Ilmianna tämä sisältö : kuinka Instagramin käyttäjät merkityksellistävät COVID-19 misinformaation ilmiantamista?
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
COVID-19 pandemia on tuonut mukanaan informaatioepidemian eli infodemian, jolla tarkoitetaan tiedon tulvaa. Tiedon suuri määrä edesauttaa valheellisen, puutteellisen sekä harhaanjohtavan tiedon eli misinformaation leviämistä. Misinformaation leviämistä, sekä torjuntaa on tutkittu laajasti aiemmissa tutkimuksissa, mutta yksilöiden misinformaation ilmiantokäyttäytyminen on saanut osakseen vähemmän akateemista huomiota. Ilmiantamisella on merkittävä rooli misinformaation torjunnassa, sillä ilmiantamalla sisältöä käyttäjät edesauttavat algoritmien, tekoälyn sekä faktantarkastajien toimintaa.
Tässä tutkimuksessa haluttiinkin selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat siihen ilmiantaako suomalainen Instagramin käyttäjä alustalla kohtaamaansa COVID-19 pandemiaan liittyvää misinformaatio sisältöä. Tutkimusaineisto kerättiin 13 puolistrukturoidun haastattelun avulla, joissa haastateltiin suomalaisia Instagramin käyttäjiä, jotka tiesivät kohdanneensa alustalla COVID-19-pandemiaan liittyvää misinformaatiota. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä ja analyysin pohjalta vastattiin kahteen tutkimuskysymykseen: Millaista sisältöä Instagramissa ilmiannetaan ja miksi sitä ilmiannetaan.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että niin misinformaatio- kuin muunkin sääntöjen vastaisen sisällön ilmiantamisaikomusta voidaan havainnollistaa niin sanotulla ilmiantotimantilla. Ilmiantotimantti koostuu neljästä luokasta, jotka ovat; kokemus sisällöstä, sisällön herättämät tunteet, sisällön jakaja sekä mahdollisuudet vaikuttaa sisällön jakajaan. Nämä luokat yhdessä liittyvät siihen ilmiantaako käyttäjä kohtaamaansa sisältöä vai ei
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25585]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Sosiaalisen median moderointi ei ratkaise yhteiskunnallisia ongelmia
Knuutila, Aleksi; Järvenpää, Riia (Valtiotieteellinen yhdistys, 2022)Tehokkaampi misinformaation ja muun vahingollisen sisällön poisto sosiaalisesta mediasta nähdään nykyään ratkaisuna moneen yhteiskunnalliseen ongelmaan. Onko moderaatioon nojaava politiikka kuitenkin alustajättien eduksi, ... -
Suositusjärjestelmien vaikutus disinformaation leviämiseen
Uurtimo, Justus (2021)Suosittelujärjestelmät ovat erottamaton osa nykyaikaa ja informaation lisääntyminen verkossa tarkoittaa, että niitä tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän ja enemmän. Suosittelujärjestelmissä on kuitenkin ongelmia, jotka ... -
‘I shared the joy’ : sport-related social support and communality on Instagram
Ehrlén, Veera; Villi, Mikko (Routledge, Taylor & Francis, 2020)The popularity of sharing photographs on digital platforms has increased significantly due to the communicative affordances of mobile media and the emergence of photo-sharing applications, such as Instagram. In this paper, ... -
Mielipide- ja informaatiovaikuttamisen taito : tapaus Operation Infektion
Kallio, Jarno (2020)Propaganda voidaan mieltää virheelliseksi tiedoksi, jolla pyritään vaikuttamaan mielipiteisiin. Eri kulttuureissa ja hallintomalleissa hallinnot käyttävät sitä eri tavoin, mutta pohjimmiltaan propagandan tarkoituksena on ... -
Kauppatieteen opiskelijoiden ajatuksia kätketystä vaikuttamisesta
Mikkonen, Ville (2019)Tässä pro gradu -tutkielmassa on tutkittu kauppakorkeakoulun maisterivaiheen opiskelijoiden suhtautumista kätkettyyn vaikuttamiseen. Tutkimus asettuu valtatutkimuksen alle, keskittyen manipulaatiotutkimukseen. Manipulaatiosta ...