Oppilaiden ja opettajien onnistumiset sekä pedagogiset keinot toiminta-alueittaisessa opetuksessa opettajien kuvailemana
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää toiminta-alueittaisessa opetuksessa saavutettuja onnistumisia ja näihin onnistumisiin johtaneita pedagogisia keinoja opettajien kuvailemana. Lisäksi tarkasteltiin, ovatko ne linjassa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 esitettyjen toiminta-alueittaisen opetuksen tavoitteiden kanssa. Aihetta on tutkittu aiemmin vain hyvin vähän.
Tämä tutkimus on toteutettu Inklusiivisuus ja Toiminta-alueittainen opetus (InTo) -hankkeen osana ja aineistona oli 96 erityisopettajan haastattelut. Aineisto on analysoitu sekä laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysia että teoriaohjaavaa sisällönanalyysia hyödyntäen ja aineisto on jatkoanalysoitu sisällön erittelyn keinoin.
Tulokset osoittavat oppilaiden onnistuvan eniten kognitiivisten ja kommunikaatiotaitojen osa-alueella. Opettajat kokivat onnistuvansa oppilaiden kehittyessä taidollisesti, oman ammattitaitonsa osalta, suhteiden rakentuessa, kommunikaation ja vuorovaikutuksen onnistuessa, saadessa palautetta työstä, oppilaiden sosiaalisen osallisuuden vahvistuessa ja yhteistyön onnistuessa. Onnistumisiin johtaneiksi keinoiksi mainittiin toiminnan tavoitteellisuus, opetuksen sisältö, opettajan omat ominaisuudet, lapsilähtöiset pedagogiset suuntaukset ja monialainen yhteistyö.
Oppilaat onnistuvat opettajien kuvailun perusteella opetussuunnitelmassa esitettyjen toiminta-alueiden sisällön lisäksi myös sellaisissa taidoissa, joita opetussuunnitelmassa ei mainita. Opettajien onnistumiset olivat moninaisia, mutta samansuuntaisia aiemman tutkimuksen kanssa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Tutkimusperustaisten opetusmenetelmien käyttö vaativan erityisen tuen oppilaiden opetuksessa opettajien raportoimana
Rissanen, Mari (2020)Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan opetushenkilöstön käyttämiä opetusmenetelmiä vaativan erityisen tuen oppilaiden opetuksessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia opetusmenetelmiä opetusalan ... -
Ratkaisuja toiminta-alueittain opiskelevien oppilaiden inkluusion edistämiseen
Salonen, Anna (2023)Tässä tutkimuksessa etsittiin onnistuneita inkluusioratkaisuja vaikeimmin vammaisten toiminta-alueittain peruskoulutasolla opiskelevien oppilaiden koulunkäyntiin. Inkluusioratkaisuja etsittiin tarkemmin juuri sosiaaliseen ... -
Pedagogiset periaatteet ja teoriat toiminta-alueittain opettavien opettajien raportoimana
Kirmanen, Anni (2023)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella toiminta-alueittaisessa opetuksessa hyödynnettäviä pedagogisia periaatteita ja teorioita. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa, millaisia pedagogisia periaatteita ja ... -
Toiminta-alueittaisen opetuksen kehittämistarpeet opettajien kokemana
Kiviranta, Julia; Kasakkamäki, Elina (2021)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää toiminta-alueittaiseen opetukseen liittyviä huolia sekä kehittämistarpeita opettajien näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä toiminta-alueittaisesta opetuksesta ... -
Ammatillisten opettajien kielitietoiset käytänteet maahanmuuttotaustaisille lähihoitajaopiskelijoille suunnatussa opetuksessa
Kujamäki, Marjaana (2022)Kielitietoisuuden käsite on keskeinen pedagogiikan kentällä. Peruskoulun kontekstissa opettajia pidetään oman oppiaineen kielen opettajina ja koulut nähdään monikielisinä yhteisöinä (ks. POPS 2014: 28). Myös ammatillisessa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.