Matemaattisen minäpystyvyyden lähteiden yhteys matematiikka-ahdistukseen 2.-5.- luokkalaisilla oppilailla
Date
2022Matemaattisen minäpystyvyyden lähteiden yhteys matematiikka-ahdistukseen 2.–5.-luokkalaisilla oppilailla. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos. 43 sivua.
Tutkimuksessa selvitettiin miten ja missä määrin matemaattisen minäpystyvyyden lähteet ovat yhteydessä matematiikka-ahdistuksen kahteen ulottuvuuteen
(matematiikan oppimistilanteisiin liittyvä ahdistus ja matematiikassa epäonnistumiseen liittyvä ahdistus). Banduran luoman sosiokognitiivisen teorian mukaan
minäpystyvyys koostuu neljästä lähteestä, jotka ovat onnistumisen ja hallinnan
kokemukset, vertaiskokemukset, sosiaalinen palaute sekä fysiologiset reaktiot.
Tutkimus toteutettiin osana vuosina 2013–2015 toteutettua Jyväskylän yliopiston ja Niilo Mäki Instituutin Minäpystyvyys ja oppimisvaikeusinterventiot –
tutkimushanketta. Tutkimukseen osallistui yhteensä 1463 oppilasta 2.–5.-luokilta Keski- ja Itä-Suomesta. Tutkimusaineisto kerättiin hankkeen alkumittauksen yhteydessä osana laajempaa kyselytutkimusta. Aineisto analysoitiin lineaarisella
regressioanalyysilla ja kovarianssianalyysilla.
Tulokset osoittavat, että matemaattisen minäpystyvyyden lähteet selittävät noin 10 % matematiikka-ahdistuksesta. Matemaattisen minäpystyvyyden lähteistä onnistumisen ja hallinnan kokemukset olivat kaikilla luokka-asteilla samansuuntaisesti yhteydessä matematiikka-ahdistukseen. Matematiikan oppimistilanteisiin liittyvään ahdistukseen oli yhteydessä vertaiskokemukset 2.-, 4-.
ja 5.-luokkalaisilla sekä sosiaalinen palaute ainoastaan 5.-luokalla.
Tämä tutkimus lisäsi ymmärrystä siitä, miten yksittäiset matemaattisen minäpystyvyyden lähteet ovat yhteydessä matematiikka-ahdistukseen. Tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia aikaisempien tutkimusten kanssa. Tulokset vahvistavat käsitystä, että onnistumisen ja hallinnan kokemukset ovat tärkeitä
matematiikka-ahdistuksen selittäjiä.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Lukemisahdistuksen yhteydet matematiikka-ahdistukseen, lukusujuvuuteen, sukupuoleen ja luokka-asteeseen
Tuomola, Emma (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, missä määrin 2.–5. luokkalaisilla oppilailla esiintyy lukemisahdistusta ja onko lukemisahdistus yhteydessä matematiikka-ahdistukseen. Lisäksi selvitettiin, miten lukemisahdistus ... -
Matematiikan akateeminen minäkäsitys ja matematiikan taidot 3- ja 4-luokkalaisilla oppilailla
Sorkio, Susa (2023)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen matematiikan akateeminen minäkäsitys peruskoulun kolmas- ja neljäsluokkalaisilla oppilailla on. Lisäksi tarkasteltiin, onko sukupuoli yhteydessä matematiikan ... -
Laskustrategiaharjoittelun ja siihen integroidun minäpystyvyystuen vaikutus matematiikka-ahdistukseen hitailla laskijoilla
Ikonen-Luoma-aho, Aino (2022)Matematiikka-ahdistukseen liittyvä interventiotutkimus on ollut vähäistä, eikä vahvaan näyttöön perustuvia tuen keinoja ole ollut juurikaan tarjolla. Matematiikan suoriutumista näyttävät ennustavan matematiikka-ahdistus ... -
Matematiikan minäpystyvyyden ja sen lähteiden yhteydet alakoululaisilla : populaatio- ja toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden vaikeudet -ryhmien vertailu
Paavola, Sannimaari; Rahja, Jarkko (2024)Alakoululaisten minäpystyvyyden tukeminen on tärkeää, sillä se ennustaa esimerkiksi akateemista menestymistä ja oppimismotivaatiota. Tässä tutkimuksessa oli tarkoituksena selvittää matematiikan minäpystyvyyden ja matematiikan ...