The internationalization of Central Finnish firms : framing the process and actors
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää, millaisia tarinoita yrittäjät luovat yrityksen kansainvälistymisestä Keski-Suomesta. Pienet ja keskisuuret yritykset, tai pk-yritykset, kohtaavat erilaisia haasteita kansainvälistymiselle. Tutkimus on havainnut verkostot tärkeäksi osaksi yritysten
kansainvälistymistä, sillä ne voivat tukea kansainvälistymistä monella tavalla, ja verkosto muodostuu erilaisista toimijoista. Tällä tutkimuksella pyrittiin syventämään ymmärrystä eri toimijoiden roolista kansainvälistymisprosessissa.
Aiemmin yritysten kansainvälistymisen tutkimuksessa on painotettu pienten yritysten valitsemia
toimintatapoja tai strategioita, kun taas prosessiteoriat eivät huomioi sitä, millaista kansainvälistyminen on yrittäjän näkökulmasta. Kansainvälistyneiden yrittäjien viitekehysten teoreettinen
ymmärrys on jäänyt varsin vaillinaiseksi, ja kansainvälistyvien yrittäjien ja heidän kokemuksiinsa
keskittyminen vaikuttaisi hyödyttävän tutkimusaluetta.
Tutkimuksen teoreettinen perusta rakennettiin yhdistämällä teoriaa ja konsepteja yritysten kansainvälistymisestä, verkostojen roolista kansainvälistymisessä ja kehysteoriasta. Yhdeksää kansainvälistä yrittäjää haastateltiin narratiivisella lähestymistavalla, jotta saataisiin parempi käsitys
siitä, miksi ja miten yrittäjät kansainvälistyvät Keski-Suomesta, ja kuinka he kehystävät eri toimijoita tässä prosessissa. Haastateltavat peilasivat omia henkilökohtaisia kokemuksiaan ennen kansainvälistymistä, sen aikana ja jälkeen tapahtuneista tilanteista. Nämä kansainvälistymisen narratiivit tutkittiin ja analysoitiin kehysanalyysin avulla.
Tämän tutkimuksen tulokset ovat linjassa olemassa olevan tutkimuksen kanssa, sillä verkostot
kehystettiin oleellisena osana yritysten kansainvälistymistä. Kuitenkin tutkimuksen tulokset
osoittavat, että tämä on paljon monimutkaisempaa. Verkoston yksittäisten toimijoiden kehystystä
analysoiva tutkimus osoittaa, että vaihtelua ja vivahteita löytyy enemmän. Tutkimus täydentää
olemassa olevaa kirjallisuutta kehittämällä vivahteikkaan ymmärryksen siitä, miten eri toimijat
kehystetään yrityksen kansainvälistymisprosessissa.
...
The aim of this master’s thesis was to understand what kind of stories entrepreneurs create about
their firm internationalization from Central Finland. Small and medium sized enterprises, or
SME’s, confront a variety of challenges to internationalization. Research has discovered networks
as an important block in firm internationalization as they can support the process in a variety of
ways, and a network of connections is constituted of different actors. Therefore, this research
sought to deepen the understanding of the role of different actors in internationalization process.
Previously, the emphasis on firm internationalization research has been placed on the types of
procedures or entry strategies that small businesses choose, whereas process theories exclude
what internationalizing is like from the entrepreneurial perspective. The theoretical understand ing of frames of reference of internationalized entrepreneurs has remained rather incomplete, and
it seems the research domain would benefit from a greater focus on internationalizing entrepre neurs and their experiences.
The theoretical foundation of this study was constructed by combining theory and concepts from
firm internationalization, the role of networks in internationalization, and framing theory. Nine
international entrepreneurs were interviewed with a narrative approach to gain a better under standing of why and how entrepreneurs internationalize from Central Finland, and how they
frame different actors in this process. Interviewees reflected on their own personal experiences of
situations that occurred before, during and after internationalization. These internationalization
narratives were then evaluated and analyzed using frame analysis.
The results of this study are aligned with existing research, as networks were framed as an integral
part of firm internationalization. Yet the findings of this study reveal this is much more complex.
Analysing the framing of individual actors in a network, the study shows there is more variability
and nuances to be discovered. The study contributes to existing literature by developing a nu anced understanding of how different actors are framed in firm internationalization process.
...
Asiasanat
firm internationalization international entrepreneurship narratives storytelling kehystys kehysanalyysi kansainvälistyminen pienet ja keskisuuret yritykset yrittäjyys yrittäjät verkostot kansainväliset markkinat kehyskertomukset verkostoituminen framing frame analysis internationalisation small and medium-sized enterprises entrepreneurship entrepreneurs networks (societal phenomena) international market frame stories networking (making contacts)
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
International performance of Finnish information technology SMEs
Päivinen, Sini (2019)Globalisaatio ja markkinoiden kehittyminen ovat kiristäneet yritysten välistä kilpailua kannustaen pieniä ja keskisuuria yrityksiä laajentamaan liiketoimintaansa kansainvälisesti. Pk-yritysten suunnatessa liiketoimintaansa ... -
Internationalization of a high-tech SME in the context of family business : company X
Kähönen, Petra (2022)Perheyrityksillä on tärkeä rooli maailmantaloudessa. Niiden vahvuuksia ovat sekä pitkän tähtäimen suunnitelmallisuus että pitkäjänteinen päätöksenteko. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia perheyrityksen kansainvälistymiseen ... -
Embeddedness of enterprises prior to and during early internationalization : multiple case study of Finnish life-science companies
Vuorinen, Petra (2018)The aim of this master’s thesis was to understand the meaning of network structures and embeddedness of the Finnish SMEs when they begin the process of internationalization. All firms form network ties, but the depth and ... -
Internationalization processes of Finnish software firms : the influence of network relationships and product and the synergy between them
Mannonen, Anne (2020)Internationalization processes of small- and medium-sized software enterprises have been studied largely in terms of network relationships. The interaction between networks and product, though, has been investigated less ... -
The effect of networks to entry mode choice and the moderating role of institutions : Finnish SMEs entering Latin America
Ahokas, Unna (2021)Globalisaatio on kasvattanut yritysten kiinnostusta kansainvälistymiseen, jopa kaukaisille kohdemarkkinoille, teknologisten ratkaisujen siivittämänä. Koska pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset) ovat elintärkeitä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.