Suoritusminäkuvaan kohdistuva palautteenanto vanhemmalta lapselle
Päivämäärä
2020Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien omaan lapseen kohdistamaa palautteenantoa. Palautteenannon kohteena oli lapsen suoritusminäkuva. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, tukevatko vanhempien näkemykset lapsen positiivista näkemystä itsestään ja tukeeko vanhemman antama palaute lapsen suoritusminäkuvaa positiivisesti. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin ja aineisto kerättiin verkkokyselyn avulla. Aineisto koostui 40 verkkokyselyn vastauksesta, ja kyselyn vastaajat vastasivat kyselyssä viiteen eri kysymykseen. Kyselyyn osallistujat olivat 4.—6.-luokkalaisten oppilaiden vanhempia eri kouluista
ympäri Suomea. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä hyödyntäen sekä aineisto- että teorialähtöistä lähestymistapaa.
Tarkastelimme vanhempien näkemyksiä lapsestaan oppijana. Tulokset osoittivat, että vanhempien näkemykset tukevat pääosin lapsen positiivista nä kemystä itsestään oppijana. Lisäksi tutkimme minkälaista lapsen suoritusminäkuvaan kohdistuvaa palautetta vanhemmat antaisivat kuvitelluissa tilanteissa.
Tutkittaessa vanhempien antamaa lapsen suoritusminäkuvaan kohdistuvaa palautetta vastaukset olivat pääosin teorian mukaisia eli suoritusminäkuvaa tukevaa palautetta. Tuloksista selvisi, että noin puolet vanhemmista kiinnittää ja noin
puolet ei kiinnitä huomiota nonverbaaliseen palautteenantoon antaessaan palautetta. Nonverbaalisen palautteen huomiotta jättäneet vanhemmat jakautuivat
kahteen osaan joko kiinnittäen huomiota lapsen nonverbaaliseen viestintään tai
sivuuttaen nonverbaalisuuden kokonaan.
Tuloksissa vanhempien näkemyksissä ei herännyt merkittäviä eroja sen perusteella oliko tilanteen sosiaalisuutta mainittu vai ei. Vanhempien näkemykset
näyttäytyivät positiivisina kummassakin tilanteessa lapsen suoritusminäkuvaa
tukien. Palautteenannossa havaittiin pieniä eroja tilanteen vaihtuessa. Epäonnistumisen yhteydessä vanhemmat antoivat palautetta itsearvioinnin avulla, ja suoriutumistilanteessa palaute kohdistui lapsen oppijuuden tukemiseen. Vastauksissa palautetta ei aina annettu epäonnistumisen yhteydessä, vaan osa vanhemmista koki sen olevan tarpeetonta. Tuloksissa nonverbaalin palautteenannon
huomiotta jättäminen oli tärkeä havainto. Palautteen nonverbaalisuutta voisi jatkossa tutkia lisää keskittyen muun muassa sen huomiotta jättämisen syihin. Toinen tärkeä jatkotutkimushaaste on palautteen tutkinnan laajentaminen sosiaalisen median ja muun teknisen viestinnän kautta saatuun palautteeseen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Vanhempien ja opettajien lapsen taitoja koskevien uskomusten yhteydet lapsen oppijaminäkuvan kehitykseen : väitöskirja
Pesu, Laura (Niilo Mäki Instituutti, 2017)Koulunkäynti on merkittävä osa lasten elämää. Lapset viettävät koulussa suuren osan arkipäivistään, ja näin ollen monet heidän kokemuksistaan liittyvät koulumaailmaan. Sen lisäksi, että koulussa opitaan uusia taitoja, ... -
"Ainahan se hyvä tuntuu hyvälle, mutta sitte jos on jotai negatiivista ni se pitää myös sanoo.” : Opettajien ja oppilaiden näkemyksiä ja kokemuksia palautteenannosta
Boström, Emmi; Keijonen, Jenny (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää opettajien ja oppilaiden näkemyksiä ja kokemuksia palautteenannosta. Tutkimuksessa selvitettiin millaisissa tilanteissa opettajat antavat palautetta ja millaista tämä opettajien ... -
”Meneeks tunteisiin?” : sähköisen palautteen herättämä tunne ja toiminta, oppilaan näkökulmasta
Lappalainen, Pauliina (2024)The purpose of the study was to investigate the emotions experienced by young people in the final year of comprehensive school during lessons, and particularly the kinds of feelings aroused in students by electronically ... -
Palautteenannon merkitys liikuntatunneilla
Kukkonen, Tuuli (2022)Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli tarkastella palautteenannon merkitystä koulun liikuntatunneilla. Tutkielmalle perustan loivat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, motorista oppimista käsittelevä ... -
Oppimista ohjaava palaute lukion S23-kurssin verkko-oppimismateriaalin itsenäisessä opiskelussa
Luostarinen, Aki (2015)Tätä pro gradu -tutkielmaa varten on tuotettu lukion S23-kurssin itsenäisesti opiskeltava verkkokoppimateriaalipa- ketti tehtävineen Otavan Opiston nettilukioon. Itsenäisessä verkko-opiskelussa opettajan ja oppijan ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.