Luokan työrauhaan vaikuttavat tekijät : sekamallin sovellus
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tarkastella koululuokkien
työrauhaan vaikuttavia tekijöitä. Aineistona käytettiin Niilo Mäki Instituutin Prokoulu-projektin tutkimusaineistoa. Vastemuuttujana käytettiin oppilaan arvioimaa luokan työrauhaa. Selittäviksi muuttujiksi asetettiin aiemman
tutkimustiedon perusteella oppilaan arvioita erilaisista sosiaalisista suhteista
ja käyttäytymiseen liittyvistä asioista, luokan opettajan ominaisuuksia ja arvioita koulun toimintakulttuurista sekä yleisiä luokkaan liittyviä ominaisuuksia. Analyysimenetelmänä käytettiin hierarkkista lineaarista regressiomallia, ts. lineaarista sekamallia, johon asetettiin oppilas-, luokka- ja koulutasot. Sekamallin satunnaisten tekijöiden avulla voitiin ottaa huomioon havaintoyksiköiden korreloituneisuus ryhmän sisällä ja tutkia työrauhan eroavaisuuksia luokkien ja koulujen välillä. Usean hierarkkisen tason sisältävää sekamallia rakennettaessa voidaan asettaa eri tasojen muuttujien välisiä interaktioita, esimerkiksi tässä työssä tutkittiin, onko oppilaan arvioiden ja opettajan ominaisuuksien välillä yhdysvaikutusta. Tuloksena oli, että Prokoulu-aineistossa oppilaan kokemaa työrauhaa selittivät oppilaiden väliset suhteet, koulun sääntöjen oikeudenmukaisuus, selkeät odotukset hyvälle käytökselle, hyvän käytöksen huomioiminen, opettajan työkokemus opettamassaan koulussa, opettajan
minäpystyvyys, luokan oppilasmäärä, tyttöjen osuus ja tarkkaavuus- ja käytösongelmia kokevien oppilaiden osuus. Oppilassuhteiden, koulun sääntöjen
oikeudenmukaisuuden, hyvän käytöksen huomioimisen ja selkeiden käyttäytymisodotusten vaikutukset olivat erilaisia muuttujan eri tasoilla. Koulun sääntöjen oikeudenmukaisuuden ja käyttäytymisodotusten selkeys myös selittivät työrauhan kokemista eri luokissa eri tavalla. Koulujen välinen vaihtelu työrauhassa oli pientä, joten koulutasoa ei tarvittu malliin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Polttoaineiden kuluttajahintojen tilastollinen mallintaminen päivä- ja asematasolla
Isoketo, Joonas (2014)Tässä työssä tutkitaan, miten liikennepolttoaineiden, 95E, 98E ja diesel, vähittäishinnat ovat muuttuneet sekä alueellisesti että ajallisesti. Alueellisessa hinnoittelussa tutkitaan erityisesti, mitkä tekijät ovat yhteydessä ... -
Moni-imputoinnin ja sekamallien sovellus Liikkuva koulu -aineistoon : kyselylomakkeella ja mittarilla mitatun liikunnan ero
Pesonen, Pinja (2018)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli etsiä mahdollisia taustatekijöitä, jotka vaikuttavat lasten ja nuorten itsearvioidun liikunnan määrän ali- tai yliarvioimiseen. Aineistona käytettiin maanlaajuisen Liikkuva ... -
Työrauhahäiriöt neljännen luokan oppilaiden kokemina
Kinnunen, Eeva-Liisa (2008) -
Työrauha kaikille -intervention yhteys opettajan luokanhallinnan minäpystyvyyteen sekä opettajan kokemaan luokan työrauhaan
Nukari, Heini (2019)Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella Työrauha kaikille –intervention yhteyttä opettajan luokanhallinnan minäpystyvyyteen sekä opettajan kokemaan luokan työrauhaan. Tavoitteena oli myös selvittää, oliko opettajan ... -
Ennustavan analytiikan menetelmät
Takamäki, Herman (2019)Tutkielmassa on tavoitteena käydä läpi ennustemalleissa käytettyjä menetelmiä. Klusterointi-, regressio-, luokittelu- ja assosiaatiosääntömenetelmäluokkia tarkastellaan lyhyesti. Tarkempi tarkastelu kohdistetaan yksinkertaiseen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.