Lapsi varhaiskasvatuksen aloittajana lasten kuvakirjoissa
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Lastenkirjallisuudessa käsitellään monenlaisia lasten elämän kannalta keskeisiä
aiheita. Yksi tällainen aihe on varhaiskasvatuksen aloitus, johon tässä
tutkielmassa syvennyimme. Tavoitteenamme oli tutkia sitä, minkälaista kuvaa
varhaiskasvatusta aloittavasta lapsesta kirjat esittivät. Valitsemamme
näkökulmat aiheen tarkasteluun olivat lapsen tunteet, toiminta ja häneen
kohdistuva aikuisen tarjoama tuki.
Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena. Aineistomme koostui
kahdeksasta vuoden 2010 jälkeen ilmestyneestä lasten kuvakirjasta.
Sisällönanalyysin kautta muodostimme tutkimustulokset kuhunkin
tutkimuskysymykseen. Lasten ilmentämät tunteet jaettiin kahteen yläluokkaan:
miellyttäviin ja epämiellyttäviin tunteisiin. Lapsen toimintaa kuvaavia
yläluokkia olivat: varmistuksen hakeminen, itsenäinen toiminta,
vuorovaikutteinen toiminta ja välttelevä käyttäytyminen. Aikuisen antama tuki
tiivistyi yläluokkiin: lapsen luottamuksen lisääminen, lapsen ihmissuhteiden
huomioiminen, tapahtumien verbaalinen jäsentäminen ja toimiminen lapsen
puolesta.
Kirjoissa kuvattiin sitä, kuinka lapsen tuntiessa eri tunteita hänen
toimintansakin tulee ilmi monenlaisissa muodoissa samoin kuin aikuisen hänelle
tarjoama tuki. Nämä perspektiivit rakentavat kaikki osaltaan kirjojen kuvausta
lapsesta lastenkirjallisuuden kontekstissa. Tulokset haastavatkin ajattelemaan
kirjojen välittämää kuvaa lapsesta varhaiskasvatuksen aloittajana.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Ystävää kaivataan! : yksinäisyyden käsittely suomalaisissa lasten kuvakirjoissa
Seppänen, Maisa (2017)Varhaiskasvatusikäisistä lapsista 10–12 prosenttia on yksinäisiä (Neitola 2011, Revon 2013, 143 mukaan). Lastenkirjallisuus voi auttaa vaikeiden tunteiden tai tilanteiden käsittelyssä tarjoten vertaistukea ja ratkaisumalleja ... -
’’Ikioma massu on hyvä eikä hassu’’ : kehoitsetunto vuoden 2010 jälkeen ilmestyneissä lasten kuvakirjoissa
Boman, Camilla; Lampela, Veera (2022)Kehotunnekasvatus eli pienten lasten seksuaalikasvatus tähtää lasten hyvinvointiin. Aihetta on kuitenkin tutkittu Suomessa melko vähän. Kehotunnekasvatus tarkoittaa kehosta ja sen rajoista sekä tunteista kertomista lapsen ... -
Muuttava pieni ihminen : lasten suhtautuminen muuttoon lasten kuvakirjoissa
Jääskeläinen, Elina (2019)Tämän työn tutkimustehtävänä on selvittää, kuinka lasten suhtautumista perheen muuttoon kuvataan aihetta käsittelevissä suomalaisissa lasten kuvakirjoissa. Muuttaminen toiselle paikkakunnalle, esimerkiksi jommankumman ... -
”Me pompimme kuin puput aamupiiriin” : lasten liikkuminen päiväkotia käsittelevissä suomalaisissa lasten kuvakirjoissa
Katainen, Elina (2018)Tässä laadullisessa tutkimuksessa tarkasteltiin lasten liikkumista päiväkodissa lasten kuvakirjoista. Koska lastenkirjat heijastelevat aikaansa ja vallitsevaa kulttuuria, oltiin kiinnostuneita, miten lasten liikkuminen ... -
Perheiden monimuotoisuus lasten kuvakirjoissa : millaiset perheiden representaatiot vallitsevat vuoden 2020 myydyimmissä lastenkirjoissa?
Malminiemi, Veera (2021)Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella lasten kuvakirjoissa esiintyvää perheiden monimuotoisuutta siitä näkökulmasta, miten monimuotoiset perheet representoidaan. Tutkielman aineistona toimii 10 kuvakirjaa vuoden 2020 ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.