Pelimekaniikkojen vaikutus internet-pelaamisen häiriöön
Vuonna 2019 Kiinassa alkanut SARS-CoV-2 viruksen aiheuttama COVID-19 tauti, joka myöhemmin laajeni pandemiaksi, on aiheuttanut laaja-alaisia muutoksia siihen, miten ihmiset kuluttavat vapaa-aikaansa, ja esimerkiksi videopeleihin käytetty aika on lisääntynyt. Tässä pro gradussa tutkitaan laadullisilla tutkimusmenetelmillä, tapaustutkimuksen avulla pelimekaniikkoja ja niiden mahdollista vaikutusta internet-pelaamisen häiriön ilmentymiseen ja ylläpitoon. Tarkastelukohteiksi valikoituvat Valheim, World of Warcraft ja Grand Theft Auto Online. Pelimekaniikkojen suhteen määriteltiin pääpelimekaniikat ja toissijaiset pelimekaniikat, sekä lopuksi vielä määritettiin erilaisia pelimekaniikkojen tyyppejä. Lisäksi esiteltiin pelaajatypologioita, joita oli neljä erilaista luokkaa, ja vielä käsiteltiin myös uhkapelaamisen vaikutusta aivoihin. Tulosten tarkastelun pohjaksi asetettiin Maslowin tarvehierarkia, jonka avulla mahdollisia tuloksia peilattiin siihen, että mitä tarpeita kohdepeli saattaisi mahdollisesti täyttää. Kohteista tehtyjen havaintojen analysoinnin jälkeen voidaan tarkastella, että Valheimissa korostuu korkeimman tason tarpeet Maslowin pyramidista, kun Grand Theft Auto Online perustuu enempi itsetunnollisiin tarpeisiin ja World of Warcraft sosiaalisiin tarpeisiin. Yksinkertaisesti voidaan todeta, että pelimekaniikoilla voidaan mahdollisesti ajatella olevan yhteys internet-pelaamisen häiriöön Maslowin tarvehierarkian tarpeiden täyttymisen myötä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29758]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Pelaamisen harrastaminen ulottuu itse pelaamista syvemmälle
Kerttula, Tero (Suomen pelitutkimuksen seura, 2022)Lektio 22.1.2022 Jyväskylän yliopistossa -
Pelaamisen vaikutukset ikäihmisiin
Kontkanen, Joonas (2019)Ikäihmisten määrä on kasvanut viime vuosikymmenten aikana ja tulee kasvamaan tulevaisuudessa valtavasti. Ihmisten vanhentuessa kognitiotaidot heikkenevät, joten on tärkeää löytää keinoja, joiden avulla rappeutumista voidaan ... -
Tietokonepelien pelaamisen yhteys kognitiivisiin taitoihin ja koulusuoriutumiseen lapsilla
Kiuru, Annika (2005) -
Nuorten videopelaamisen määrä ja pelaamisen yhteydet terveyskäyttäytymiseen sekä itsearvioituun terveyteen
Lahti, Henri (2020)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin 5-, 7-, ja 9-luokkalaisten videopelaamisen määrää, siihen liittyviä sukupuolten välisiä eroja, luokka-asteiden välisiä eroja sekä pelaamisen määrän yhteyksiä, terveyskäyttäytymiseen, ... -
15-vuotiaiden sosiaalisen median käytön ja digitaalisen pelaamisen yhteydet masennusoireisiin 18–21-vuotiaana sukupuolittain
Kannisto, Silja; Piikki, Saini (2023)Masennusoireet ovat yleistyneet suomalaisilla nuorilla ja voivat vaikuttaa laajasti nuorten toimintakykyyn sekä elämänlaatuun. Suuri osa nuorista käyttää digitaalista mediaa, mutta sen yhteydet hyvinvointiin ovat kuitenkin ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.