Alppilukiolaisen tarvitsema psykososiaalinen tuki erityispedagogisesta näkökulmasta
Authors
Date
2023Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tässä pro gradu -tutkielman tarkoitus oli selvittää nuorten alppiurheilijoiden psykososiaalisia tuen tarpeita lukio-opintojen ja urheilun välisellä kaksoisuralla. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin psykososiaalisen tuen toteutumista lukioon yhdistetyssä alppikoulussa. Tutkielman aihetta tarkasteltiin erityispedagogisesta näkökulmasta.
Tutkimusotteena tässä tutkielmassa käytettiin fenomenologis-hermeneuttista tieteenfilosofiaa. Tutkimus toteutettiin yksilöllisin teemahaastatteluin. Osallistujia oli yhteensä seitsemän, joista neljä oli lukioikäisiä sekä lukiosta valmistuneita alppiurheilijoita ja kaksi valmentajaa sekä yksi erityisopettaja, joka toimii työssään myös urheilijoiden psyykkisenä valmentajana. Pseudonymisoitu ja litteroitu aineisto analysoitiin laadullisella aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tutkimus osoitti, että alppilukiolaisen tuen tarpeet liittyvät psykologisiin, sosiaalisiin ja lajikohtaisiin haasteisiin. Yksilölliset psykososiaaliset tuen tarpeet alppilukiolaisella kohdistuivat erityisesti minäkuvan muodostamiseen, sosiaalisen arvostuksen puutteeseen sekä itsenäistymisen ja urheilijuuden tuomien elämänhallinnan haasteisiin. Psykososiaalisen tuen toteutumiseen liittyi onnistumisia, mutta myös haasteita. Onnistumisia koettiin oppimisen tuessa ja psyykkisten taitojen kehittämisessä kiertävän dialogin avulla. Haasteita koettiin kohtaamistaidoissa ja tiedon puutteissa.
Tämän tutkimuksen mukaan alppilukiolaisen psykososiaalinen tukeminen yksilöllisesti on kaksoisuran sujuvuuden kannalta tarpeellista, mutta sen toteutuminen on kuitenkin valmentaja- ja urheilijakohtaista. Kaksoisuran sujuvuus mahdollistaa nuoren menestymisen molemmilla tai valitsemallaan uralla.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24854]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kenen koulu? : koulussa koetun turvallisuuden tarkastelua motivaatioteorioiden ja Paulo Freiren ajattelun valossa
Honkala, Petra (2016)Honkala, P. 2016. KENEN KOULU? Koulussa koetun turvallisuuden tarkastelua motivaatioteorioiden ja Paulo Freiren ajattelun valossa. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Kasvatustieteen pro gradu –tutkielma. 66 sivua. Tutkimuksen ... -
... ja hän oli Shane : ihmiskuvan tarkastelua kirjailija Jukka Parkkisen teoksessa Rahunen Ruotsista
Alppi, Annukka; Bertin, Tuula (1996) -
Opettajan asiantuntijuus inkluusiossa : luokanopettajien kokemuksia erityisestä tuesta yleisopetuksen luokassa
Kuitunen, Iris (2022)Pro gradu-tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia luokanopettajien kokemuksia inkluusiosta ja tarkastella asiantuntijuuden vaikutusta kokemuksiin. Tutkimuksen kohteena olivat aloittavat luokanopettajat, joilla oli alle kaksi ... -
Oppilaiden kokemuksia ilmiöoppimisesta musiikin oppiaineen näkökulmasta Yhteistä virtaa -hankkeessa
Palola, Annukka (2022)Pro gradu –tutkimuksessa tarkastelen ilmiöoppimista musiikin oppiaineen näkökulmasta. Tarkoituksena oli ymmärtää ja kuvata oppilaiden kokemuksia Yhteistä virtaa -hankkeen musiikkityöpajoista. Tutkimusaineistona toimii ... -
Urheiluyläkoulukokeiluun osallistuvien nuorten tavoitteellisuus ja odotukset
Impiö, Sini (2020)Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaista on urheiluyläkoulukokeiluun osallistuneiden nuorten urheilijoiden tavoitteellisuus ja odotukset. Tarkastelun kohteena oli, että miten tyttöjen ja poikien ...