Johdon laskentatoimi nuorten yrittäjien keskuudessa digi- ja sisältömarkkinoinnin toimialalla
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Suomessa alle 30-vuotiaiden nuorten yrittäjien osuus kaikista yrittäjistä on pieni. Yrityksillä on merkittävä vastuu yhteiskunnassa sekä työpaikkojen luojina että talouskasvun mahdollistajina. Tässä tutkimuksessa selvitettiin nuorten yrittäjien näkemyksiä johdon laskentatoimen sisällöstä ja merkityksestä. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin nuorten yrittäjien harjoittamia käytännön menetelmiä johdon laskentatoimen osa-alueista.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostui johdon laskentatoimen teoriasta, sisältäen johdon laskentatoimen määritelmiä, käyttötarkoituksia, sen tarjoamia hyötyjä sekä käytännön työkaluja. Teoreettinen viitekehys myös käsitteli digi- ja sisältömarkkinoinnin toimialan pääpiirteitä, liiketoimintamalleja sekä asemaa Suomessa.
Tutkimukseen osallistui kolme digi- ja sisältömarkkinoinnin toimialalla toimivaa yritystä, joista jokaisesta haastateltiin kahta yrittäjää. Täten tutkimukseen osallistui kuusi nuorta yrittäjää. Kyseessä oli laadullinen tutkimus, jonka aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Analyysimenetelmänä käytettiin abduktiivista sisällönanalyysiä.
Tutkimustulokset osoittivat sen, että tietämys johdon laskentatoimesta on käytännönläheistä. Virallisemmat määritelmät ja teoreettiset mallit eivät olleet tutkimukseen osallistuneille yrittäjille kovin tuttuja. Yleisesti ottaen johdon laskentatoimen rooli nuorten yrittäjien harjoittamassa liiketoiminnassa oli sitä merkittävämpi, mitä suurempi yritys oli kyseessä. Johdon laskentatoimen osaaminen oli kehittyneempää kokeneempien yrittäjien joukossa. Suoranaisesti ikä ei ollut vaikuttava tekijä.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29114]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Sisältömarkkinoinnin tavoitteet ja mittaaminen
Wessman, Sami (2022)Sisältömarkkinointi on ollut jo useamman vuoden ajan suosittu markkinoinnin ja inbound-markkinoinnin keino yrityksille. Sisältömarkkinoinnilla pyritään lähtökohtaisesti sitouttamaan kohderyhmän edustajat yritykseen heitä ... -
Digitaalisen sisältömarkkinoinnin hyödyntäminen suomalaisissa B2B-yrityksissä
Sällilä, Karoliina (2021)Tänä päivänä asiakkaat vieroksuvat päällekäyvää markkinointiviestintää. Markkinoinnissa on oleellista saada ansaittua asiakkaan huomio tuottamalla heille arvokasta ja mielenkiintoista sisältöä. Digitaalinen sisältömarkkinointi ... -
Asiakkaan kokema arvo sisältömarkkinoinnin kontekstissa : case ARROW Engineering Oy
Multisilta, Kerttu (2019)Digitalisoituminen on korostanut arvon luomisen merkitystä, sillä se on yrityksille välttämättömyys murroksessa selviytymiseen. Teknologisen kehittymisen myötä arvoa voidaan myös luoda yksisuuntaisen outbound-markkinoinnin ... -
Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien nuorten yrittäjyysintentio Päijät-Hämeessä
Laisi, Kaarina; Liimatainen, Inkeri (2004) -
Nuorten aikuisten sosiaalisen median sisällöntuottajayrittäjien kompetenssit, resurssit ja mahdollisuuksien tavoittelu
Hänninen, Markku (Historian ja etnologian laitoksen tutkijat ry, Jyväskylän yliopisto, 2023)YTM Markku Hänninen kauppatieteiden väitöskirja Nuorten aikuisten sosiaalisen median sisällöntuottajayrittäjyys tarkastettiin 13.10.2023 Itä-Suomen yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi professori Ulla Hytti Turun yliopistosta ...