Tapaustutkimus kamppailulajien opetuksesta lukion liikuntatunneilla
Tekijät
Päivämäärä
2020Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella sitä, miten kamppailulajit soveltuvat lukion liikuntatuntien sisällöksi. Lisäksi tavoitteena oli selvittää voidaanko lukiossa toteutettujen kamppailutuntien avulla edistää opiskelijoiden sosiaalista, fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä. Tutkimuskysymysten avulla tarkasteltiin opiskelijoiden merkityksellisimpiä kokemuksia ja mielipiteitä tuntien sisällöistä, ryhmän sosiaalisista suhteista ja kamppailulajien soveltuvuudesta koululiikuntaan. Lisäksi tutkimuksessa arvioitiin, miten tutkija-opettaja koki kamppailulajikurssin tavoitteiden toteutuneen sosiaalisen, fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn näkökulmasta.
Tutkimus oli laadullinen ja määrällinen tapaustutkimus, joka toteutettiin Jyväskylän lyseon lukiossa. Kamppailulajitunnit pidettiin Jyväskylän monitoimitalon budosaleissa 13.3 – 23.3.2017 välisenä aikana. Tutkimusjoukko koostui neljästä ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista koostuvasta ryhmästä, joista kaksi oli tyttöjen ryhmiä ja kaksi poikaryhmiä. Jokaiselle ryhmälle opetettiin kaksi kaksoistuntia kamppailua, joista ensimmäisellä tunnilla oli teemana judo ja paini, ja viimeisellä tunnilla potkunyrkkeily. Tutkimukseen osallistui yhteensä 54 opiskelijaa, joista 28 oli tyttöjä ja 26 poikia. Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselylomakkeella ja osallistuvalla havainnoinnilla ja tukiaineistona toimi tutkijaopettajan tutkimuspäiväkirja. Videotallenteita sekä opettajien ja opiskelijoiden kanssa käytyjä keskusteluita käytettiin muistin ja havainnoinnin tukena. Kamppailulajituntien arviointi perustui opiskelijoilta kerättyyn palautteeseen ja tutkijaopettajan päiväkirjamerkintöihin. Laadullisen aineiston analyysimenetelmä oli sisällönanalyysi.
Tuloksista kävi ilmi, että enemmistön opiskelijoiden mielestä kamppailulajit soveltuvat hyvin lukion liikuntaan. Parhaiten lukion liikuntaan soveltui opiskelijoiden mielestä potkunyrkkeily, jonka 96 % opiskelijoista koki soveltuvan hyvin lukion liikuntaan. Seuraavaksi pidetyin kamppailulaji oli judo ja viimeiseksi paini. Suurimmaksi syyksi lajien kokemiselle epämiellyttäväksi nousi lähikontakti, kosketus ja vieraan parin kanssa harjoittelu. Tytöistä 64 % ja pojista 7 % koki judoon ja painiin liittyvän lähikontaktin epämiellyttävänä. Opiskelijat kokivat, että kamppailulajeilla on mahdollista kehittää itseluottamusta, itsetuntoa ja toisen ihmisen kunnioitusta. Pareittain työskentely opetti opiskelijoiden välistä luottamusta, toisen ihmisen kohtaamista ja huomioon ottamista. Kamppailutaidoista koettiin olevan apua muun muassa itsepuolustukseen uhkaavissa tilanteissa, jolla voi olla itseluottamusta ja itsetuntoa kohottava vaikutus. Enemmistö opiskelijoista koki ryhmän sosiaaliset suhteet hyviksi ja lähes kaikki opiskelijoista viihtyivät hyvin ryhmässä. Muutaman kamppailutunnin aikana ei opi puolustamaan itseään tehokkaasti, mutta itseluottamuksen lisäämiseen, ryhmäytymiseen ja toisen ihmisen kunnioituksen opettamiseen se soveltuu kouluun hyvin. Kamppailulajien avulla koulun liikuntatunneilla voidaan edistää myös opiskelijoiden välistä vuorovaikutusta.
...
