Suomen politiikka COVID-19-pandemian aikana

Abstract

Koronaviruspandemiaa ja siihen liittyvää politiikkaa on mahdollista tutkia politiikan tutkimuksen teorioiden avulla monen muun poliittisen ilmiön tavoin. Näin ollen tämä pätee myöskin koronaviruspandemiaan liittyvään Euroopan komission sekä Suomen hallituksen politiikkaan ja näiden kahden tahon poliittisiin päätöksiin. Tässä tutkimuksessa sovelletaan monikulttuurisuus tai toisella nimellä tunnettuna multikulturalismi-teoriaa Pasi Saukkosen ajatusten valossa, turvallisuuspolitiikkaa professori Keijo Korhosen ym. ajatusten valossa sekä poikkeustila-teoriaa että suvereenisuusoppia teoreetikko Carl Schmittin ajatusten valossa. Lisäksi hyödynnetään Søren Kierkegaardin syvällisiä filosofia ajatuksia poikkeuksesta ja sen luonteesta. Analyysivaiheessa eli tutkimuksen vaiheessa kaksi olen pyrkinyt selvittämään, kuinka Suomen hallitus on noudattanut päätöksissään Euroopan komission antamia koronavirukseen liittyviä ohjeita ja suosituksia. Tähän kysymykseen vastauksia saatuani pyrin vastaamaan toiseen tutkimuskysymykseeni eli siihen, miksi Suomen hallitus on noudattanut tutkimiani toimia täysin, osittain vai ei lainkaan ja etsimään tälle syvällisempiä perusteluja. Jälkimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaaminen syvällisemmin edellyttää väkisin ensin vastaamista ensimmäiseen kysymykseen. Tutkimukseni avulla tuli ilmi, että Suomen hallituksen koronaviruspolitiikka on ottanut hyvin paljon vaikutteita Euroopan komission ohjeista ja suosituksista, joskin ei absoluuttisesti. Tämä johtuu muun muassa siitä, etteivät kaikki suositukset ja ohjeet ole välttämättä Suomen kannalta relevantteja, sillä mikään valtio ja yhteiskunta ei ole absoluuttisesti samanlainen, johon kaikki Euroopan komission ohjeet ja suositukset olisivat sovellettavissa. Jokaisella valtiolla ja yhteiskunnalla on omat poliittiset painopisteensä. Pohdin Suomen hallituksen toimineen tavallaan juuri siksi, että hallitus on varmasti olettanut heidän toimintatapansa olleen paras mahdollinen koronaviruspandemiasta selviämiseksi ja turvallisuuspoliittisesti kansalaisten turvallisuuden ylläpitämiseksi päätöksentekoaikana. Analyysissä ei ole työn rajallisuuden vuoksi voitu käsitellä kaikkia Euroopan komission ja Suomen hallituksen koronaviruspolitiikan haaroja, mutta tämä tutkimus tarjoaa kuitenkin arvokasta informaatiota siitä, millaista kummankin tahon politiikka on ollut covid-19-pandemian aikana ja millainen kytkös heidän poliittisilla toimillaan on toisiinsa.