Varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä maahanmuuttajalasten oman äidinkielen tukemisesta päiväkodissa
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää, miten suomalaisessa varhaiskasvatuksessa tuetaan maahanmuuttajalasten omaa äidinkieltä sekä millaista hyötyä oman äidinkielen tukemisesta on maahanmuuttajalapsille. Aineistonkeruu toteutettiin Webropol- kyselynä, jonka kysymykset olivat avoimia laadulliselle tutkimukselle tyypillisesti. Tutkimukseen osallistui 16 varhaiskasvatuksen opettajaa ympäri Suomen. Tutkimuksemme käsitteli maahanmuuttajalasten oman äidinkielen tukemista varhaiskasvatuksen arjessa. Käytimme aineistomme analysoinnissa induktiivisen päättelyn logiikkaa ja teemoittelu toimi aineiston analyysimenetelmänä.
Vastauksissa kävi ilmi, että varhaiskasvatuksen opettajien käsitykset maahanmuuttajalasten oman äidinkielen tukemista kohtaan vaihtelivat. Aineistosta esiin nousseita tukikeinoja oman äidinkielen tukemiseen olivat huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö, erilaisten tukimateriaalien käyttö, arkisten tilanteiden hyödyntäminen päiväkodin arjessa, kannustava ilmapiiri sekä vuorovaikutus ja leikki saman kielisten lasten välillä. Tukemisella nähtiin olevan merkittävä hyöty muunmuassa leikin ylläpitämisessä, toisen kielen oppimisessa sekä lapsen tunne- ja
ajattelun kielen kehittymisessä. Lisäksi tukeminen nähtiin suurena tekijänä lapsen identiteetin kehittymisessä. Siitä huolimatta koettiin, että kaikissa ryhmissä
ammattitaito ja resurssit eivät riittäneet toteuttamaan maahanmuuttajalasten
oman äidinkielen tukemista.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4767]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Ammatillisten opettajien kielitietoiset käytänteet maahanmuuttotaustaisille lähihoitajaopiskelijoille suunnatussa opetuksessa
Kujamäki, Marjaana (2022)Kielitietoisuuden käsite on keskeinen pedagogiikan kentällä. Peruskoulun kontekstissa opettajia pidetään oman oppiaineen kielen opettajina ja koulut nähdään monikielisinä yhteisöinä (ks. POPS 2014: 28). Myös ammatillisessa ... -
Lukivaikeuksien ennusmerkit esiopetusikisillä lapsilla varhaiskasvatuksen opettajien kuvaamana
Koprinen, Elina; Rantanen, Jenna (2023)Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä lukivaikeuksien ennusmerkeistä esiopetusikäisillä lapsilla. Millaisia lukivaikeuksien ennusmerkkejä he ovat lapsilla ... -
Kohti vahvempaa sosiaalista osallisuutta : varhaiskasvatuksen henkilöstön näkemyksiä leikin tukemisesta
Antila, Sari (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata varhaiskasvatuksen henkilöstön näkemyksiä lasten sosiaalisen osallisuuden vahvistamisesta leikkiä tukemalla sekä tarkastella millainen merkitys tiedon lisäämisellä sosiaalisesta ... -
Preparing pre-service teachers for inclusive pedagogy in multilingual and multicultural settings
Aalto, Eija; Mustonen, Sanna (University of Edinburgh; Jyväskylän yliopisto; Turun yliopisto; Stockholm University, 2022) -
Language Reserve. Now! Follow-up on Pyykkö’s Report Multilingualism into a strength (2017) : Summary in English
Vaarala, Heidi; Riuttanen, Sanna; Kyckling, Erja; Karppinen, Susanne (Jyväskylän yliopisto, Soveltavan kielentutkimuksen keskus, 2021)