Vuorovaikutus ja sen tukeminen erilaisten oppijoiden musiikkiryhmässä
Tutkimukseni käsittelee vuorovaikutusta, kommunikaatiota ja musiikillista kommunikointia erilaisten oppijoiden opetustilanteessa. Vuorovaikutusta musiikissa ja musiikinopetuksessa on tutkittu kohtuullisen paljon, mutta erilaisiin oppijoihin liittyvä tutkimus on keskittynyt lähinnä musiikkiterapiaan musiikkiharrastuksen sijaan. Tässä tutkimuksessa halusin selvittää, minkälaista vuorovaikutusta erilaisten oppijoiden musiikkiryhmässä voi tapahtua ja millaisilla keinoilla opettaja voi vaikuttaa vuorovaikutukseen ja tukea sitä. Tavoitteena oli myös selvittää, millaista musiikillista vuorovaikutusta ryhmässä tapahtuu.
Tutkimukseni on laadullinen tutkimus ja toteutin sen tapaustutkimuksena. Keräsin aineistoni musiikkikoulu Resonaarista, joka on musiikkikoulu erilaisille oppijoille. Havainnoin kahdesti erilaisten oppijoiden musiikkiryhmää ja haastattelin ryhmän opettajaa. Pienen otannan avulla pystyin tarkastelemaan ilmiötä yksityiskohtaisesti. Tutkielmassa käytettiin grounded theory -menetelmää, eli en tarkastellut aineistoa minkään tietyn teorian pohjalta vaan mahdollisimman aineistolähtöisesti.
Aineistosta nousi esiin monia keinoja, joilla opettaja pyrki tukemaan ryhmän vuorovaikutusta. Opettaja käytti muun muassa huumoria, kehumista ja kannustamista. Ryhmässä tapahtunut musiikillinen vuorovaikutus oli kiinteä osa muuta vuorovaikutusta. Aineistosta ilmeni myös musiikkiharrastuksen kokonaisvaltaiset hyödyt oppilaille. Tuloksista voidaan päätellä, että opettajalla on mahdollisuus vaikuttaa musiikkiryhmän vuorovaikutukseen. Tuloksista selvisi myös, että musiikkiharrastus on hyvin kokonaisvaltaista, sillä se kehittää muun muassa sosiaalisia taitoja ja itsenäisyyttä.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Musiikinopettajan keinoja erilaisten oppijoiden tukemisessa
Linnonmaa, Anni (2018)Tässä tutkielmassa tarkastelen musiikin opetusta erilaisten oppijoiden opettamisen näkökulmasta. Tarkoituksenani on selvittää, mitä eri keinoja ja opetusmenetelmiä musiikinopettajalla on käytössään erilaisten oppijoiden ... -
Yhteismusisointi vuorovaikutustapoja kehittämässä : jammailua koulussa ja firman palaverissa.
Hämäläinen, Matias (2020)Tämä kandidaatintutkielma on kartoittava tutkimus, jossa pohdin ja selvitän yhteismusisointitilanteiden myötä avautuvia mahdollisuuksia tuoda tarkastelun alaiseksi ihmistenvälisiä vuorovaikutustapoja, sekä mahdollisia ... -
"Hei ope, voidaanhan taas tänään soittaa yhdessä?" : yhteismusisoinnin merkityksiä peruskoulun musiikintunneilla
Hartikainen, Oona (2021)Tutkin tässä kandidaatintutkielmassani yhteismusisoinnin merkitystä koulun musiikintuntien sisältönä sekä oppilaiden omia kokemuksia yhteismusisoinnista musiikintunneilla. Yhteismusisoinnin merkitykset avautuvat tarkemmin ... -
Näin sävel soi askelten : soittajan kehittyminen musiikkioppilaitoksen puhallinorkestereissa
Takanen, Lassi (2024)Tutkimuksessani selvitän, mitä ovat ne puhallinsoittajan taidot, jotka täytyy hallita, että hän voi edetä orkesterihierarkiassa eteenpäin tasolta toiselle soittajauran ensimmäisinä vuosina. Perehdyn tähän aiheeseen ... -
Oppijoiden moninaisuuden kohtaaminen suomalaisessa lähikoulussa : etnografia kouluyhteisön aikuisten yhdessä oppimisen haasteista ja mahdollisuuksista
Seppälä-Pänkäläinen, Tarja (Jyväskylän yliopisto, 2009)Tarja Seppälä-Pänkäläinen tutki väitöstyössään inklusiivisen eli osallistavan koulun muutosta ja nykyopettajuuden haasteita. Inkluusiolla ymmärretään kaikkien oppijoiden oikeutta osallistua, saada opetusta ja kasvaa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.