Nuorten näkemyksiä sosiaalisen median ongelmatilanteista ja turvataidoista
Sosiaalisen median käyttö kuuluu oleellisena osana nuorten arkeen ja erilaisten sovellusten parissa vietetään päivittäin paljon aikaa. Huolimatta sosiaalisen median hyödyistä, nuoret ovat sosiaalisessa mediassa toimiessaan myös alttiina erilaisten ongelmatilanteiden kohtaamiselle. Oleelliseen asemaan nousevat myös sosiaalisen median turvataidot, joilla tarkoitetaan nuoren omaamia tietoja ja taitoa toimia sosiaalisessa mediassa turvallisesti. Turvataitojen avulla nuori osaa toimia ongelmatilanteissa tai jo ennaltaehkäistä niiden muodostumista.
Tämän laadullisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia sosiaalisen median ongelmatilanteita nuoret nostavat esiin ja minkälaisia turvataitoja he nimeävät tarvitsevansa ongelmatilanteissa toimimiseen ja ennaltaehkäisemiseen. Tutkimuksen aineisto kerättiin kevään 2021 aikana ja aineisto koostui 6.- ja 8.-luokkalaisilta nuorilta kerätyistä kirjallisista vastauksista (N=32) sekä 6.-luokkalaisten kohdalla näitä vastauksia täydentävistä yksilöhaastatteluista (N=2). Kirjalliset vastaukset saatiin valmiina Jyväskylän yliopiston Turvallisesti Somessa –tutkimushankkeen kautta. Tutkimuksen aineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen.
Nuoret nostivat esille useita sosiaalisen median ongelmatilanteita. Sisällönanalyysin myötä teemoiksi muodostuivat kiusaamistilanteet, seksuaalinen häirintä, kontaktit tuntemattomien kanssa, tietoturvaongelmat, haitallinen sisältö sekä riippuvuus sosiaaliseen mediaan. Etenkin ulkonäköön keskittyvä kiusaaminen sekä kuvien tai viestien kautta tapahtuva seksuaalinen häirintä saivat nuorten puheissa sijaa. Ongelmatilanteissa toimimisen osalta turvataidoiksi muodostuivat avun ja tuen hakemisen taito sekä tietotekniset taidot. Tilanteiden ennaltaehkäisemisen osalta muodostuneet turvataidot olivat puolestaan tietoturvalliset taidot, vuorovaikutukselliset taidot sekä taidot oman käyttäytymisen hallintaan.
Tulokset tukevat aikaisempia näkemyksiä siitä, että nuoret kohtaavat sosiaalisessa mediassa monia erilaisia ongelmatilanteita. Nuoret myös toivat monipuolisesti esille tilanteissa ja niiden ennaltaehkäisemisessä tarvittavia turvataitoja. Tutkimuksen tulokset tarjoavat tietoa nuorten kanssa työskenteleville, ja tuloksia voidaan hyödyntää nuorten kannalta keskeisissä ympäristöissä, kuten oppilaitoksissa.
...
The use of social media forms an integral part of adolescents’ daily life and much time is spent on different applications daily. Although the use of social media has many benefits, adolescents could also be exposed to different kind of problematic situations while spending time there. In addition to these situations, grown interest has been paid to the safety skills needed in social media. Safety skills could be described as the skills needed to act safely in social media environments. With enough safety skills, adolescents have the ability to solve problematic social media situations or even prevent them from happening.
The aim of this qualitative study was to describe what kind of problematic social media situations and safety skills adolescents were aware of. The material used for this study was collected during spring 2021 and the study material consisted of both written answers and interviews. The written answers were collected from both 6th and 8th graders (N=32) and the interviews (N=2) only from 6th graders. The written answers were collected as a part of a research project called “Turvallisesti Somessa”. All material was analyzed by using qualitative content analysis.
Adolescents mentioned many problematic situations. Based on the analysis, the found themes were cyberbullying, sexual harassment, contacts with strangers, harmful content, privacy-based problems and social media addiction. Especially looks-focused bullying and sexual harassment via sexual images or messages were seen problematic. The safety skills needed in problematic situations included the skill of seeking help and support and technical skills. The safety skills from the preventive view included security and privacy-based skills, social skills and skills for managing one’s own behavior while on social media.
The results of this study support the previous knowledge that adolescents confront problematic situations on a large scale while using social media and adolescents seem to be quite well aware of these situations. Along with problematic situations, attention should be paid to the safety skills required in social media. The results of this study could be beneficial for those who work with adolescents in environments such as schools and institutions.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29710]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Lasten ja nuorten sosiaalisen median ongelmatilanteet ja tarvittavat turvataidot
Lyyra, Nelli; Lahti, Henri; Eskola, Pinja; Paakkari, Leena (Liikunnan ja terveystiedon opettajat ry, 2023)Kouluikäiset lapset ja nuoret viettävät päivittäin useita tunteja erilaisilla sosiaalisen median alustoilla (EU Kids, 2020). Keskeisenä kasvu- ja toimintaympäristönä sosiaalinen media (some) luo mahdollisuuksia muun muassa ... -
Nuorten sosiaalisen median käyttö ja sosiaalinen pääoma
Suomalainen, Kari (2023)Tässä sosiologian maisterintutkielmassa tutkitaan nuorten sosiaalisen median (some) käyttöä, sosiaalista pääomaa somessa ja somen ongelmallista käyttöä. Nuorten somen käyttö on usein huolta herättävä ilmiö, ja erityisesti ... -
15-vuotiaiden sosiaalisen median käytön yhteydet masennusoireisiin ja yksinäisyyteen toisella asteella
Kurki, Sofi; Ahonen, Oosa (2024)Yksinäisyys on lisääntynyt nuorten keskuudessa. Sosiaalinen media on kiinteä osa nuorten elämää, ja sosiaalisen median käytön yhteydet nuorten yksinäisyyteen ovat epäselviä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, ... -
15-vuotiaiden sosiaalisen median käytön ja digitaalisen pelaamisen yhteydet masennusoireisiin 18–21-vuotiaana sukupuolittain
Kannisto, Silja; Piikki, Saini (2023)Masennusoireet ovat yleistyneet suomalaisilla nuorilla ja voivat vaikuttaa laajasti nuorten toimintakykyyn sekä elämänlaatuun. Suuri osa nuorista käyttää digitaalista mediaa, mutta sen yhteydet hyvinvointiin ovat kuitenkin ... -
Elektronisen median käytön yhteys nuorten uneen ja väsymykseen : WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia vuodelta 2014
Lehtola, Liinu (2022)Nuorten keskuudessa elektronisen median käyttö on lisääntynyt ja unen määrä vähentynyt. Unen ja elektronisen median käytön välistä yhteyttä tarkastelevien tutkimusten mukaan näiden välillä vallitsee negatiivinen yhteys. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.