Suomalaisten yritysten ja kansalaisjärjestöjen odotuksia yhteiskuntavastuusta ja organisaatioiden välisistä yhteistyösuhteista
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkittiin, mitä yleisesti aikaisemmissa tutkimuksissa monimutkaiseksi ja kiistanalaiseksi käsitteeksi luonnehdittu yhteiskuntavastuun käsite tarkoittaa tutkimukseen osallistuneille suomalaisille yrityksille ja kansalaisjärjestöille. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin näiden eri sektoreilla toimivien organisaatioiden odotuksia yritys-kansalaisjärjestöyhteistyöstä. Tämän laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, ja aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Haastateltavina oli neljä yritysten ja neljä kansalaisjärjestöjen edustajaa.
Tutkimuksen tulosten mukaan yhteiskuntavastuun käsitettä ei pääsääntöisesti oltu organisaatioissa tarkemmin määritelty, mutta yhteiskuntavastuu kuitenkin ilmeni organisaatioissa erilaisina vastuullisuustoimenpiteinä. Yrityksissä tehdyt ja suunnitellut vastuullisuustoimet liittyivät pääasiassa ympäristöön ja kansalaisjärjestöissä oman kohderyhmän sosiaaliseen hyvinvointiin. Tutkimustuloksissa sektoreiden välisen yhteistyön odotukset mukailevat pääpiirteittäin tämän tutkimuksen viitekehystä. Tulosten perusteella yrityksissä ja kansalaisjärjestöissä on sekä sektorikohtaisia että yhteisiä motivaatiotekijöitä ja haasteita yritys-kansalaisjärjestöyhteistyöstä.
Yhteiskuntavastuukeskustelun ja siihen liittyvien vaatimusten odotetaan tulevaisuudessa kasvavan ja organisaatiot näkevät yritys-kansalaisjärjestöyhteistyön yhtenä mahdollisuutena vastata toimintaympäristön muutoksiin, esimerkiksi organisaatioiden erilaista osaamisresurssia hyödyntämällä. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää organisaatioissa sopivaa yhteistyökumppania etsiessä ja sektoreiden välistä yhteistyötä suunnitellessa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Vastuullisuudesta neuvotteleminen yritysten ja kansalaisjärjestöjen välillä : vuoropuhelun mahdollistajat ja estäjät
Häggman, Eevi (2016)Yritysten ja kansalaisjärjestöjen välinen vuoropuhelu yritysvastuuteemoista on lisääntynyt viime aikoina. Vuoropuhelua on tutkittu melko paljon muun muassa vuoropuhelun ihanteiden sekä sen kautta saavutettavien liiketoimintaetujen ... -
Sidosryhmävuoropuhelu vastuullisen liiketoiminnan välineenä : vuoropuhelu kansalaisjärjestöjen ja yritysten välillä
Saastamoinen, Laura (2005) -
Stakeholder-dialogi pienten yritysten vastuullisen liiketoiminnan arvonluonnissa
Rajamäki, Tiina (2020)Yhteiskuntavastuu velvoittaa kaiken kokoisia yrityksiä tunnistamaan ja ottamaan huomioon toimintansa vaikutukset eri sidosryhmiin ja ympäröivään yhteiskuntaan. Aikaisempien tutkimusten perusteella stakeholder-dialogi on ... -
Yritysten sosiaalinen vastuu : toimialakohtaiset raportointikäytännöt ja sidosryhmien odotukset
Tani, Elina (2020)Yritysvastuun hallinnointi on merkittävässä osassa yrityksen ulkoista raportointia, sillä yhteiskunnan ja sidosryhmien odotukset kattavalle tiedonsaannille ovat lisääntyneet globaalien megatrendien, kuten ilmastonmuutoksen ...