Suoritusminäkuvaan kohdistuva palautteenanto vanhemmalta lapselle

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien omaan lapseen kohdistamaa palautteenantoa. Palautteenannon kohteena oli lapsen suoritusminäkuva. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, tukevatko vanhempien näkemykset lapsen positiivista näkemystä itsestään ja tukeeko vanhemman antama palaute lapsen suoritusminäkuvaa positiivisesti. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin ja aineisto kerättiin verkkokyselyn avulla. Aineisto koostui 40 verkkokyselyn vastauksesta, ja kyselyn vastaajat vastasivat kyselyssä viiteen eri kysymykseen. Kyselyyn osallistujat olivat 4.—6.-luokkalaisten oppilaiden vanhempia eri kouluista ympäri Suomea. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä hyödyntäen sekä aineisto- että teorialähtöistä lähestymistapaa. Tarkastelimme vanhempien näkemyksiä lapsestaan oppijana. Tulokset osoittivat, että vanhempien näkemykset tukevat pääosin lapsen positiivista nä kemystä itsestään oppijana. Lisäksi tutkimme minkälaista lapsen suoritusminäkuvaan kohdistuvaa palautetta vanhemmat antaisivat kuvitelluissa tilanteissa. Tutkittaessa vanhempien antamaa lapsen suoritusminäkuvaan kohdistuvaa palautetta vastaukset olivat pääosin teorian mukaisia eli suoritusminäkuvaa tukevaa palautetta. Tuloksista selvisi, että noin puolet vanhemmista kiinnittää ja noin puolet ei kiinnitä huomiota nonverbaaliseen palautteenantoon antaessaan palautetta. Nonverbaalisen palautteen huomiotta jättäneet vanhemmat jakautuivat kahteen osaan joko kiinnittäen huomiota lapsen nonverbaaliseen viestintään tai sivuuttaen nonverbaalisuuden kokonaan. Tuloksissa vanhempien näkemyksissä ei herännyt merkittäviä eroja sen perusteella oliko tilanteen sosiaalisuutta mainittu vai ei. Vanhempien näkemykset näyttäytyivät positiivisina kummassakin tilanteessa lapsen suoritusminäkuvaa tukien. Palautteenannossa havaittiin pieniä eroja tilanteen vaihtuessa. Epäonnistumisen yhteydessä vanhemmat antoivat palautetta itsearvioinnin avulla, ja suoriutumistilanteessa palaute kohdistui lapsen oppijuuden tukemiseen. Vastauksissa palautetta ei aina annettu epäonnistumisen yhteydessä, vaan osa vanhemmista koki sen olevan tarpeetonta. Tuloksissa nonverbaalin palautteenannon huomiotta jättäminen oli tärkeä havainto. Palautteen nonverbaalisuutta voisi jatkossa tutkia lisää keskittyen muun muassa sen huomiotta jättämisen syihin. Toinen tärkeä jatkotutkimushaaste on palautteen tutkinnan laajentaminen sosiaalisen median ja muun teknisen viestinnän kautta saatuun palautteeseen.