”Me pompimme kuin puput aamupiiriin” : lasten liikkuminen päiväkotia käsittelevissä suomalaisissa lasten kuvakirjoissa
Tässä laadullisessa tutkimuksessa tarkasteltiin lasten liikkumista päiväkodissa lasten kuvakirjoista. Koska lastenkirjat heijastelevat aikaansa ja vallitsevaa kulttuuria, oltiin kiinnostuneita, miten lasten liikkuminen näkyy uusissa suomalaisissa päiväkotia käsittelevissä lasten kuvakirjoissa. Tässä tutkimuksessa keskityttiin lasten omaehtoiseen, eriasteisesti kuormittavaan liikkumiseen sekä päiväkodin kasvattajien ohjaamaan liikkumiseen ja heidän osoittamaan tukeensa lasten liikkumista kohtaan.
Tutkimusaineisto koostui neljästä suomalaisesta 2010-luvulla ilmestyneestä lasten kuvakirjasta, joissa käsiteltiin päiväkodin arkea. Tekstien ja kuvien analyysissa hyödynnettiin teorialähtöistä sisällönanalyysia. Kuva-analyysinä käytettiin tarkemmin visuaalista sisällönanalyysia. Analyysia ohjasi analyysirunko, joka oli luotu teoreettiseen viitekehykseen pohjautuen.
Tuloksista ilmeni, että kirjoissa lasten liikkuminen oli varsin monipuolista. Lasten liikkuminen näkyi sisä- ja ulkoleikeissä, siirtymissä ja arkiaskareissa. Lapset liikkuivat sekä yksin että yhdessä toisten lasten tai kasvattajien kanssa. Lapset hyödynsivät liikkumisessa myös erilaisia leluja ja välineitä. Kasvattajat ohjasivat lapsille liikuntatuokioita sekä tukivat lasten liikkumista hyväksyvällä asenteellaan, omalla esimerkillään sekä asianmukaisilla liikkumisvälineillä ja niiden sijoittelulla.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Ystävää kaivataan! : yksinäisyyden käsittely suomalaisissa lasten kuvakirjoissa
Seppänen, Maisa (2017)Varhaiskasvatusikäisistä lapsista 10–12 prosenttia on yksinäisiä (Neitola 2011, Revon 2013, 143 mukaan). Lastenkirjallisuus voi auttaa vaikeiden tunteiden tai tilanteiden käsittelyssä tarjoten vertaistukea ja ratkaisumalleja ... -
’’Ikioma massu on hyvä eikä hassu’’ : kehoitsetunto vuoden 2010 jälkeen ilmestyneissä lasten kuvakirjoissa
Boman, Camilla; Lampela, Veera (2022)Kehotunnekasvatus eli pienten lasten seksuaalikasvatus tähtää lasten hyvinvointiin. Aihetta on kuitenkin tutkittu Suomessa melko vähän. Kehotunnekasvatus tarkoittaa kehosta ja sen rajoista sekä tunteista kertomista lapsen ... -
”Minä haluan yhden ystävän vähintään” : yksinäisyys lasten kuvakirjoissa
Puolakanaho, Nea; Peltonen, Jenni (2024)Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli tutkia yksinäisyyden ilmenemistä ja sille esitettyjä syitä lasten kuvakirjallisuudessa. Yksinäisyyttä on yleisesti tutkittu vähän pienten lasten keskuudessa, minkä vuoksi tämä ... -
Isähahmot 1970- ja 2010-lukujen suomalaisissa lasten kuvakirjoissa
Riikonen, Anni (2020)Isyyteen ja isiin kohdistunut tutkimus on ollut 2000-luvulla monipuolista, mutta lastenkirjallisuuden isähahmoista tutkimusta on tehty Suomessa ja kansainvälisesti melko vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, ... -
Muuttava pieni ihminen : lasten suhtautuminen muuttoon lasten kuvakirjoissa
Jääskeläinen, Elina (2019)Tämän työn tutkimustehtävänä on selvittää, kuinka lasten suhtautumista perheen muuttoon kuvataan aihetta käsittelevissä suomalaisissa lasten kuvakirjoissa. Muuttaminen toiselle paikkakunnalle, esimerkiksi jommankumman ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.