Huolista teoiksi : suomalaisten ympäristötekoihin vaikuttavat tekijät
Ympäristön tilan heikkenemisen ja ympäristöongelmien lieventämiseksi yksittäisiä
ihmisiä kehotetaan toimimaan entistä ympäristöystävällisemmin. Toiminnan
muuttaminen ei ole kuitenkaan yksinkertaista, ja sitä edesauttavat ja estävät monet
erilaiset tekijät. Tässä tutkimuksessa tarkastelen joitakin suomalaisten
ympäristötekoihin vaikuttavia tekijöitä ISSP:n 2020: ympäristö IV: Suomen aineistolla.
Analyysimenetelmänä olen käyttänyt lineaarista regressioanalyysia, jossa
ympäristötekoja selittäviksi muuttujiksi ovat valikoituneet sukupuoli, ikä, koulutus,
asuinpaikka, toimeentulo sekä ympäristöhuoli.
Tutkimuksessa kiinnitetään erityistä huomiota ympäristöhuolen ja -tekojen väliseen
suhteeseen, jonka vaihtelee erilaisten tilanteiden välillä. Ympäristöhuolen osalta
ammennan tietoa asenneteoreettisesta näkökulmasta, ja tässä tutkimuksessa
ympäristöhuoli edustaa niin sanottua konatiivista ulottuvuutta - halukkuutta ja
valmiutta toimia ympäristön hyväksi. Myös ympäristöteot on rajattu aineiston
asettamien rajojen ja edeltävän teoreettisen kirjallisuuden myötä edustamaan tietoisesti
tehtyjä yksityisiä ympäristötekoja. Tämä rajaus jättää tutkimuksen ulkopuolelle
useimmat huolen ja tekojen ilmenemistavat, mutta kykenee luoman tarkan kuvan
asetettujen rajojen sisältä.
Tutkimuksen tulokset osoittavat malliin valituista tekijöistä ympäristöhuolella olevan
selkeästi suurin selittävä vaikutus tehtyihin ympäristötekoihin. Muiden muuttujien
osalta sukupuolella ja vastaajan iällä on myös tekoja selittävä vaikutus. Koulutuksella,
asuinpaikalla ja toimeentulolla ei sen sijaan ollut merkitsevää vaikutusta tehtyihin
ympäristötekoihin. Tulokset antavat hyvän pohjan tarkemmalle jatkotutkimukselle.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [28197]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Rakennetun ympäristön yhteys ikääntyneiden fyysiseen aktiivisuuteen
Roth, Sarah (2023)Tämän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää rakennetun ympäristön ja ikääntyneiden fyysisen aktiivisuuden välistä yhteyttä. Erityisesti tarkastellaan, mitkä rakennetun ympäristön piirteet edistävät ... -
Liikunnan toimintapolitiikan arviointia terveyden edistämisen kontekstissa : sosiaalisen tuen, fyysisen ympäristön ja poliittisen ympäristön yhteys liikunta-aktiivisuuteen
Ståhl, Timo (Jyväskylän yliopisto, 2003)The purpose of this study was to examine the relationships between reported physical activity and physical environment, policy environment and social support. The aim was to evaluate the success of the policy for physical ... -
Sosiaalisen ympäristön yhteys lasten minäkäsitykseen ja itsetuntoon
Kulmala, Annika (2021)Minäkäsitys (self-concept) ja itsetunto (self-esteem) ovat moniselitteisiä subjektiivisia ilmiöitä, jotka saattavat muuttua elämän aikana useaankin kertaan. Käsitteitä saatetaan käyttää synonyymeina, vaikka ne eivät tarkoita ... -
Neuvottelu tilan tulkinnoista : etnologinen tutkimus sosiaalisen ja materiaalisen ympäristön vuorovaikutuksesta jyväskyläläisissä kaupunkipuhunnoissa
Lappi, Tiina-Riitta (Jyväskylän yliopisto, 2007)Voiko kaupunkisuunnittelija jättää tilaa spontaanisti syntyvälle toiminnalle? Lutakon tanssisalin säilyttämistaistelu Jyväskylässä on FM Tiina-Riitta Lapin väitöstutkimuksen mukaan esimerkki siitä, kuinka ennakoimaton ja ... -
Kvantitatiivinen tutkimus ympäristöasenteiden ja toimijuuden yhteydestä
Heikkinen, Suvi (2020)Tutkielman tarkoituksena on selvittää, onko ympäristöhuolella yhteyttä yksilön ympäristötoimijuuteen. Ilmiöiden välisen yhteyden lisäksi tutkin onko sukupuolella, iällä, koulutuksella tai tuloilla yhteyttä ympäristöhuoleen ...