Vertaissuhteet sekä sosiaaliset taidot ja tunnetaidot esiopetuksessa ja ensimmäisellä luokalla : opettajanäkökulma
Tässä psykologian pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin opettajien näkemyksiä ja ajatuksia lasten vertaissuhteista, sosiaalisista ja tunnetaidoista sekä opettajien roolista suhteiden ja taitojen tukijoina esiopetuksessa ja ensimmäisellä luokalla. Tavoitteena oli selvittää, millaisia tunnusomaisia piirteitä opettajat tunnistivat lasten vertaissuhteissa, sosiaalisissa taidoissa ja tunnetaidoissa sekä niiden kehittymisessä esiopetuksen ja ensimmäisen luokan aikana ja millaisena opettajat kokivat oman roolinsa vertaissuhteiden ja taitojen tukijoina. Lisätieto on tarpeen, jotta koulun arkea ja käytäntöjä voidaan kehittää koulupolkuaan aloittavien lasten vertaissuhteita, sosiaalisten ja tunnetaitojen
kehittymistä sekä koulunkäyntiä parhaiten tukeviksi. Tutkimuksessa käytetty haastatteluaineisto oli kerätty Jyväskylän yliopistossa toteutetun DALFA–tutkimusprojektin yhteydessä vuosina 2016 ja 2018. Aineisto koostui seitsemästä ryhmähaastattelusta, joihin osallistui yhteensä 33 esiopetuksen
ja ensimmäisen luokan opettajaa. Analyysissä sovellettiin aineistopohjaista, induktiivista temaattista analyysiä. Haastattelurunko, opettajien vastaukset sekä oma kiinnostukseni vertaissuhteita ja niissä kehittyviä taitoja kohtaan ohjasivat analyysiä ja teemoittelua.
Esiopetuksessa ja ensimmäisellä luokalla tapahtuvat muutokset ryhmätasolla, kuten uusi ryhmä, ryhmäkoon kasvu sekä lasten samanikäisyys, vaikuttivat opettajien näkemyksen mukaan lasten vertaissuhteisiin. Myös kavereiden merkityksen kasvu, Itsenäistymisen lisääntyminen sekä lisääntyvä vapaa-ajan viettäminen kavereiden kanssa olivat olennainen osa 6–7-vuotiaiden vertaissuhteita. Opettajat ymmärsivät merkittävän roolinsa lasten vertaissuhteiden tukijoina, esimerkiksi lasten ryhmäyttämisessä, sekä tiedostivat lapsuuden kaverisuhteiden merkityksen myös tulevaisuuden kannalta. Opettajat kokivat yksilöllisten erojen lasten sosiaalisissa taidoissa ja tunnetaidoissa korostuvan koulupolun alkuvuosina, ja sosiaalisten ja emotionaalisten valmiuksien opettaminen, niiden oppiminen ja kehittyminen nähtiin ensisijaisena tavoitteena. Opettajat tiedostivat heidän tarjoamansa tuen ja esimerkin olevan tärkeitä. He kokivat sosiaalisten taitojen harjoittelun sekä tunteista puhumisen ja tunneilmaisun harjoittelemisen auttavan lapsia kehittymään taidoissaan ja olevan yhteydessä aidoissa sosiaalisissa tilanteissa ja vertaissuhteissa pärjäämiseen.
Tässä tutkielmassa korostetaan vertaissuhteiden sekä sosiaalisten taitojen ja tunnetaitojen merkitystä koulussa akateemisten taitojen rinnalla sekä osoitetaan opettajien olevan tietoisia lasten
suhteiden ja taitojen kehittymisen ja tukemisen tärkeydestä sekä omasta merkittävästä roolistaan. Koulun käytänteitä ja toimintatapoja on jatkossakin tärkeää kehittää siten, että lasten keskinäiset suhteet voivat kehittyvät mahdollisimman myönteisesti, sosiaalisten taitojen ja tunnetaitojen harjoittelu lisääntyy ja taidot voivat entisestään kehittyä tutussa ja turvallisessa ympäristössä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Lasten matemaattiset taidot ensimmäisellä luokalla sekä niiden kehitys ensimmäiseltä toiselle luokalle
Rintamäki, Jenna (2024)Tässä tutkimuksessa selvitettiin, eroavatko lasten matemaattiset taidot ensimmäisellä luokalla sen mukaan, onko lapsi osallistunut esiopetukseen päiväkodissa vai koulussa. Lisäksi tarkasteltiin laajemmin lasten matemaattisia ... -
Varhaiskasvatuksen henkilöstön ajatuksia aikuisen tuen ja tunnetaitojen merkityksestä lasten sosioemotionaalisten taitojen tukemisessa
Hautamäki, Satu (2023)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen henkilöstön ajatuksia aikuisen tuen ja hänen omien tunnetaitojensa merkityksestä lasten sosioemotionaalisten taitojen tukemisessa. Tämän laadullisen tutkimuksen ... -
Lasten sosiaalisemotionaalinen oppiminen varhaiskasvatuksessa
Neitola, Marita; Koivula, Merja (Turun yliopisto; Rinnalla-hanke; Opetushallitus, 2020) -
Ristiriitatilanteet vertaissuhteissa ja niihin liitetyt tunteet 4-6 -vuotiaiden lasten kertomissa tarinoissa
Reinikainen, Salla (2021)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin 4–6-vuotiaiden lasten vertaissuhteissa tapahtuvia ristiriitatilanteita. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia vertaissuhteissa tapahtuvia ristiriitatilanteita 4–6-vuotiaat lapset ... -
"Hei sä voit kuljettaa ja mä painan tästä" : lasten yhteistoiminnallinen vertaistyöskentely Tunne-etsivät pelin aikana.
Vallenius, Heini (2018)Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia 5-vuotiaiden lasten vertaistyöskentelyä digitaalisen, tunne- ja sosiaalisia taitoja vahvistavan Tunne-etsivät-pelin aikana. Tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston tutkimushanketta ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.