Oppilaiden kokemuksia oppitunneilla saamastaan yleisestä tuesta
Date
2023Access restrictions
The author has not given permission to make the work publicly available electronically. Therefore the material can be read only at the archival workstation at Jyväskylä University Library (https://kirjasto.jyu.fi/collections/archival-workstation).
Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää oppilaiden kokemusten perusteella, millaista yleistä tukea he ovat saaneet ja mistä he kokevat hyötyneensä. Suomessa koulujärjestelmän lähtökohtana on jokaisen oikeus laadukkaaseen perusopetukseen. Opetusta tulee tarjota jokaiselle huomioiden heidän ikänsä ja edellytyksensä. Samalla edistetään tervettä kasvua ja kehitystä. Jokaisella on oikeus heti
tuen tarpeen ilmetessä riittävään oppimiseen ja koulunkäyntiin tukeen.
Tutkimuksen kohderyhmänä ovat erään koulun viidennen luokan oppilaat (n=4), tarkoittaen neljää oppilasta. Aineisto kerättiin kevään 2023 aikana oppilaiden oman koulun tiloissa ryhmähaastatteluna. Tutkimuksen lähestymistapa on fenomenologinen, koska olemme kiinnostuneita siitä, miten oppilaat kokevat saamansa yleisen tuen oppitunneilla. Tarkastelemme tutkimusaineistoa kokonaisuutena. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti sisällönanalyysilla eli analyysi
perustuu tutkimusaineistossa esiintyviin sisältöihin ja ilmiöihin.
Tutkimuksen tulosten perusteella oppilaat kokivat tärkeänä ammattihenkilöstön tuen vertais- ja kirjallisen tuen ohella. Itselleen hyödylliseksi oppilaat kokivat ammattihenkilöstön avun, eriyttämisen sekä osallisuuden.
Opettajien ja muun henkilökunnan konkreettinen läsnäolo sekä heidän tapansa toteuttaa opetusta vaikuttavat oppilaiden koulunkäynnin tukeen. Tuen antamista ja eriyttämistä auttavat riittävät henkilöstöresurssit, monimuotoiset tilat ja opettajien vahva ymmärrys yleisen tuen toimivuudesta sekä sen toteuttamisesta.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [27645]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
”Ehkä et vaan jotenki ymmärtäs, et on oikeesti niinku paha olla.” : psyykkisesti oireilevan oppilaan tukeminen koulussa – oppilaiden kokemuksia ja toiveita
Sula, Henna-Maria; Ronkainen, Helmi-Elisa (2021)Erilaisista mielenterveysongelmista johtuva psyykkinen oireilu näkyy yhä enemmän lasten ja nuorten keskuudessa. Koulussa psyykkiset häiriöt vaikuttavat oppilaan koulunkäyntiin ja koulukuntoisuuteen. Tuen tarve voi olla ... -
Motorisen oppimisen vaikeuden tunnistaminen ja tukeminen kouluympäristössä
Asunta, Piritta (Jyväskylän yliopisto, 2018)Motorisen oppimisen vaikeudella, kuten kehityksellisellä koordinaatiohäiriöllä (DCD), tarkoitetaan huomattavaa vaikeutta oppia uusia motorisia taitoja ja soveltaa jo opittuja taitoja uusiin tilanteisiin. Tämän tutkimuksen ... -
Kohti yksilöllistettyä oppimista : erityisopettajien kokemuksia oppimisen ja koulunkäynnin tukimallista perusopetuksessa Suomessa ja Ruotsissa
Silvonen, Anni (2019)Tässä tutkimuksessa selvitettiin oppimisen ja koulunkäynnin tukimallin toteutumista yksilöllisen oppimisen tukena. Tutkimustehtävänä oli selvittää sekä suomalaisten että ruotsalaisten erityisopettajien näkökulmista, miten ... -
Perhehoitoon sijoitettujen lasten koulunkäynnin tuen tarpeet, tukimuodot ja tuen vaikuttavuus SISUKAS-hankkeessa
Lehtoaho, Henna (2021)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisina perhehoitoon sijoitettujen lasten koulunkäynnin tuen tarpeet, tukimuodot ja tuen vaikuttavuus näyttäytyvät SISUKAS-hankkeessa (2012–2016) kerätyssä aineistossa. Tutkimuksen ... -
Varhaiskasvattajien kokemuksia konsultoivalta varhaiskasvatuksen erityisopettajalta saamastaan tuesta
Häppölä, Satu (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata erään kaupungin varhaiskasvattajien kokemuksia konsultoivalta varhaiskasvatuksen erityisopettajalta saamastaan tuesta. Halusin selvittää, millaiseksi varhaiskasvattajat kokevat ...