Äänestäjät kuluttajina : puoluevalintaan ja äänestäjien käyttäytymiseen vaikuttavat tekijät Suomen eduskuntavaaleissa
Tekijät
Päivämäärä
2019Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Tässä pro gradu -tutkielmassa äänestäjät nähdään kuluttajina, joiden puoluevalintaan ja äänestyskäyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä tarkastellaan kuluttajakäyttäytymisen teorioiden kautta. Tutkielman tutkimusmalli perustuu kyseisen tutkimusnäkökulman aiempaan kirjallisuuteen, erityisesti äänestäjien käyttäytymistä selittäviin konseptuaalisiin malleihin (ks. esim. Winchester ym., 2016; Ahmed ym., 2015; O’Cass & Pecotich, 2005; O’Cass, 2002).
Tutkielmassa selvitetään regressioanalyysien avulla, mitkä tekijät selittävät neljän suurimman puolueen (Keskusta, Perussuomalaiset, Kokoomus ja SDP) äänestämistä Suomen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Lisäksi tutkielmassa selvitetään keskiarvotestien avulla mahdollisia äänestäjäryhmien välille muodostuvia tilastollisia eroja. Tutkielmassa pyritään markkinaorientoituneiseen ymmärrykseen (ks. esim. Robinson, 2010; Kotler & Kotler, 1999), jonka pohjalta sekä ehdokkaat että puolueet voivat jatkossa tehdä tehokkaampaa kampanjointia ja muuta poliittista markkinointia.
Parhaiten tietyn puolueen äänestämistä selittävät positiiviset mielipiteet puoluetta ja sen puheenjohtajaa kohtaan. Tyytymättömyydellä edellisten hallitusten toimintaan havaittiin olevan selkeä yhteys oppositiopuolueiden äänestämiseen. Sosiaalinen media oli vuonna 2015 aiempien eduskuntavaalien tapaan hyvin pienessä roolissa äänestäjien päätöksentekoon vaikuttamisen kannalta. Toisaalta nuorin äänestäjäsegmentti (18–24 –vuotiaat) osoitti tässä yhteydessä tulevaisuuden potentiaalia seuraamalla polittisia sisältöjä huomattavasti kaikkia muita ikäryhmiä enemmän sosiaalisessa mediassa, vaikka kyseisen ikäryhmän yleinen kiinnostuneisuus politiikasta ja perinteisen median seuranta olivat kaikista ikäryhmistä alhaisimmalla tasolla.
...


Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [24931]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Vallaton vaalikone
Suojanen, Maria; Talponen, Jarno; Haukio, Jenni (Minerva, 2007) -
Democracy's duty : the history of political debates on compulsory voting
Malkopoulou, Anthoula (University of Jyväskylä, 2011) -
Äänestäjien keskustelut vaaleista : kevyttä jutustelua vai varsinaista politiikkaa?
Tainio, Susanna (2001) -
The Roles of the Internet and Social Media in Political Marketing and Voter Behaviour : A Study of Finnish Parliamentary Elections
Mannonen, Markus; Skippari, Mika (Routledge, 2023)This chapter explores the roles of the internet and social media (SM) in political marketing and voter behaviour. We specifically analyse how voters’ use of both offline (television) and online (internet and SM) media to ... -
Musiikki vaikuttamisen keinona eduskuntavaaleissa 2019
Hautakangas, Hilda-Maria (2023)Vaikuttamisen keinoista on hyvä olla tietoinen, sillä lähes joka päivä kohtaamme tilanteita, joissa päätöksiimme, mielipiteisiimme, arvomaailmaamme tai mielikuviimme pyritään vaikuttamaan keinolla jos toisella. Etenkin ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.