Adoptionhakijoiden kanssa tehtävän sosiaalityön ulottuvuudet lapsen edun näkökulmasta
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkielmani tehtävänä on selvittää, kuinka lapsen etu huomioidaan adoptionhakijoiden kanssa tehtävässä sosiaalityössä kansainvälisen adoptioprosessin neuvontavaiheessa. Lisäksi tarkastelen millaisilla asioilla voi olla yhteys lapsen edun toteutumisen selvittämiseen adoptionhakijoiden neuvonnan ja arvioinnin aikana, jolloin adoptoitava lapsi on vielä tuntematon. Kirjallisuuskatsauksena toteutetun tutkimukseni näkökulmana toimii lapsen etu. Tässä tutkimuksessa tarkoitan lapsen edulla lapsen oikeutta pysyvään ja turvalliseen kasvuympäristöön. Adoption kautta lapselle mahdollistuu perhe pysyväksi ja turvalliseksi kasvuympäristöksi.
Tutkimukseeni valikoituneiden 13 artikkelin perusteella adoptionhakijoiden kanssa tehtävällä sosiaalityöllä on lapsen edun toteutumista valmisteleva ulottuvuus. Tutkimustulokseni osoittavat, että lapsen edun huomioiminen adoptioneuvonnan aikana tarkoittaa adoptionhakijoiden perusteellista valmistamista antamalla monipuolista tietoa adoptiosta ja adoptiolapsista, sekä myönteisen mielikuvan jättämistä adoptioneuvonnasta palveluna. Lisäksi tutkimustulokseni osoittavat, että sosiaalityöntekijän ja adoptionhakijoiden luottamuksellinen keskusteluyhteys on tärkeä osa lapsen edun toteutumisen valmistelemista. Nämä tekijät auttavat adoptionhakijoita valmistautumaan elinikäiseen sitoutumiseen adoptiolapseen ja etsimään tarvittaessa tukipalveluita myös adoption vahvistamisen jälkeen.
Tutkielmani tulosten perusteella voidaan päätellä, että sosiaalityöntekijän ja adoptionhakijoiden välisellä suhteella saattaa olla yhteys tulevan lapsen edun toteutumisen selvittämiseen. Jos sosiaalityöntekijä ei onnistu luomaan luottamuksellista suhdetta adoptionhakijaan, ei adoptionhakija välttämättä uskalla olla rajoituksetta avoin. Näin ollen totuudenmukaisen vanhemmuuden arvion tekeminen voi häiriintyä. Tämä voi aiheuttaa sen, ettei sosiaalityöntekijä saa tehtyä luotettavaa arviota adoptionhakijan resursseista tarjota lapselle pysyvä ja turvallinen koti kasvuympäristöksi. Tutkielmani tulokset osoittavat, että adoptioneuvonnan ja sen vaikuttavuuden tutkimus on vähäistä, mutta lisätutkimukselle on tarve.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5296]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Aktiivisen kansalaisen ja vaikuttavan sosiaalityön poliittiset rationaliteetit ja hallinnan teknologiat uudistuvissa aikuissosiaalityön palveluissa : hallinnan analyysi aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön Tiekartta 2030-tulevaisuusselvityksestä
Nurminen, Ilona (2021)Tämä kandidaatintutkielma tarkastelee aikuissosiaalityön Tiekartta 2030 -tulevaisuusselvityksessä ja laajemmin myös uudistuvissa sosiaalityön palveluissa esiintyviä poliittisia rationaliteetteja ja niihin sisältyviä ... -
Kansainvälinen adoptio - lapsen oikeus? : yhteiskuntatieteellinen tarkastelu lapsen oikeuden toteutumisesta kansainvälisessä adoptiossa
Hänninen, Anu (2009)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut tarkastella sitä, miten yleinen yhteiskunnallinen lapsen oikeus näyttäytyy kansainvälistä adoptiota koskevassa aikaiskeskustelussa. Ruotsalaiset adoptiotutkijat (SOU 2003:49) ovat ... -
Huoltajien kanssa tehtävän kasvatusyhteistyön haasteet konsultoivien varhaiskasvatuksen erityisopettajien näkökulmasta
Mikkonen, Anssi (2020)Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin kvantitatiivisilla menetelmillä sitä, missä määrin erilaiset tekijät vaikeuttavat huoltajien kanssa tehtävää kasvatusyhteistyötä konsultoivien varhaiskasvatuksen erityisopettajien ... -
Tunneälyn ulottuvuudet sosiaalityön asiakastyössä
Radmer, Jasmin (2022)Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on tutkia tunneälyn eri ulottuvuuksia sosiaalityön asiakastyön tutkimuksissa. Tutkimuskysymystä tarkastellaan Golemanin, Boyatziksen ja McKeen (2002) tunneälymallin kautta. ... -
Kasvojen suojeleminen adoptioneuvonnassa Erving Goffmanin kasvot -käsitteen viitekehyksestä
Myllymäki, Sofia (2022)Tämä kandidaatintutkielma on kuvaileva kirjallisuuskatsaus siitä, miten adoptioneuvonnassa toteutetaan kasvotyöskentelyä aiemman tutkimustiedon perusteella. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu Erving Goffmanin ...