Katsaus ammattikasvatuksen ja ammatillisen koulutuksen tutkimukseen Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa vaikuttavuuden näkökulmasta

Abstract
Vaikuttava ammatillinen pedagogiikka on Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa uusi tutkimusalue, josta intressi tälle artikkelille sai alkunsa. Ammatillisen koulutuksen tutkimuksen nykytilakatsaukselle on kuitenkin laajempi tarve. Vaikuttavan ammatillisen pedagogiikan tutkimuksella tarkoitetaan työelämälähtöistä soveltavaa tutkimusta ja kehittämistä. Artikkelissa tarkastellaan ammattikasvatustieteen, ammatillisen koulutuksen ja pedagogiikan tutkimuksen nykytilaa yliopistoissa ja ammatillisissa opettajakorkeakouluissa. Tarkastelimme vuosien 2018–2020 aikana julkaistuja väitöskirjoja sekä merkittäviä tutkimus- ja kehittämishankkeita Suomessa ja peilasimme niitä vastaaviin julkaisuihin Ruotsissa ja Norjassa. Suomen tilannetta käsitellään laajemmin ja vertailu naapurimaihin syventää ammattikasvatustieteen ja vaikuttavan ammatillisen pedagogiikan ymmärrystä sekä tuo näkyväksi uusia kiinnostavia näkökulmia. Esimerkiksi Norjassa rahoitetaan enemmän opetussuunnitelmien työelämävastaavuuksien tutkimusta ja uudistuksien vaikuttavuustutkimusta kuin Suomessa. Ammattikoulutuksen ala- tai aluekohtaisia vertailevia tutkimuksia on Suomessa julkaistu niukasti. Ruotsissa ja Norjassa on useita ammattikasvatuksen alaan kuuluvia professuureja. Suomessa väitöskirjoja ohjataan monessa eri yliopistossa, mutta ammatillisen koulutuksen, kasvatuksen ja pedagogiikan tutkimus voisi olla systemaattisempaa.
Main Authors
Format
Articles Review article
Published
2021
Series
Subjects
Publication in research information system
Publisher
Haaga-helia ammattikorkeakoulu
Original source
https://esignals.fi/research/2021/06/24/katsaus-ammattikasvatuksen-ja-ammatillisen-koulutuksen-tutkimukseen-suomessa-ruotsissa-ja-norjassa-vaikuttavuuden-nakokulmasta/
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202111105610Käytä tätä linkitykseen.
Review status
Peer reviewed
ISSN
2736-9323
Language
Finnish
Published in
eSignals Research
Citation
License
In CopyrightOpen Access
Additional information about funding
Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM (Ministeriöt); Suomi OKM/280/523/2017
Copyright© 2021 Haaga-helia ammattikorkeakoulu

Share