"Kokeilen, kuinka paljon on metri." : pituuden mittaaminen Varga-Neményi -oppikirjoissa ja opettajan oppaissa vuosiluokilla 1-4
Pro gradu -tutkimuksessani tarkoituksena oli selvittää, millaisin menetelmin pituuden
mittaamisen taitoja harjoitellaan ja kartutetaan Varga-Neményi -menetelmässä
vuosiluokkien 1–4 Matematiikkaa -oppilaan kirjoissa ja Opettajan tienviitta -opettajan
oppaissa. Lisäksi tutkittiin vielä sitä, millaisiin pedagogisiin ja didaktisiin toteutuksiin
pituuden mittaamiseen opettajan oppaiden sisällöt opettajaa ohjaavat. Toinen
lähestymistapa tulkitsee, millaisia pedagogisia ja didaktisia malleja Opettajan
tienviitta -opettajan oppaissa on pituuden mittaamisen kohdalla.
Tutkimus alkoi keväällä 2020 ja tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista
induktiivista sisällönanalyysia sekä hermeneuttista lähestymistapaa. Tuloksista
laadittiin myös tuloksia kokoava määrällinen, prosentuaalinen koonti. Teoreettisessa
viitekehyksessä tarkastellaan tämän ohella pituuden mittaamista ja sen oppimista
sekä niiden taustalla olevia matemaattista osaamista, matemaattista ajattelua ja
matematiikan kielentämistä sekä matematiikan oppimateriaaleja ja niihin liittyvää
tutkimusta. Taustalla käsitellään lisäksi perusopetuksen opetussuunnitelman
näkökulmia sekä kognitiivista oppimista ja konstruktivismia.
Tutkimustulosten mukaan tutkittavan aineiston avulla järjestettävä opetus
toteuttaa perusopetussuunnitelman tavoitteet ja sisällöt sekä myös huomioi
matemaattisen osaamisen ja oppimisen päämääriä. Matematiikan kielentäminen
näyttäytyy läpi aineiston, joka noudattaa kognitiivisen ja konstruktivistisen oppimisen
rakenteita sekä integroi pituuden mittaamisen harjoitteluun myös muita matematiikan
osa-alueita.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Toiminnallista geometriaa : opetuskokeilu 6-luokkalaisille
Anttila, Risto; Eskelinen, Juuso (2010)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää toiminnallisuuden merkitystä matematiikan oppimisessa. Tutkimuksessa haluttiin selvittää onko toiminnallisuudella niin suuri merkitys matematiikan oppimisessa kuin usein alaan ... -
"Helpompaa ja hauskempaa kuin luulin" : matematiikka suomalaisten ja unkarilaisten perusopetuksen neljäsluokkalaisten kokemana
Tikkanen, Pirjo (Jyväskylän yliopisto, 2008)Sisällöiltään monipuolinen ja toiminnallinen matematiikan opetus laajentaa oppilaiden näkemyksiä matematiikan sisällöistä, sen oppimisesta ja opetuksesta paremmin kuin pelkän oppikirjan ohjaama opetus, Pirjo Tikkanen ... -
Matemaattinen ajattelu esiopetuksessa ja alakoulussa : Varga-Neményi -menetelmän opetuskokeilujen tarkastelua
Sippala, Vivi (2014)Unkarista lähtöisin oleva Varga-neményi – matematiikanopetusmenetelmä on konstruktivistinen ja oppilaslähtöinen tapa opettaa matematiikkaa. Menetelmässä on seitsemän pedagogista perusperiaatetta: 1) todellisuuteen perustuvien ... -
Kirjoittamaton kirja, kirjoitettu kirja ja luonnonkirja : planetaariset ilmiöt teksteinä ja kuvina peruskoulun ja lukion oppikirjoissa
Ojala, Jorma (Jyväskylän yliopisto, 1997)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.