Tietojärjestelmäprojektin käynnistysvaiheen epävarmuustekijät
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tietojärjestelmäprojektien käynnistysvaiheeseen sisältyy paljon epävarmuutta.
Projektinhallinnan menetelmät sen sijaan tyypillisesti lähtevät siitä oletuksesta,
että projektin kulku pystytään ennustamaan jo suunnitteluvaiheessa eikä projektisuunnitelmaan
tarvitse jättää merkittäviä avoimia kysymyksiä. Kyselytutkimuksessa
kartoitettiin tietojärjestelmäprojektien käynnistysvaiheessa esiintyvät
epävarmuuden lähteet ja niiden vaikutukset tietojärjestelmäprojektien toteutukseen
neljässä organisaatiossa. Näiden perusteella etsittiin keinoja epävarmuuden
parempaan hallintaan projektin käynnistysvaiheessa. Epävarmuustekijät
ovat kussakin projektissa erilaisia, joten epävarmuuden hallintaan ei voitane
laatia yksityiskohtaista ohjeistusta. Tässä työssä kuvatut ja analysoidut
epävarmuuden lähteet auttavat jäsentämään päätöksentekotilanteita projektin
alkuvaiheessa ja tekemään projektin kannalta aiempaa parempia ratkaisuja.
Kussakin projektissa joudutaan kuitenkin arvioimaan, missä määrin projektissa
olevaan epävarmuuteen tulee puuttua ja mitä keinoja siihen käytetään. Tässä
työssä esitetyt luokittelut, epävarmuustekijöiden merkitykset ja taktiikat niiden
hallintaan mahdollistavat systemaattisemman lähestymisen projekteissa esiintyvään
epävarmuuteen.
...
There are a lot of uncertainties in the initiation phase of a software project. However, project management methodologies rely on the premise that project phases and tasks can be well determined during the initiation phase, leaving little need (or room) for changes during project. Case study was conducted at four forestry related organizations to find out, what are the experienced uncertainties in the software projects initiation phase and how they have affected the projects. For these uncertainties, management tactics were selected and described. Every project has a different set of uncertainties and therefore it is unlikely, that it is possible to create a detailed set of rules to handle uncertainty in different projects. However, the descriptions and classifications as well tactics to manage uncertainty will help to make better project decisions. Every project will need its own approach to uncertainty. This work provides some approaches, classification, and tactics towards a more systematic management of uncertainty in software projects.
...




Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24854]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Use cases for operational decision support system
Nurminen, Miika; Suominen, Panu; Äyrämö, Sami; Kärkkäinen, Tommi (VTT, 2008) -
Tietojärjestelmien integraatioprojektien kriittiset menestystekijät
Valtonen, Ville (2018)Ajan kuluessa ja digitaalisen liiketoiminnan määrän kasvun kiihdyttämänä organisaatioiden sovellus- ja järjestelmäportfoliot ovat kasvaneet entistä laajemmiksi ja niistä on tullut entistä kriittisempiä liiketoiminnalle. ... -
Guidelines for risk management in forest planning – what is risk and when is risk management useful?
Eyvindson, Kyle; Kangas, Annika (National Research Council of Canada, 2018)Managing forest resources occurs under various sources of uncertainty. Depending on the management problem, this uncertainty may have a substantial impact on the quality of the solution. As our knowledge on the sources and ... -
Riskienhallinta hajautetussa tietojärjestelmäprojektissa
Nippala, Antti (2019)Riskienhallinnan käyttö vaikuttaa tietojärjestelmäprojektin onnistumiseen. Perinteisesti riskejä on käsitelty esimerkiksi budjetin, aikataulun ja laadun kannalta, mutta nämä perinteisten tietojärjestelmäprojektien riskit ... -
Tietojärjestelmävaatimusdokumenttien hyödyntäminen ylläpidossa : tapaustutkimus
Lampinen, Anu (2020)Tässä tapaustutkimuksessa esitettiin vaatimusmäärittelyprosessi ja havainnollistettiin, miten se esiintyy kolmessa yleisessä tietojärjestelmän kehittämisprosessissa: vaihejakomalleissa, RUP-kehyksessä ja Scrum-prosessissa. ...