“Yhtä stressiä, ylityötä ja resurssipulaa” : opettajien työhyvinvoinnin ongelmien representaatiot Ylen verkkoartikkeleissa vuosina 2016–2022
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tässä tutkielmassa tutkitaan sitä, millaisina opettajien työhyvinvoinnin ongelmia kuvataan Yleisradion verkkoartikkeleissa. Aikaväliksi on valittu viimeisimmän opetussuunnitelman käyttöönoton jälkeinen aika eli 2016–2022. Tutkimus lisää tietoa opettajien työhyvinvoinnin ongelmien ilmiöstä ja tekee näkyväksi median roolia opettajien työhyvinvointiin liittyvissä keskusteluissa.
Tutkimus on laadullinen ja sen lähestymistapana on sosiaalinen konstruktionismi. Aineistona on 41 Ylen verkkoartikkelia, jotka on etsitty Ylen omasta hakukoneesta. Analyysimenetelmänä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.
Tutkimuksen tulosten mukaan opettajien työhyvinvoinnin ongelmien kuvattiin mediassa liittyvän pitkälti kuormittavuuden ja riittämättömyyden kokemuksiin. Artikkeleissa esitetyt kuvaukset työhyvinvoinnin ongelmista jaettiin kolmeen ydinteemaan: uuteen opettajuuteen, työn pirstaloitumiseen ja oppilasaineksen muutokseen. Tutkimuksen tulokset olivat pääosin aiempien tutkimustulosten mukaisia. Tulosten mukaan koulua ja opettajuutta kuvattiin mediassa negatiiviseen sävyyn, mikä voi johtaa esimerkiksi alalle hakeutuvien määrän vähenemiseen. Tämän vuoksi keskustelun sävyä tulisi monipuolistaa koko yhteiskunnan tasolla.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Peruskoulun opettajien työhyvinvoinnin diskurssit mediasisällöissä
Mäenpää, Jenni (2023)Opettajien työhyvinvoinnista on keskusteltu viime vuosina paljon ja aiheesta on tehty useita tutkimuksia ja selvityksiä. Tässä tutkimuksessa kartoitin peruskoulun opettajien työhyvinvoinnin diskursseja kahdessa luetuimpiin ... -
Psychological Detachment as a Mediator Between Successive Days' Job Stress and Negative Affect of Teachers
Aulén, Anna-Mari; Pakarinen, Eija; Feldt, Taru; Tolvanen, Asko; Lerkkanen, Marja-Kristiina (Frontiers Media SA, 2022)The study investigated the mediating role of teachers' psychological detachment between successive days' job stress and negative affect. Fifty-seven Finnish teachers answered to a mobile diary four times a day on two ... -
Opettajien stressi ja tuen tarpeet oppimisvaikeusoppijoiden opettamisessa Covid-19-pandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana
Merjonen, Päivi; Salmi, Paula; Latvala, Juha-Matti; Husberg, Henrik (Niilo Mäki Instituutti, 2021)Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että minäpystyvyyden kokemus on yhteydessä koettuun stressiin. Yhteyttä on kuitenkin tutkittu Suomessa vähänlaisesti, erityisesti oppimisvaikeusoppijoiden opetuksessa sekä Covid-19-pandemian ... -
Matematiikan opettajien minäpystyvyys ja työssä kuormittuminen
Tapaninen, Sami (2015)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää matematiikan opettajien käyttämien työmene-telmien ja työtapojen vaikutusta asenteisiin, työn kuormittavuuteen ja minäpystyvy-yteen. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää minäpystyvyyden ... -
”Kun aika ja resurssit eivät riitä tekemään työtä niin hyvin kuin osaisi ja haluaisi sitä tehdä” : varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä työn haasteista ja mahdollisuuksista
Kangas, Jonna; Ukkonen-Mikkola, Tuulikki; Sirvio, Katja; Hjelt, Hanna; Fonsén, Elina (Suomen kouluhistoriallinen seura, 2022)Varhaiskasvatusta on viime vuosina kehitetty voimakkaasti ja sen laatu on noussut tarkastelun keskiöön. Laatuun on pyritty vaikuttamaan laajoilla uudistuksilla varhaiskasvatuksen lainsäädännössä. Uudistukset kohdistuvat ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.