteihin tutustuminen. Musiikin ja instrumenttien merkitys on suuri varhaiskasvatuksessa, mutta instrumenttien roolia ei vielä tunneta hyvin. Tavoitteena
oli selvittää instrumenttien roolia varhaiskasvatuksen musiikkikasvatuksessa.
Tutkimusote oli laadullinen ja tutkimus toteutettiin haastattelemalla sekä
jakamalla verkkokyselyä varhaiskasvatuksen opettajille maaliskuussa 2024.
Kaksi kunnan päiväkodissa työskentelevää varhaiskasvatuksen opettajaa osallistui Teamsin välityksellä haastatteluihin, ja verkkokyselyyn osallistui 7 opettajaa.
Verkkokyselyä jaettiin sosiaalisen median ryhmään ja omille tuttaville. Analyysimenetelmäksi valikoitui aineistolähtöinen sisällönanalyysi ja kaikki vastaukset
analysoitiin yhdessä, sillä kysymykset olivat haastattelussa ja kyselyssä samat.
Tutkimustulosten mukaan varhaiskasvatuksen opettajat näkivät musiikin
tärkeänä ja suhtautuivat siihen positiivisesti. Opettajien innokkuus musiikkikasvatusta ja instrumenttien käyttämistä kohtaan vaihtelivat, ja instrumentteja oli
eri tavoin saatavilla heidän yksiköissään. Opettajat kertoivat käyttävänsä lasten
kanssa pääsääntöisesti kehosoittimia, itsetehtyjä soittimia sekä rytmisoittimia.
Opettajat kertoivat mahdollistavansa lasten vapaata tutustumista ja kokeilemista
eri instrumentteihin ja he hyödyntävät eri työvälineitä, kuten Youtubea. Instrumentteihin tutustumisessa merkittäviksi asioiksi nostettiin esimerkiksi säännöllisyys ja positiiviset kokemukset, mutta myös rajoittavia tekijöitä ilmeni, kuten
kasvattajan oma osaaminen ja resurssit.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5431]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kantele musiikkikasvatuksen tukena : opettajien käsityksiä kanteleen osuudesta musiikkikasvatuksessa
Kemppainen, Seppo (2002) -
Ukulelesta kitaraan ja takaisin : ukulele ja kitara koulun musiikinopetuksessa
Kortelainen, Eevi (2019)Ukulelesta on tullut viime aikoina trendisoitin ja se innostaa monia soittoon ja soittimia voi jopa lainata kirjastosta. Kitara puolestaan on yksi populaarimusiikin käytetyimmistä soittimista ja houkuttelee monia aloittamaan ... -
"Minä voin kasvattaa lasta musiikkiin" : musiikkia opettavien luokanopettajien käsityksiä alakoulun musiikkikasvatuksesta
Räisänen, Päivi (2018)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia musiikkia alakoulussa opettavien luokanopettajien käsityksiä musiikkikasvatus –käsitteestä, millaisena musiikkikasvattajina he itsensä käsittävät ja mikä käsitys heillä on musiikin ... -
Varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien käsityksiä sairaaloiden varhaiskasvatuksen merkityksestä ja työn osa-alueista
Raatikainen, Emilia (2019)Tutkimuksessa tarkasteltiin sairaaloissa työskentelevien varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien käsityksiä oman työnsä merkityksestä. Lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin sairaaloiden varhaiskasvatuksessa ... -
Varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä mediakasvatuksesta
Salomaa, Saara; Mertala, Pekka; Karila, Kirsti (Suomen varhaiskasvatus ry, 2021)Tutkimuksessa selvitetään, millaisia käsityksiä varhaiskasvatuksen opettajilla on mediakasvatuksesta. Tutkimusaineisto käsittää yhdeksän varhaiskasvatuksen opettajan teemahaastattelua, ja sen aineisto on analysoitu ...