“Ennakointi, ennakointi ja ennakointi!” : varhaiskasvatuksen henkilöstön kokemuksia lasten aggressiivisesta käyttäytymisestä ja sen tukemisesta varhaiskasvatuksessa
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, varhaiskasvatuksen henkilöstön kohtaamat lasten aggressiivisen käyttäytymiset sekä toimintatapoja, joita ehkäistä ja puuttua aggressiivisen käyttäytymistä. Tutkimuksen avulla myös pyrittiin löytämään erilaista toimintatapoja, joita tukea aggressiivisesta käyttäytyvää lasta varhaiskasvatuksessa.
Tutkimuksen teoreettinen tausta koostuu ensin varhaiskasvatuksen tavoitteita ja tarkastellee toiseksi yleisen aggressiivisuuden ja sen liittyvän käsitteestä sekä lasten aggressiivisen käyttäytymisen ilmiötä. Teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan myös Varhaiskasvatuksen henkilöstön toimintatapoja ja sen merkitystä aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen kohtaamisessa.
Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimukseen osallistuttiin kolme päiväkodin varhaiskasvatuksen ammattilaista. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.
Tutkimustulosten mukaan lasten aggressiivinen käyttäytyminen päiväkodissa on fyysistä ja sanallista. Aggressiivisten tilanteissa tärkeinä toimintatapoina ovat rauhoittava puheet, lapsen siirtämistä toisaalle ja pienryhmätoiminta sekä siirtymätilanteiden tukemista. Lisäksi aggressiivisesta käyttäytyvää lapsen tukemisen varhaiskasvatuksessa kannalta on tärkeää edistää vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Lasten aggressiivisesti käyttäytymistä on lisääntynyt ja tämän tutkimuksen mukaan aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen kanssa varhaiskasvatuksen henkilöstö toimivat rauhallisemmin ja ennakoivat kielellisesti ja visuaalisesti.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Seminaarityöt [143]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Varhaiskasvattajien kokemuksia lasten aggressiivisesta käyttäytymisestä
Koskinen, Essi (2019)Tässä tutkimuksessa selvitetään varhaiskasvattajien kokemuksia lasten aggressiivisesta käyttäytymisestä päiväkodin haastavissa kasvatustilanteissa. Tutkimuksen aihe on tärkeä, sillä tällä hetkellä lasten aggressiivisen ... -
Varhaiskasvatuksen henkilöstön käsityksiä vaikeasti vammaisten lasten vertaissuhteista ja niiden tukemisesta
Markkinen, Karoliina; Kuusela, Millariina (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on vaikeasti vammaisten lasten vertaissuhteista ja niiden tukemisesta. Kiinnostuksen kohteena oli, miten henkilöstö ... -
"Ei tartte ku mä osaan itteki" : lasten kokemuksia itsenäisyydestä ja tuen tarpeesta varhaiskasvatuksessa
Lehtinen, Jenna-Maria (2019)Tämä laadullinen, etnografisia piirteitä sisältävä tapaustutkimus käsittelee lasten itsenäisyyttä lasten omien näkökulmien ja kokemuksien kautta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten lasten itsenäisyys ilmenee ... -
Kohti vahvempaa sosiaalista osallisuutta : varhaiskasvatuksen henkilöstön näkemyksiä leikin tukemisesta
Antila, Sari (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata varhaiskasvatuksen henkilöstön näkemyksiä lasten sosiaalisen osallisuuden vahvistamisesta leikkiä tukemalla sekä tarkastella millainen merkitys tiedon lisäämisellä sosiaalisesta ... -
Varhaiskasvatuksen henkilöstön kokemuksia positiivisesta pedagogiikasta ja positiivisen pedagogiikan ilmentymisestä pedagogisessa toiminnassa
Purola, Anniina (2022)Tämä proseminaaritutkimus käsitteli positiivista pedagogiikkaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin varhaiskasvatuksen henkilöstön kokemuksia positiivisesta pedagogiikasta ja positiivisen pedagogiikan ilmentymisestä varhaiskasvatuksen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.