Yksinasuvien ikääntyneiden liikuntaharrastuneisuus
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on tarkastella, onko yksinasumisella ja ikääntyneiden liikuntaharrastuneisuudella yhteyttä eli harrastavatko yksinasuvat ikääntyneet enemmän vai vähemmän liikuntaa kuin jonkun kanssa yhdessä asuvat ikääntyneet. Aihetta ei ole juurikaan tutkittu aikaisemmin, minkä vuoksi katsaukselle on tarvetta. Sen sijaan aikaisempaa tutkimustietoa on yleisesti ikääntyneiden liikuntaharrastuneisuudesta ja ikääntyneiden asumismuodoista.
Katsauksen kirjallisuushaku toteutettiin 28.10.2021 kahteen tietokantaan: Medline (Ovid) ja SPORTDiscus (EBSCO). Tutkielman aineistoiksi valikoitui viisi poikkileikkaustutkimusta, jotka on julkaistu vuosina 2002–2018. Tutkimuksissa tarkasteltiin liikunnan harrastamiseen yhteydessä olevia tekijöitä. Liikuntaharrastusten muodot eivät olleet yhtenäisiä jokaisessa tutkimuksessa. Kolmessa tutkimuksessa tarkasteltiin erikseen sukupuolten välisiä eroja.
Tutkimustulokset osoittavat, että yksinasumisen ja ikääntyneiden liikuntaharrastuneisuuden välillä ei ole tilastollisesti merkitsevää yhteyttä, mutta tulokset antavat suuntaa yksinasumisen ja liikuntaharrastuneisuuden välisestä suhteesta. Tulokset vaihtelivat liikunnan tyypin ja sukupuolen mukaan. Tutkimuksissa havaittiin ristiriitaisia tuloksia esimerkiksi sukupuolen yhteydestä ikääntyneiden liikuntaharrastuneisuuteen. Myöskin tulokset yksinasuvien ja jonkun kanssa yhdessä asuvien ikääntyneiden liikunnan harrastamisen määrästä olivat ristiriitaisia.
Katsaus osoitti, että jatkotutkimus yksinasuvien ikääntyneiden liikuntaharrastuneisuudesta on tarpeen. Tulevaisuudessa olisi selvitettävä tarkemmin yksinasumisen ja liikuntaharrastuneisuuden yhteyttä ja siihen yhteydessä olevia mahdollisia syitä. Jatkotutkimus on tarpeen, sillä ikääntyneiden määrä tulee kasvamaan tulevaisuudessa ja yksinasuminen yleistyy. Tutkimustietoa tarvitaan lisää, jotta voidaan tukea ikääntyvien liikkumismahdollisuuksia ja parantaa ikääntyvien toimintakykyä ja elämänlaatua.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5304]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kotona asuvien ikääntyneiden ihmisten koettu turvattomuus
Uusihannu, Seija (2015)Seija Uusihannu (2015). Kotona asuvien ikääntyneiden ihmisten koettu turvattomuus. Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiedekunta, terveystieteiden laitos, gerontologian ja kansanterveystieteen pro gradu -tulkielma, ... -
Ikääntyneiden henkilöiden emotionaalisen hyvinvoinnin ja yksin asumisen yhteys kaatumispelkoon
Laitila, Kirsi (2022)Suuri osa ikääntyneiden henkilöiden tapaturmista johtuu kaatumisista. Kaatumispelko on riskitekijä kaatumisille. Kaatumisten yleisin tapahtumapaikka on koti ja yksin asumisella saattaa olla yhteyttä kaatumispelkoon. ... -
Kaupunkimaisen asuinympäristön maankäytön yhteys iäkkäiden henkilöiden kognitiiviseen toimintakykyyn
Tykkyläinen, Pauliina (2021)Muistisairaudet ovat yksi merkittävimmistä haasteista sosiaali- ja terveydenhuollolle niin kansanterveydellisestä kuin taloudellisestakin näkökulmasta. Niiden ennaltaehkäisyssä on painottunut pitkälti yksilökeskeinen ... -
Liikunta-aktiivisuus ikääntyneiden henkilöiden kaatumispelkoa selittävänä tekijänä
Raittila, Päivi (2016)Ikääntyneiden henkilöiden kaatumisalttius lisääntyy, kun liikkumiskyky heikkenee. Yli 65-vuotiaista yli kolmannes kaatuu vuosittain ja heistä puolet vuoden sisällä uudelleen. Kaatumiset aikaansaavat usein toimintakyvyn ... -
Ikääntyneiden ihmisten sosioekonomisen aseman yhteys tyydyttymättömään liikunnan tarpeeseen
Kilpeläinen, Hanna (2019)Sosiaalinen eriarvoisuus on yleistä kaikissa ikäryhmissä, myös ikääntyneiden keskuudessa. Tuloerot ovat kasvaneet viime vuosina Suomessa ja erityisesti ikääntyneiden joukossa köyhyysriski on kasvanut. Yli 65-vuotiaista ...