Ammatillisten opettajien kielitietoiset käytänteet maahanmuuttotaustaisille lähihoitajaopiskelijoille suunnatussa opetuksessa
Kielitietoisuuden käsite on keskeinen pedagogiikan kentällä. Peruskoulun kontekstissa opettajia pidetään oman oppiaineen kielen opettajina ja koulut nähdään monikielisinä yhteisöinä (ks. POPS 2014: 28). Myös ammatillisessa koulutuksessa on huomioitu monikielisen ja kielitietoisen pedagogiikan tarve, sillä maahanmuuttotaustaisten opiskelijoiden määrä kasvaa vuosi vuodelta ja heidän suomen kielen taidon odotetaan kehittyvän
ammatillisten opintojen aikana (ks. OPH 2019: 39; Vipunen a). Useat ammatillisen koulutuksen opettajat eivät kuitenkaan koe pystyvänsä toteuttamaan kielitietoista pedagogiikkaa (ks. Karvi 2020: 160).
Tutkimukseni tavoitteena onkin selvittää, millaisia kielitietoisia käytänteitä maahanmuuttotaustaisten lähihoitajaopiskelijoiden ammatillisilla opettajilla on. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Millaisia kielitietoisen pedagogiikan käytänteitä ammatillisten opettajien opetuksessa esiintyy? 2. Miten ammatilliset opettajat kertovat
huomioivansa opiskelijoiden kehittyvän kielitaidon ja kieliresurssit?
Tutkimukseni sijoittuu kielentutkimuksen ja pedagogisen tutkimuksen risteykseen. Kielitietoisuus kytkeytyy vahvasti opettajien pedagogisiin käytänteisiin, mutta tarkastelen myös opettajien kielellistä sensitiivisyyttä selkokieleen liittyvän tutkimuksen pohjalta, jolloin tutkimukseni sivuaa myös sosiolingvististä ja vuorovaikutustutkimusta. Tutkimus on osa Työelämässä tarvittavien toisen kielen resurssien rakentuminen -hanketta (Suomen Akatemia 2019–2023), ja aineistoni koostuu hankkeen tutkijoiden keräämistä luokkahuonevuorovaikutus- ja haastattelutallenteista. Analysoin aineistoa teoriaohjaavan ja -lähtöisen sisällönanalyysin keinoin luokittelemalla ja nimeämällä aineistosta esiin nousevia kielitietoisia käytänteitä ja toisaalta havainnoimalla niitä aiemman tutkimuksen ja teorian pohjalta.
Analyysini osoittaa, että ammatillisilla opettajilla on jo hallussaan kielitietoisia käytänteitä. Opettajat tunnistavat erityistä huomiota vaativia kielellisiä tilanteita. He hyödyntävät monipuolisia havainnointikeinoja ja tarjoavat opiskelijoille yhteisiä tiedonrakentamisen mahdollisuuksia. Myös opiskelijoiden kielellisille resursseille annetaan arvoa, vaikka tämän tutkielman aineiston opetustilanteissa näiden käyttäminen ja hyödyntäminen ei näykään. Opettajat kuitenkin ilmaisevat tahtoa ja ideoita kielellisten resurssien hyödyntämiseen. Eri alojen ja opetusasteiden opettajat voivatkin peilata omia käytänteitään tämän tutkimuksen tuloksiin ja kehittää omaa työtään niiden pohjalta. Jatkossa kaivattaisiin kuitenkin yhä enemmän tutkimusta ammatillisen koulutuksen kielitietoisuudesta sekä eri tiedonalojen kielellisistä konventioista, jotta opettajat voivat itse harjaantua niiden tunnistamisessa ja kehittää sen myötä opetustaan.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kielitietoiset käytänteet tukemassa maahanmuuttotaustaisten opiskelijoiden kiinnittymistä ammatilliseen koulutukseen
Mustonen, Sanna; Puranen, Pauliina (Suomen kasvatustieteellinen seura, 2021)Tässä artikkelissa tarkastellaan pedagogisia käytänteitä, jotka tukevat kiinnittymistä sekä kielen ja sisältöjen rinnakkaista oppimista ammatillisessa koulutuksessa. Tiimietnografinen haastattelu- ja havainnointiaineisto ... -
Kohti kielellisen moninaisuuden huomioimista vieraiden kielten opetuksessa
Harju-Autti, Raisa; Lahti, Laura; Luodonpää-Manni, Milla; Roiha, Anssi (Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto; Kielikoulutuspolitiikan verkosto, 2024)AFinLAn syyssymposiumissa 2023 järjestimme kieltenopetuksen kielellisen ja kulttuurisen moninaisuuden kysymyksiin keskittyvän temaattisen työpajan. Työpajan tavoitteena oli tarkastella, miten kieltenopetuksessa pystyttäisiin ... -
Varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä maahanmuuttajalasten oman äidinkielen tukemisesta päiväkodissa
Hosionaho, Katariina; Pienimäki, Petra (2021)Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää, miten suomalaisessa varhaiskasvatuksessa tuetaan maahanmuuttajalasten omaa äidinkieltä sekä millaista hyötyä oman äidinkielen tukemisesta on maahanmuuttajalapsille. Aineistonkeruu ... -
Opettajien käsityksiä roolistaan kotouttamisen edistäjinä
Komulainen, Vilma; Perokorpi, Inka; Mustonen, Sanna; Eskelä-Haapanen, Sirpa (Niilo Mäki Instituutti, 2023)Tässä tutkimuksessa selvitettiin opettajien kokemuksia roolistaan maahanmuuttotaustaisten äitien kotouttamisprosessissa sekä toimista, joilla heidän nähdäkseen on vaikutusta onnistuneeseen kotoutumiseen. Aineisto kerättiin ... -
Preparing pre-service teachers for inclusive pedagogy in multilingual and multicultural settings
Aalto, Eija; Mustonen, Sanna (University of Edinburgh; Jyväskylän yliopisto; Turun yliopisto; Stockholm University, 2022)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.