Politiikkaa vai poikkeuksellisia ongelmia : retorinen analyysi Kittilän kunnan ja valtion välisestä valtakamppailusta
Tekijät
Päivämäärä
2021Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Tutkimus keskittyy Kittilän kunnan ja valtion väliseen valtakamppailuun, joka syntyi Kittilän kunnan
päätöksenteon ja hallinnon ajauduttua kuntakentällä poikkeukselliseen kriisiin vuodesta 2013 alkaen.
Kriisi syntyi useista osatekijöistä, joista merkittävimpiä olivat kunnan ongelmat esteellisyyssäännösten
noudattamisessa, luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden roolien sekoittumisessa ja niin sanotussa
varjovalmistelussa. Kriisi eteni lopulta niin pitkälle, että valtiovarainministeriö katsoi tarpeelliseksi
puuttua tilanteeseen pidättämällä 20 kunnanluottamushenkilöä virasta niin sanotun Lex Kittilän, eli
kuntalain luvun 12a nojalla. Kittilän kunta vastusti koko kriisin ajan valtiovarainministeriön kunnan
hallintoon puuttumista.
Tutkielmassa tutkin aihetta Chaïm Perelmanin ja Albert O. Hirschmanin teorioihin pohjautuvan retorisen
analyysin avulla. Tavoitteena on selvittää, millaisia argumentteja Kittilän kunta on Suomen valtiota
vastaan esittänyt pyrkiessään estämään kunnan luottamushenkilöiden pidättämisen sekä millaisia
argumentatiivisia ja retorisia keinoja kunta on näissä argumenteissa hyödyntänyt. Tutkimusaineistona on
Kittilän kunnan Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle valtiovarainministeriön 20 kunnan
luottamushenkilön pidättämisestä tekemä valitus, jonka pohjalta on mahdollista analysoida Kittilän
kunnan ja Suomen valtion välistä suhdetta retorisena valtakamppailuna. Aineistossa kuvataan kunnan ja
valtion välisen valtakamppailun keskeiset poliittiset ja retoriset ulottuvuudet.
Tutkimuksen lopputuloksen mukaan, Kittilän kunta esitti valituksessa pääasiassa argumentteja, joissa
nousi esiin uudistetun kuntalain luvun 12a perutuslainvastaisuus ja se, ettei lain soveltamiskriteerit
Kittilässä täyty. Tutkimuksen mielenkiintoisin havainto oli se, että kunta hyödynsi väitteissään
monipuolisesti erilaisia argumentatiivisia ja retorisia keinoja. Näiden lisäksi kunta käytti valituksessa
myös argumentaatiostrategioita lisätäkseen esityksen vakuuttavuutta. Kunnan argumentaatiossa oli
myös ongelmia, sillä useamman argumentin premissit olivat kiistanalaisia, mikä tulkintani mukaan
heikentää argumentaation tehoa. Tutkimuksessa tuodaan esiin hallinnollisten asiakirjojen retorisuus ja
poliittisuus.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29060]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kouluverkko kunnallispoliittisena kiistana : retorinen analyysi alakouluja koskevasta julkisesta keskustelusta Iisalmessa
Jauhiainen, Johan (2020)Iisalmessa käynnistettiin alakouluverkon uudistamissuunnitelmat vuonna 2017. Kaupungin esitys tulisi lakkauttamaan kolme koulua, jotka yhdistyisivät yhdeksi suuremmaksi kouluksi uudelle sijainnille. Lakkauttamissuunnitelmia ... -
Kun kanta kääntyi : retorinen analyysi Nato-keskustelusta Suomen eduskunnassa
Kautonen, Eero (2022)Tutkielma tarkastelee retorisen analyysin keinoin Suomen eduskunnassa käytyjen täysistuntojen puheenvuoroja, joissa käsiteltiin Suomen hakeutumista Naton jäseneksi. Retorisen analyysin metodologisen viitekehyksenä toimii ... -
Onko ongelma susissa vai susipolitiikassa? : retorinen analyysi suden kannanhoidollista metsästystä koskevista eduskuntakeskusteluista
Stepanoff, Alex (2023)Susi on eläin, joka herättää ihmisissä tunteita joko puolesta tai vastaan. Tarkoitukseni oli selvittää, millaisista argumenteista suden kannanhoidollista metsästystä ajavaa kansalaisaloitetta kannattavien ja vastustavien ... -
Miten eduskunta puhuu budjetista ja miten puhe on muuttunut? : kansanedustajien budjettipuheenvuorojen retorinen analyysi
Myllymäki, Teuvo (2023)Tutkielmani lähtökohta on eduskunnan budjettiretoriikka. Joka syksy eduskunta alkaa käsitellä budjettia hallituksen esityksen pohjalta. Budjetti kattaa laajoja asioita, joten myös retoriikka on laaja-alaista. Keskeinen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.