Controller-toiminto muutoksessa : kuvaavatko controller-nimikkeet ammatin työtehtäviä ja osaamisvaatimuksia?
Laskentatoimen ala on muuttunut ajansaatossa muun muassa kansainvälistymisen ja teknologian kehityksen myötä. Toimialan muutos vaikuttaa jatkuvasti alan työnkuvaan sekä siellä operoivien työntekijöiden rooliin, osaamiseen ja työnkuvaan. Muutos on täten vaikuttanut myös johdon laskentatoimen ammattilaisen eli controllerin työhön ja hänen osaamisvaatimuksiinsa. Tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää, kuvaavatko controller-nimikkeet ammatin työtehtäviä ja osaamisvaatimuksia. Tutkimusaineistona käytetään 73:a suomalaisella työpaikkailmoitusalustalla jul-
kaistua työpaikkailmoitusta, joissa haetaan työntekijää controller-nimikkeellä. Tutkimusmetodina sovelletaan kvalitatiivista tutkimusotetta kvantitatiiviseen muotoon kerätyn aineiston analysointiin. Tutkimusaineiston avulla luodaan kuusi yhdistelmäpalkkikaaviota, jotka edustavat tutkimuksessa havaittujen kolmen haetuimman controller-nimikkeen työtehtäviä ja osaamisvaatimuksia. Nämä kolme yleisintä controller-nimikettä ovat Business Controller, Controller ja Financial Controller. Kaavioiden avulla kerätyistä työtehtävä- ja osaamistiedoista näkee, että kaikki nämä kolme nimikettä ovat pohjimmiltaan hyvinkin samankaltaisia tehtäviensä ja osaamisvaatimustensa osalta. Nimikkeiden välille syntyvät erot johtuvat lähinnä vastuualueiden painotuksista ja nimikkeiden etuliitteiden tarjoamista tarkennuksista. Business Controllerin ja Financial Controllerin keskinäiset erot ovat kuitenkin selkeitä ja etuliitteet antavat osviittaa nimikkeiden työtehtävien painotuksista. Controller-nimike nähdään puo-
lestaan nimikkeiden ”äitinä”, josta muut nimikkeet jatketaan etuliitteitä apuna käyttäen. Näiden tietojen valossa nimikkeiden voidaan todeta antavan riittävän ja usein perustellunkin kuvan controllerin työtehtävistä ja osaamisesta.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29104]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Controller-toiminnon ulkoistaminen : ulkoistetun controllerin rooli sekä ulkoistamisen syyt
Tyni, Aleksi (2020)Tässä tutkielmassa uppoudutaan controller-toiminnon ulkoistamiseen. Aineisto pohjautuu viiteen teemahaastatteluun: tutkielmassa haastateltiin kolmea ulkoistetun controllerin tehtävissä työskentelevää henkilöä sekä kahta ... -
Ulkoistetut Controller-palvelut pandemian aikaisessa toimintaympäristössä
Simola, Jere (2022)Tässä tutkielmassa syvennytään ulkoistetun controllerin toimenkuvaan ja sen muutokseen Covid-19-pandemian aikaisessa toimintaympäristössä pk-yritysten osalta. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu seitsemästä ulkoisen ... -
Taloushallinnon tehtävien keskittäminen jaettuun palvelukeskukseen ja laskentatoimen ammattilaisen työnkuvan muutos
Vaajoensuu, Oona (2022)Yleensä yritykset pyrkivät jatkuvasti etsimään keinoja toimintansa tehostamiseksi. Useat monikansalliset yritykset ovat ottaneet käyttöön jaettuja palvelu- keskuksia, joiden tavoitteena on tehostaa liiketoimintaprosesseja, ... -
Roolit ja työtehtävät muutoksessa controller-toiminnossa : mitkä tekijät vaikuttavat muutokseen ja kuinka siihen suhtaudutaan?
Haapakoski, Siiri (2019)Johdon laskentatoimen laskenta-ammattilaisten eli controllereiden rooli ja työtehtävät ovat muuttuneet ajan myötä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää controllerin rooleihin ja työtehtäviin vaikuttavia muutostekijöitä ... -
Johdon laskentatoimi palveluna : talousjohtopalveluiden hankkimisen taustatekijät ja palveluihin kohdistuvat odotukset
Hyyppä, Juho-Antti (2020)Tutkimuksen tärkeimpinä tavoitteina oli kartoittaa, miksi talousjohtopalveluita hankitaan ulkopuolisilta palveluntarjoajilta, millaisia tavoitteita ja odotuksia talousjohtopalveluihin kohdistetaan ja miten talousjohtopalveluiden ...