Kuluttajat rationaalisina toimijoina tiedonluovutus- ja ostotilanteissa : eettisyyden ja koetun arvon vaikutukset päätöksenteossa
Uutismediat ovat murroksessa digitalisaation ja tiedonkeräyssääntelyn muuttuessa. Kuukausitilaajat ja ensimmäisen osapuolen tietokannat tulevat todennäköisesti nousemaan elintärkeään rooliin mediayrityksille. Tämän myötä tässä pro gradu -tutkielmassa tutkittavat kuluttajien päätöksentekoprosessit osto- ja tiedonluovutustilanteissa nousevat relevantiksi tutkimusaiheeksi. Erityishuomiossa on kuluttajien tiedonluovutusprosessin rationaalisuus, sillä prosessia on kuvailtu paradoksaaliseksi: huoli yksityisyydestä on korkea, muttei se näy käyttäytymisessä. Aikaisempien tutkimusten pohjalta luotiin tutkimusmalli päätöksentekoon vaikuttavia muuttujia tutkimaan. Tutkimusmallin mukaan hinnan reiluus vaikuttaa koettuun eettisyyteen ja koettuun arvoon, ja suhteita moderoi maksamisen vaivattomuus. Eettisyys ja arvo puolestaan vaikuttavat positiivisesti brändiluottamukseen, joka taas kasvattaa kuluttajien tiedonluovutus- ja ostoaikomuksia.
Tutkimusmallia testattiin kokeellisen kyselytutkimuksen avulla. Kyselylomakkeessa vastaajat ohjattiin simuloituun maksumuuriin, jossa manipuloitiin hinnan reiluutta ja maksamisen vaivattomuutta. Tutkimuksen otoskoko oli 600, noin 100 jokaista manipuloitua hinta + maksutapa -testiryhmää kohden. Tutkimusaineisto analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin faktorianalyysillä, regressioanalyysillä sekä moderaatiotestauksella. Tutkimustulosten mukaan hinnan reiluus vaikuttaa positiivisesti koettuun arvoon ja koettuun eettisyyteen, jotka puolestaan vaikuttavat koettuun brändiluottamukseen. Brändiluottamus taas vaikuttaa positiivisesti osto- ja tiedonluovutusaikomuksiin. Maksamisen vaivattomuudella ei kuitenkaan ollut moderoivaa vaikutusta hinnan reiluuden ja koetun arvon sekä koetun eettisyyden välisiin suhteisiin.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [28254]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Hinnoittelun psykologia: ysiysi-hinnat vs. tasahinnat : hintapäätteiden vaikutus kuluttajan hintakäsityksen ja ostoaikomuksen muodostumiseen arkisissa ostopäätöstilanteissa
Martikainen, Kalle (2018)Hinnalla on moniulotteinen merkitys kuluttajien arkipäivän elämässä. Yritykselle hinta on yksi markkinoinnin kilpailukeinoista, jolla se voi vaikuttaa kannattavuuteensa ja asiakkaiden ostoaikomuksiin. Tämän tutkimuksen ... -
Eettinen kuluttaminen kulutuskulttuurissa
Pecoraro, Maria (Kulutustutkimuksen seura, 2017)Kauppatieteiden tohtori, filosofian maisteri Maria Pecoraron markkinoinnin alaan kuuluva väitöskirja ”Eettinen kuluttaminen kulutuskulttuurissa” tarkastettiin 9.12.2016 Jyväskylän yliopistossa. -
Liikuntakulutuksen vastuullisuus : kuluttajien kokemuksia liikuntahyödykkeiden kuluttamisesta ja vastuullisuuden ulottuvuuksista
Salmi, Miina (2024)Tässä laadullisessa tutkimuksessa perehdytään liikuntakulutuksen vastuullisuuteen kuluttajien näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan kuluttajien kokemuksia liikuntahyödykkeiden kulutuksesta, kulutuksen vastuullisuudesta ... -
Miten autenttisuus ilmenee johtajien eettisessä päätöksenteossa?
Niemi, Marjut; Vänskä, Eveliina; Huhtala, Mari (Työelämän tutkimusyhdistys ry ; Tampereen yliopisto, Työelämän tutkimuskeskus, 2020)Autenttinen johtajuus on itsensä tuntemiseen pohjautuva positiivinen johtajuuden muoto, jossa yksilö pyrkii toimimaan siten, että hän on aito ja rehellinen itselleen. Autenttisessa päätöksenteossa taas korostuvat eettisyys ... -
Factors Affecting the Consumers’ Purchase Intention and Willingness-to-Pay More for Electric-Vehicle Technology
Bhutto, Maqsood H.; Shaikh, Aijaz A.; Sharma, Ravishankar (International Consortium for Electronic Business, 2021)This study conducted an in-depth analysis of the factors affecting consumers’ intention to purchase and willingness to pay more for an electric vehicle (EV) in the developing-country context, extending the theory of planned ...