Katsaus ammattikasvatuksen ja ammatillisen koulutuksen tutkimukseen Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa vaikuttavuuden näkökulmasta
Isacsson, A., Teräs, M., & Virolainen, M. (2021). Katsaus ammattikasvatuksen ja ammatillisen koulutuksen tutkimukseen Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa vaikuttavuuden näkökulmasta. eSignals Research, 24.06.2021. https://esignals.fi/research/2021/06/24/katsaus-ammattikasvatuksen-ja-ammatillisen-koulutuksen-tutkimukseen-suomessa-ruotsissa-ja-norjassa-vaikuttavuuden-nakokulmasta/
Julkaistu sarjassa
eSignals ResearchPäivämäärä
2021Tekijänoikeudet
© 2021 Haaga-helia ammattikorkeakoulu
Vaikuttava ammatillinen pedagogiikka on Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa uusi tutkimusalue, josta intressi tälle artikkelille sai alkunsa. Ammatillisen koulutuksen tutkimuksen nykytilakatsaukselle on kuitenkin laajempi tarve. Vaikuttavan ammatillisen pedagogiikan tutkimuksella tarkoitetaan työelämälähtöistä soveltavaa tutkimusta ja kehittämistä. Artikkelissa tarkastellaan ammattikasvatustieteen, ammatillisen koulutuksen ja pedagogiikan tutkimuksen nykytilaa yliopistoissa ja ammatillisissa opettajakorkeakouluissa. Tarkastelimme vuosien 2018–2020 aikana julkaistuja väitöskirjoja sekä merkittäviä tutkimus- ja kehittämishankkeita Suomessa ja peilasimme niitä vastaaviin julkaisuihin Ruotsissa ja Norjassa. Suomen tilannetta käsitellään laajemmin ja vertailu naapurimaihin syventää ammattikasvatustieteen ja vaikuttavan ammatillisen pedagogiikan ymmärrystä sekä tuo näkyväksi uusia kiinnostavia näkökulmia. Esimerkiksi Norjassa rahoitetaan enemmän opetussuunnitelmien työelämävastaavuuksien tutkimusta ja uudistuksien vaikuttavuustutkimusta kuin Suomessa. Ammattikoulutuksen ala- tai aluekohtaisia vertailevia tutkimuksia on Suomessa julkaistu niukasti. Ruotsissa ja Norjassa on useita ammattikasvatuksen alaan kuuluvia professuureja. Suomessa väitöskirjoja ohjataan monessa eri yliopistossa, mutta ammatillisen koulutuksen, kasvatuksen ja pedagogiikan tutkimus voisi olla systemaattisempaa.
...
Julkaisija
Haaga-helia ammattikorkeakouluISSN Hae Julkaisufoorumista
2736-9323Asiasanat
Alkuperäislähde
https://esignals.fi/research/2021/06/24/katsaus-ammattikasvatuksen-ja-ammatillisen-koulutuksen-tutkimukseen-suomessa-ruotsissa-ja-norjassa-vaikuttavuuden-nakokulmasta/Julkaisu tutkimustietojärjestelmässä
https://converis.jyu.fi/converis/portal/detail/Publication/99204684
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
Lisätietoja rahoituksesta
Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM (Ministeriöt); Suomi OKM/280/523/2017Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Opintopoluilta opintourille : katsaus tutkimukseen
Kouvo, Anne; Stenström, Marja-Leena; Virolainen, Maarit; Vuorinen-Lampila, Päivi (Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, 2011)Opintojen keskeyttäminen, opintopoluilta putoaminen, pitkät opiskeluajat ja hidas siirtyminen koulutuksesta työelämään ovat keskeisiä teemoja koulutuspoliittisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Sekä yksilön että ... -
Verkko-opetuksen haasteet ammatillisen koulutuksen opetushenkilökunnan kokemina
Laitinen, Mikko (2021)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tunnistaa ammatillisen koulutuksen opettajien sekä opetuksen tuki-, ohjaus- ja suunnitteluhenkilöstön kokemia haasteita verkko-opetuksessa. Verkko-opetus on kansallisesti ja kansainvälisesti ... -
Ammatillisen koulutuksen erityisopettajien toiveet, odotukset ja tunteet oppivelvollisuuden laajentamisen kynnyksellä
Ahopalo, Johanna (2022)Oppivelvollisuuden uudistuminen astui voimaan vuonna 2021 pyrkien ratkaisemaan peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen nivelvaiheen nuorten haasteita. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille ammatillisissa ... -
Integroinnin mahdollisuus tukee liikuntasuhteen kehittymistä : kolmikantayhteisön kokemuksia ammatillisen koulutuksen työelämässä oppimisesta
Oras, Mira (2023)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ammatillisen koulutuksen vuonna 2018 voimaan tulleen reformin jälkeistä aikaa. Reformi vaikutti eniten työelämässä oppimisen määrän kasvuun ja sitä kautta työelämän edustajien ja työpaikkojen ... -
Kannattaako Suomessa kouluttautua ammatilliselle toiselle asteelle? : koulutuksen palkkavaikutus vuosina 1990-2010
Reinikainen, Rasmus (2016)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan koulutuksen palkkavaikutusta Suomessa vuosien 1990-2010 välillä, ja tutkitaan erityisesti ammatillisen kou-lutuksen merkitystä. Työtäni motivoivat tuloerot, työmarkkinoiden ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.