This study focuses on how the combat sports are suitable for the content of physical education in high school. The aim was to find out whether the combat sports classes can be used to promote students’ social, physical and mental functioning. The research questions were used to examine the students’ most relevant experiences and opinions about the content of the lessons, the social relations of the group and the suitability of combat sports for physical education classes. In addition, the study assessed how the teacher-researcher felt that the goals of the combat sports course were achieved from the perspective of social, physical, and mental functioning.
The study was a qualitative and quantitative case study conducted at Jyväskylä Lyseo High School. Combat sport classes were held in the budo halls of the Jyväskylä monitoimitalo between March 13 and March 23, 2017. The study population consisted of four groups of first- and second-year students, of which two were groups of girls and two groups of boys. Each group was taught two two-hour combat sport lessons, the first lesson with the theme of judo and wrestling, and the last lesson with kickboxing. A total of 54 students participated in the study, 28 of whom were girls and 26 boys. The research material was collected with a questionnaire and participatory observation, and the teacher researcher’s diary served as supporting material. Video recordings as well as discussions with teachers and students were used to support memory and observation. The evaluation of combat sport lessons was based on feedback collected from students and the researcher teacher’s diary entries. The method of analysis of the qualitative data was content analysis.
The results show that the majority of students think that combat sports are well suited for high school physical education. According to the students, kickboxing was the most suitable for high school exercise, which 96 % of the students felt was well suited for high school sport lessons. The next most popular combat sport was judo and the last was wrestling. The main reason for experiencing the combat sport as unpleasant was close contact, touching and training with a unfamiliar person. Two third (64 %) of the girls and 7 % of the boys found the close contact related to judo and wrestling uncomfortable. Students felt that combat sports have the potential to develop self-confidence, self-esteem, and respect for another person. Working in pairs taught trust between students, meeting another person and being considered. Combat sports were perceived to be helpful in situations that threaten self-defense, among other things, which can have a self-confidence and self-esteem-boosting effect. The majority of students felt the social relationships in the group were good and almost all of the students enjoyed training in this group. During a few combat sports lessons, you don’t learn to use techniques effectively, but for building self-confidence, grouping, and teaching another person’s respect, it’s well suited for school. With the help of combat sports, teacher could also promote interaction between students in physical education lessons.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kamppailulajien opetus koululiikunnassa
Prusti, Tuomas; Lepistö, Aslak (2021)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää kamppailulajien opetuksen yleisyyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä koululiikunnassa yläkoulussa ja toisella asteella. Lisäksi pyrimme selvittämään opettajien ... -
Motivaatio ja motivaatioilmasto liikuntatunneilla : luokanopettajien ja liikunnan aineenopettajien näkemyksiä
Kiljunen, Iida (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää liikuntaa peruskoulussa opettavien luokanopettajien sekä liikunnan aineenopettajien näkemyksiä motivaation ja motivaatioilmaston merkityksestä liikuntatunneilla. Tavoitteena on ... -
Opettajan pedagogisen toiminnan yhteys ryhmän motivaatioilmastoon kuudensien luokkien liikuntatunneilla
Martin, Anne; Tervasmäki, Nea-Maria (2012)Martin, A. ja Tervasmäki, N-M. 2012. Opettajan pedagogisen toiminnan yhteys ryhmän motivaatioilmastoon kuudensien luokkien liikuntatunneilla. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen Pro gradu –tutkielma. ... -
Ahdistaako koululiikunta? : yhdeksäsluokkalaisten ahdistuneisuuskokemukset koulun liikuntatunneilla
Sädekoski, Lari (2014)TIIVISTELMÄ Lari Sädekoski (2014). Ahdistaako koululiikunta? Yhdeksäsluokkalaisten ahdistuneisuusko-kemukset koulun liikuntatunneilla. Liikuntakasvatuksen laitos. Jyväskylän Yliopisto. Liikunta-pedagogiikan pro gradu – ... -
Liikunnanopettajaksi opiskelevien käsityksiä liikunnan-opetuksesta seka- ja erillisryhmissä
Parpala, Eetu; Siljanto, Lassi (2017)Parpala, Eetu & Siljanto, Lassi. ”Liikunnanopettajaksi opiskelevien käsityksiä liikunnanopetuksesta seka- ja erillisryhmissä”. 2017. Kasvatustieteiden pro gradu –tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.