Tunteet ja tunneilmasto työn merkityksellisyyden vahvistajina teknisen alan asiantuntijaorganisaatiossa
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin teknisen alan asiantuntijaorganisaatiossa työskentelevien tutkimushenkilöiden subjektiivisia kokemuksia kokemastaan työn merkityksellisyydestä, sekä heidän organisaatiossaan vallitsevasta tunneilmastosta ja työssä kohdatuista tunteista. Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa laadullista tutkimusta kyseisistä ilmiöistä ja antaa viitteitä siitä, mihin asioihin organisaation pitäisi keskittyä tunnekontekstissa, jotta sen toimintaa voitaisiin kehittää kokonaisvaltaista työhyvinvointia paremmin tukevaksi.
Tutkimus toteutettiin laadullisena fenomenologishermeneuttisena tutkimuksena ja tutkimusaineistona toimi TUNTO2-hankkeen tutkimusorganisaatiosta hankittu haastatteluaineisto. Puolistrukturoituihin teemahaasteluihin osallistui kahdeksan esihenkilöasemassa työskentelevää tutkittavaa. Aineisto analysoitiin temaattisella sisällönanalyysillä.
Tulosten mukaan tutkittavat kokivat vahvaa työn merkityksellisyyttä, joka syntyi organisaation, työn sisällöllisen, vaikutusmahdollisuuksien, sekä vuorovaikutuksen ja tunteiden merkityksellisyyksien kautta. Vahvimmin työn merkityksellisyyttä tutkittaville loivat organisaation tutkimuksellinen ja yhteiskunnallinen asema ja niiden mukanaan tuomat vaikutusmahdollisuudet, sekä työssä koetut ja merkityksellisyyden kokemuksen mahdollistaneet positiiviset tunteet. Tulosten perusteella organisaatiossa vallitsi monipuolinen tunneilmasto, jonka tutkittavat tiedostivat ja johon he kokivat pystyvänsä vaikuttamaan. Tutkittavat kokivat, että vallitseva tunneilmasto ei ollut tukahduttava, mutta ei myöskään kannustanut tunteiden ilmaisuun, vaan päällimmäisenä vallitsi vaikenemisen kulttuuri. Tutkittavat raportoivat henkilökohtaisesti positiivisempaa tunnekuvailua, kuin mitä he arvioivat organisaatiossa ja ympärillään muista henkilöistä välittyvän. Tutkimus vahvistaa aikaisempia tutkimustuloksia työn merkityksellisyyden ja tunteiden merkityksestä työhyvinvointiin ja työn sujumiseen, mutta tarjoaa ilmiöistä entistä tarkempaa laadullista yksilöiden omasta näkökulmasta saatua kuvausta. Tutkimus myös antaa viitteitä esihenkilöaseman mahdollisesta vaikutuksesta työntekijöiden suhtautumiseen ja asennoitumiseen suhteessa työpaikalla ja työssä kohdattaviin tunteisiin.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [28236]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Tunnetoimijuuden ja tunteiden yhteydet työn merkityksellisyyteen teknisen alan asiantuntijaorganisaatiossa sukupuolierojen näkökulmasta
Knuutinen, Teppo (2024)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata tunnetoimijuuden ja tunteiden yhteyttä työn merkityksellisyyteen teknisen alan asiantuntijaorganisaatiossa sukupuolierojen näkökulmasta. Tutkimuksessa työn merkityksellisyys nähtiin ... -
Toimiiko merkityksellisyyden kokeminen ”hoitokeinona” työn kasvavien vaatimusten aiheuttamaan uupumukseen? : työn merkityksellisyyden muuntava vaikutus työn intensifikaation ennustusvoimasta työuupumukseen tieteilijöillä
Löppönen, Aino (2023)Tässä tutkimuksessa selvitettiin, muuntaako työn merkityksellisyyden kokeminen työn intensifikaation yhteyttä työuupumukseen tieteentekijöillä ja professoreilla ja ennustaako työn intensifikaatio työuupumusta. Pitkittäis ... -
Esihenkilöiden kokemuksia tunnetoimijuudesta ja tunneilmastosta teollisuusalan organisaatiossa strategisen muutoksen aikana
Helenius, Niina (2023)Tutkimuksen tarkoitus oli tarkastella, millaisia kokemuksia esihenkilöillä on tunnetoimijuudesta ja organisaation tunneilmastosta organisaation strategisen muutoksen aikana. Tavoitteena oli lisätä ymmärrystä siitä, millaista ... -
Tunnetoimijuus ja sen tuki työssä
Hökkä, Päivi; Ikävalko, Heini; Paloniemi, Susanna; Vähäsantanen, Katja; Nordling, Aku (2020)Tunteiden keskeinen merkitys työssä tiedetään jo hyvin. Kuitenkin siitä, minkälaisten mekanismien ja prosessien kautta tunteet organisaatioissa vaikuttavat ja miten näitä voidaan edistää, tiedetään vielä vähän. Tässä ... -
Tavoitettavuus ja työn imu työn merkityksellisyyden ja työhön ylisitoutumisen näkökulmasta mediatyöntekijöillä
Kivelä, Kristian; Puutio, Maria (2021)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tarkastella media-alan työntekijöiden tavoitettavuutta työasioissa työajan ulkopuolella ja tavoitettavuuden yhteyttä työn imun kokemiseen. Lisäksi tutkimme, muuntavatko työn ...