Välivuotta viettävien nuorten toimijuus viivästyneessä koulutussiirtymässä
Waltzer, K., Penttinen, L., Holopainen, L., & Lappalainen, K. (2022). Välivuotta viettävien nuorten toimijuus viivästyneessä koulutussiirtymässä. Nuorisotutkimus, 40(3), 5-21. https://doi.org/10.57049/nuorisotutkimus.9122541
Julkaistu sarjassa
NuorisotutkimusPäivämäärä
2022Tekijänoikeudet
© Nuorisotutkimusseura 2022
Elämänkulussa kriittisinä nuoruusikään liittyvinä siirtyminä näyttäytyvät koulutusvalinnat ja työelämään siirtyminen. Aiemmassa tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, kuinka nuorten aikuisten toimijuutta määrittävät yhteiskunnalliset ja kulttuuriset odotukset ja täytyminen. Tässä artikkelissa tarkastelemme korkeakouluopintoihin pyrkivien välivuosia viettäneiden nuorten toimijuutta koulutussiirtymässä. Tutkimuksen keskeinen käsite on toimijuus elämänkulussa. Tutkimukseen haastateltiin 28:aa nuorta aikuista, joilla on takanaan toisen asteen koulutus sekä sen jälkeisiä suunniteltuja tai suunnittelemattomia välivuosia ennen korkeakouluun hakeutumista tai pääsyä. Haastateltavat olivat osallistuneet Korkeakoulustartti-hankkeen järjestämään toimintaan, jonka tavoitteena oli tukea uravalintaan liittyvää päätöksentekoa ja korkeakouluun hakeutumista. Aineisto kerättiin vuosina 2O19-2O21. Analysoimme toimijuuden modaliteettien avulla nuorten toimijuutta heidän itsensä kokemana voimisen, haluamisen, tuntemisen, osaamisen, kykenemisen ja täytymisen monimuotoisena dynamiikkana. Tulokset kertovat potentiaalista, joka rakentuu toimijuuden kokemuksista, mutta myös toimijuutta rajoittavista yhteiskunnallisista odotuksista. Erityisesti rajoittava täytyminen näyttäytyi työvoimapoliittisten toimenpiteiden velvoittavana pakkona mutta myös sisäistettyinä kulttuurisina odotuksina.
...
Educational choices and the transition to working life appear to be critical events related to adolescence in the life course. Previous research has produced information on how social and cultural expectations and fulfillment determine the agency of young adults. ln this article, we examine the agency of young adults who have spent gap years before the transition to higher education. The main concept of the research is agency in the life course. Twenty-eight young adults who had spent planned or unplanned gap years after upper secondary education and before applying to or entering university were interviewed for the study, The interviewees had taken part in activities organized by the KorkeakouIustartti project. The aim of the project was to support decision making related to career choice and applying for higher education. The data were collected during the years 2019-2021. Utilizing the modalities of agency, we analyzed how young adults experienced themselves through a multifaceted dynamic of power, desire, feeling, competence, ability, and fulfillment. The results showed that potential is built from individual experiences of agency, but also from social expectations that limit agency. ln particular, restrictive fulfillment appeared to be both an obligatory compulsion of labor policy measures, but also an internalized cultural expectation.
...
Julkaisija
NuorisotutkimusseuraISSN Hae Julkaisufoorumista
0780-0886Asiasanat
Alkuperäislähde
https://journal.fi/nuorisotutkimus/article/view/122541Julkaisu tutkimustietojärjestelmässä
https://converis.jyu.fi/converis/portal/detail/Publication/159291448
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Yliopistopalvelut [63]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Itsenäistyvien nuorten liikunnan harrastaminen eri elämäntilanteissa : tarkennettuja katseita liikuntapolitiikkaan
Aarresola, Outi; Manner, Joel; Berg, Päivi; Harjunen, Hannele (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2023)Tämä tutkimus tarkastelee 15‒29-vuotiaiden nuorten liikunnan harrastamista eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa. Hyödynnämme elämänkulullista näkökulmaa tunnistamalla kyseiseen ikävaiheeseen, itsenäistymisen ajanjaksoon, ... -
”Tuli semmosta kyseenalaistamista et mitä tekee elämällään" : välivuosien kielteinen vaikutus lukiotaustaisten nuorten hyvinvointiin
Finnberg, Emilia (2019)Tutkimus käsittelee nuorten kokemuksia välivuosista lukion jälkeisenä aikana. Tavoitteena on tutkia, onko välivuosilla kielteistä vaikutusta nuorten hyvinvointiin. Mielenkiinnon kohteena ovat elämän eri osa-alueet, jotka ... -
Lukiolaisten jatkokoulutus- ja uravalinnat
Heinonen, Viivi (2014)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten lukiolaiset kokevat nuoruuden elämänvaiheena, miten lukiolaiset tekevät jatkokoulutus- ja uravalintoja sekä mitkä tekijät vaikuttavat valintaan. Tutkimuksen tavoitteena ... -
"Miten voi nuori olla näin hukassa?" : toimijuus nuorten ammatti- ja koulutusvalinnoissa muuttuvan työelämän kontekstissa
Repo, Iina (2017)Tässä tutkimuksessa tutkittiin nuorten toimijuutta ammatti- ja koulutusvalinnoissa muuttuvan työelämän aikakautena. Tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten toimijuutta elämänkulkutoimijuuden näkökulmasta peruskoulun jälkeisissä ... -
Nuorten koulutustavoitteet ja niiden yhteys kouluun kiinnittymiseen : pitkittäistutkimus yläkoulun alusta toiselle asteelle
Rinne, Mikko (2024)Tässä tutkimuksessa tarkastelin, miten nuorten itselleen asettama koulutustavoite eli ylin koulutusaste, jonka nuoret suunnittelevat suorittavansa, muuttuu yläkoulun alusta toisen asteen opintojen loppuun. Tutkin myös, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.